Finavia hakee pääomitusta selvitäkseen koronakriisistä

Report this content

Lentoasemayhtiö Finavian matkustajamäärät ovat tänä vuonna romahtaneet, ja sen seurauksena yhtiön taloudellinen tilanne on heikentynyt merkittävästi. Suomen valtio valmistelee yhtiön pääomittamista 350 miljoonalla eurolla Finavian rahoitusaseman vahvistamiseksi.

–Finavia on kaikkien suomalaisten yhtiö. Meillä on merkityksellinen rooli Suomen yhteyksien rakentajana ja osana suomalaista yhteiskuntaa ja liikennejärjestelmää. Koronakriisi on syössyt lento- ja matkailualan ennennäkemättömään taloudelliseen ahdinkoon. Sen seuraukset ovat dramaattiset myös meille, sanoo lentoasemayhtiö Finavian toimitusjohtaja Kimmo Mäki.

Finavia on pitkäjänteisesti kehittänyt lentoasemiensa palveluita ja määrätietoisesti tavoitellut Helsinki-Vantaalle johtoasemaa vaihtolentokenttien kansainvälisessä kilpailussa. Yhtiön investoinnit Helsinki-Vantaan ja Lapin matkailun kehittämiseen ovat arvoltaan yhteensä yli 1,2 miljardia euroa.

–Helsinki-Vantaa on saavuttanut merkittävän aseman tärkeänä Aasian ja Euroopan välisenä lentoliikenteen solmukohtana. Helsinki-Vantaan kautta matkustavat asiakkaat tuovat Suomeen valtavasti tuloja ja työpaikkoja, ja suomalaisilla on poikkeuksellisen hyvät lentoyhteydet. Nykyinen asema on saavutettu pitkäjänteisellä työllä, ja sen uudelleenrakentaminen vie vuosia, Mäki sanoo.

–Suomi on saari Euroopan syrjäisessä kolkassa. Maamme elinkeinoelämä, vienti ja turismi tarvitsevat hyvät lentoyhteydet ympäri maailmaa sekä tehokkaasti ja sujuvasti toimivat lentoasemat, Mäki toteaa.

Finavian säästöohjelma käynnistyi maaliskuussa

Finavia käynnisti historiansa laajimman säästöohjelman maaliskuussa. Se sisältää pitkäkestoisia koko henkilöstöä koskevia lomautuksia sekä isoja kululeikkauksia operatiivisesta toiminnasta. Yhtiö tähtää yhteensä 200 miljoonan euron säästöihin.

Mäki myös muistuttaa, että Finavialla on käynnissä mittava investointi, jota on rahoitettu osittain velalla. Oman pääoman korotuksella varmistetaan investoinnin loppuun viemistä.  

Matkailu- ja lentoalan lukuja

  • Matkailuala työllistää Suomessa yli 140 000 ihmistä.
  • Pelkästään Helsinki-Vantaalla toimii 1 500 yritystä, joiden palveluksessa on yli 20 000 ihmistä.
  • Finavian investointi Helsinki-Vantaan kehitysohjelmaan tarjoaa rakennusaikana työtä 16 000 ihmiselle.
  • Finavian investointiohjelman kotimaisuusaste on lähes 90 %.
  • Matkailu- ja lentoalan osuus Suomen bruttokansantuotteesta on liki 3 %. Suomen matkailukysyntä on 16 miljardia euroa vuosittain.

FINAVIA OYJ
Viestintä

 

Finavian taloustiedot

- liiketoimintakatsaus tammi-kesäkuu 2020 on julkaistu yhtiön verkkosivustolla:https://www.finavia.fi/sites/default/files/documents/Liiketoimintakatsaus%20tammi-kes%C3%A4kuu%202020%2C%20H1%20%28PDF%29_1.pdf

- liiketoimintakatsaus tammi-syyskuu 2020 julkaistaan 3.11.2020.

Kuvia lehdistön käyttöön: https://finavia.materialbank.net/NiboWEB/p/scpc/16703871/743269/fi

Finavia Media Desk

comms@finavia.fi
020708 2002

Finavia on lentoasemayhtiö, joka johtaa ja kehittää 21 lentoasemaa eri puolilla Suomea. Finavia mahdollistaa suomalaisille Pohjolan parhaat kaukolentoyhteydet ja varmistaa, että matkustaminen Suomesta maailmalle ja maailmalta Suomeen on sujuvaa. Finavian lentoasemien asiakaskokemus, lumiosaaminen, vastuullisuustyö ja lentoyhteyksien edistäminen ovat maailman huippua, ja Finavian kaikki lentoasemat ovat hiilineutraaleja. Vuonna 2019 Finavian liikevaihto oli 389 miljoonaa euroa, ja henkilöstömäärä 2 775. Finavia tekee työtä, jota ilman maailma olisi kaukana.

www.finavia.fi
http://vuosikertomus.finavia.fi
www.facebook.com/finavia
www.facebook.com/helsinkiairport
www.twitter.com/finavia
www.twitter.com/helsinkiairport