Finavia Oyj:n ylimääräinen yhtiökokous: Finavian omaa pääomaa on päätetty korottaa

Report this content

Finavia on ylimääräisessä yhtiökokouksessaan 23. maaliskuuta 2021 päättänyt vahvistaa omaa pääomaansa. Valtio pääomittaa yhtiötä 317 150 000 eurolla. Pääoman korotus tukee Finavian selviämistä koronakriisistä.

Eduskunta on vuoden 2021 talousarviossa myöntänyt 350 miljoonaa euroa käytettäväksi Finavian maksuvalmiuden varmistamiseen, ja nyt yhtiöön sijoitettava 317,15 miljoonaa euroa on osa tätä määrärahaa. Päätös on Euroopan komission hyväksymä.

Pääomasijoitus kirjataan kokonaisuudessaan yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Valtioneuvoston kanslia valmistelee lisäksi 33 miljoonan euron pääomalainan myöntämistä Finavialle kuluvan vuoden aikana.

– Pääomitus vahvistaa rahoitusasemaamme ja auttaa meitä pääsemään koronakriisin yli. Uskomme, että lentoliikenne palautuu pandemian jäljiltä muutamien vuosien kuluttua. Kun liikenne elpyy, olemme valmiina tuottamaan arvoa suomalaiselle yhteiskunnalle yhteyksien rakentajana, työllistäjänä ja veron- ja osinkojen maksajana, sanoo Finavian toimitusjohtaja Kimmo Mäki.

Finavian vuonna 2013 käynnistyneet mittavat kehitys- ja laajennustyöt Helsinki-Helsinki-Vantaan lentoasemalla ovat valmistumassa kahden vuoden kuluttua. Pääomitus varmistaa investoinnin loppuun viemisen.

– Lentoaseman kehitysohjelman edistäminen on elintärkeää Suomen ja Helsinki-Vantaan kilpailukyvyn säilyttämisen ja tulevaisuuden kannalta.  Olemme pitkäjänteisesti kehittäneet lentoasemiemme palveluita ja määrätietoisesti tavoitelleet Helsinki-Vantaalle johtoasemaa vaihtolentokenttien kansainvälisessä kilpailussa. Helsinki-Vantaan kautta matkustavat asiakkaat tuovat Suomeen valtavasti tuloja ja työpaikkoja. Vaihtoliikenteen ansiosta suomalaisilla on poikkeuksellisen hyvät lentoyhteydet, Mäki kertoo.

Yhtiön investoinnit Helsinki-Vantaan ja Lapin matkailun kehittämiseen ovat arvoltaan yhteensä yli 1,2 miljardia euroa.

Finavian säästöohjelma käynnistyi maaliskuussa 2020

Selvitäkseen koronakriisistä yhtiö on laajan säästöohjelmansa ja erilaisten rahoitusratkaisujen avulla pyrkinyt varmistamaan lentoasemiensa tulevaisuuden ja kilpailukyvyn. Maaliskuussa 2020 käynnistetty Finavian historian laajin säästöohjelma jatkuu edelleen.  Tavoitteena on säästää yhteensä 200 miljoonaa euroa.

– Raskainta koronakriisin aikana ovat olleet irtisanomiset. Olemme joutuneet luopumaan sitoutuneesta ja ammattitaitoisesta henkilökunnasta. Teemme parhaamme, että nykyinen henkilöstömme jaksaa tämän vaikean ajan yli.

Mäki kertoo, että taloutensa turvaamisen ja sopeuttamistoimien lisäksi Finavia on koronakriisin aikana keskittynyt henkilöstön ja matkustajien terveysturvallisuuden varmistamiseen.

Finavia Oyj
Viestintä

 

Kuvia median käyttöön:

https://finavia.materialbank.net/NiboWEB/p/scpc/16700232/213801/fi

Finavia Media Desk
comms@finavia.fi
020708 2002

Lentoasemayhtiö Finavia johtaa ja kehittää 21 lentoasemaa eri puolilla Suomea. Mahdollistamme suomalaisille Pohjois-Euroopan parhaat lentoyhteydet ja varmistamme, että matkustaminen lentoasemiemme kautta on mutkatonta ja sujuvaa. Kaikki lentoasemamme ovat hiilineutraaleja. Teemme työtä, jota ilman maailma olisi kaukana.

www.finavia.fi
http://vuosikertomus.finavia.fi
www.facebook.com/finavia
www.facebook.com/helsinkiairport
www.twitter.com/finavia
www.twitter.com/helsinkiairport