Jätä koti asutun näköiseksi, kun lähdet lomalle

Report this content

Murtovarkaat tarkkailevat asuntojen jäämistä tyhjiksi lomakauden alkaessa erityisesti pientaloalueilla. Siksi asunto kannattaa jättää asutun näköiseksi.

Naapuria tai ystäviä on hyvä pyytää tyhjentämään postilaatikko säännöllisesti, jos vakituisella asunnolla ei lomakautena käydä pitkään aikaan. Kukkien ja nurmikon kastelulla on myös turvallisuutta edistävä vaikutuksensa, sillä kulottunut piha kielii asukkaiden poissaolosta.

Ajastimilla voi hämärän ja pimeän aikaan järjestää sisävalojen syttymisen ja sammumisen niin, että talo vaikuttaa normaalisti asutulta. Vorot kaihtavat valoa ja valaistuja paikkoja.

- Pientaloalueilla auttaa paljon, jos naapuruston asukkaat tarkkailevat ympäristöä ja puuttuvat tarvittaessa epäilyttävien liikkujien tekemisiin. Vastavuoroinen auttaminen kannattaa, neuvoo turvallisuusasiantuntija Aku Pänkäläinen Finanssialan Keskusliitosta.

Koteihin tehdään noin 6 500 murtoa vuosittain

Vaikka murtorikollisuus aiheuttaa eniten huolta omakoti- ja rivitaloissa, pätevät periaatteessa samat suojautumisneuvot kerrostaloasuntoihinkin. Puhelinvastaajaan ja sosiaaliseen mediaan ei pidä jättää viestiä, jossa kerrotaan asukkaiden olevan poissa kotoa. Vankat ovet ja varmuuslukot käyttölukkojen lisäksi kaikissa sisäänkäynneissä saattavat jopa estää kiireisten vorojen aikeet.

Palo- ja vuotovahinkojen varalta kannattaa tehdä tarkistuksia ennen lomalle lähtöä. Palovaroittimen pariston kunto pitää varmistaa, sillä naapuri saattaa kuulla varoittimen äänen poissa ollessasi ja hälyttää palokunnan. Sähkölaitteista on sammutettava virta. Pesukoneiden, pesualtaiden ja suihkujen hanat on suljettava vesivahinkojen välttämiseksi.

Arvokkaamman omaisuuden tunnistetiedot tai itse tehdyt merkinnät on otettava talteen. Omaisuus kannattaa lisäksi kuvata ja säilyttää kuvia muualla. Merkintävälineitä voi saada lainaksi omalta vakuutusyhtiöltä tai poliisilta. Omaisuuden merkitsemisestä kertova tarra on lisäksi kiinnitettävä kodin ja kesämökin ovenpieleen.

Merkittyä omaisuutta on pimeillä markkinoilla vaikeampi saada kaupaksi kuin merkitsemätöntä. Poliisin tekemien ratsioiden yhteydessä varastetun tavaran kätkijöiltä löydetty tavara on helpompi palauttaa oikealle omistajalle, jos se on merkitty.

Koteihin tehtiin viime vuonna 6 456 poliisin tietoon tullutta murtoa, joista vakuutettuja oli noin 5 000.

- Kotimurtojen määrä on viime vuosina pysynyt melko muuttumattomana, toteaa Pänkäläinen.

 

Lisätiedot:
turvallisuusasiantuntija Aku Pänkäläinen, puh 020 793 4236
viestintäpäällikkö Joona Vuorenpää, puh 020 793 4275

Finanssialan Keskusliitto (FK) on toimialajärjestö, joka edustaa Suomessa toimivia pankkeja, vakuutusyhtiöitä, rahoitusyhtiöitä, arvopaperinvälittäjiä, sijoitusrahastoyhtiöitä sekä finanssialan työnantajia. Osa jäsenistä hoitaa myös lakisääteiseen sosiaaliturvaan kuuluvia liikenne-, työeläke- ja työtapaturmavakuutuksia. Finanssialan Keskusliitolla on noin 460 jäsenyhteisöä ja niiden palveluksessa toimii noin 43 000 työntekijää.