Finavia nostaa lentomatkustajien palvelut Oulussa uudelle tasolle

Report this content

Finavia panostaa Oulun lentoaseman palveluvalikoimaan ja matkustusviihtyvyyteen lokakuussa käynnistyvillä uudistustöillä. Uudistukset ovat osa Finavian laajaa verkostolentoasemien kehitysohjelmaa.

Oulussa uudistuksissa keskitytään kolmeen kokonaisuuteen: matkustajien palveluihin, pysäköintialueiden toimivuuteen sekä terminaalitilojen yleiseen viihtyvyyteen.

– Oulun lentoasema on isossa roolissa, kun mietitään vaikkapa pohjoisen Suomen liike-elämän ja matkailun toimintamahdollisuuksia. Sen vuoksi on tärkeää panostaa sujuvaan matkustamiseen ja lentoaseman toimivuuteen, sanoo Finavian verkostolentoasemista vastaava johtaja Joni Sundelin.

Uudistustyöt alkavat viikolla 43. Suunnitelmien mukaan uudistukset ovat valmiina marraskuun loppuun mennessä.

Lentoaseman palveluiden parantaminen

Palvelu-uudistukset näkyvät sekä porttialueella että yleisöpuolella sijaitsevissa kahvila- ja ravintolatiloissa, joita operoi nykyisin Finavian pitkäaikainen yhteistyökumppani SSP Finland.

Tiloja ja valikoimia päivitetään vastaamaan paremmin matkustajien toiveita. Esimerkiksi porttialueen ravintolaan SSP tuo uuden konseptin, jonka myötä tarjolle tuodaan muun muassa lämmintä ruokaa. Uudistetussa ilmeessä näkyy skandinaavisuus ja myös suomalainen design. Myymälässä on jatkossa helppo tehdä ostokset kahvila- ja ravintolaostosten yhteydessä.

Loka-marraskuussa muutostöiden aikana palvelut ovat avoinna melko normaalisti, mutta pienemmällä valikoimalla.

Lisäksi Finavia panostaa lähtöselvitystoimintojen sujuvuuteen tuomalla lentomatkustajien käyttöön matkatavara-automaatteja. Bag drop -automaatilla matkustaja voi itse jättää matkatavarat ruumassa kuljetettaviksi, kun lähtöselvitys on tehty lähtöselvitysautomaatilla tai internetissä.

Pysäköintialueiden parannukset ja joukkoliikenteen toimivuus

Lentoaseman parkkialueita uudistetaan. Oulun pysäköintialueille asennetaan etäohjattavia lämpötolppa- ja sähköautojen latauspisteitä. Asennusten jälkeen Oulussa on Pohjois-Euroopan suurin kestävän latauksen latausalue, lähes 300 latauspaikkaa.

Lisäksi yhdessä alueen toimijoiden kanssa on käynnistetty selvitystyö, jonka tavoitteena on saada toimivampi bussiliikenne lentoasemalta kaupunkiin.

Viihtyisyyden lisääminen lentoasemalla

Lentomatkustajien viihtyvyyteen satsataan lentoasemalla useassa eri paikassa. Sisustus muuttuu paitsi porttialueella, myös yleisöpuolen aulatiloissa. Luvassa on muun muassa uutta kalustusta ja valaistusta sekä tiloja oman ajankäytön optimointiin. Suunnittelussa on otettu huomioon myös kotimaisuus ja paikallisuus.

Finavian kehitysohjelma verkostolentoasemilla

Finavia käynnisti verkostolentoasemien kehitysohjelman vuoden 2014 alussa. Investointiohjelman suurimmat hankkeet käynnistyvät Turussa, Ivalossa ja Tampereella, mutta uudistuksia toteutetaan myös muilla verkostolentoasemilla. Yhteensä verkostolentoasemilla on investoitu noin 35 miljoonaa euroa vuonna 2014.

Finaviassa pidämme huolen siitä, että matkustaminen on mahdollisimman sujuvaa myös muutostöiden aikana. Pahoittelemme kuitenkin muutostöiden matkustajille aiheuttamaa haittaa.

Finavia
Viestintä

Lisätietoja: Finavian Media Desk p. 020 708 2002, comms@finavia.fi

Finavia tarjoaa ja kehittää lentoasema- ja lennonvarmistuspalveluja, joiden kulmakivinä ovat turvallisuus, asiakaslähtöisyys ja kustannustehokkuus. Finavian kattava 25 lentoaseman verkosto mahdollistaa kansainväliset yhteydet Suomesta maailmalle − ja maailmalta eri puolille Suomea. Helsinki-Vantaan lentoasema on Pohjois-Euroopan johtava vaihtoasema kaukoliikenteessä. Vuoden 2013 liikevaihto oli 353 miljoonaa euroa ja konsernin henkilöstömäärä 2800.

Finavia verkossa:
www.finavia.fi
http://vuosikertomus.finavia.fi
www.facebook.com/finavia
www.facebook.com/helsinkiairport
www.twitter.com/helsinkiairport
www.twitter.com/finaviaoyj

Avainsanat:

Liitteet & linkit