Finavian työvaatteet vaihtuvat ekodesigniin

Report this content

Lentoasemapalveluita tarjoava Finavia Oyj uudistaa asiakaspalveluhenkilöstönsä työvaatteet. Työvaatteiden suunnittelun lähtökohtana on ekologisuus ja vaatteiden toimivuus monipuolisissa tehtävissä. Lentoasemilla työskentelevien palveluneuvojien uudet työvaatteet ovat osa Finavian isoa palvelu-uudistusta, jolla tähdätään maailmanluokan lentoasemakokemukseen.

- Työvaatemallistomme haluttiin kuvastavan uutta aikaa ja tukevan lentoasemien kehittämistä. Viimeksi työvaatteet on uudistettu 20 vuotta sitten, eivätkä ne enää toimineet nykyisissä vaihtelevissa työtehtävissä. Henkilöstö oli tiiviisti mukana suunnittelutyössä. Heidän toiveitaan kuunneltiin ja he pääsivät testaamaan vaatteita, jotta ne ovat toimivia ja mukavia, kertoo henkilöstöjohtaja Kaarina Soikkanen.

Finavia haluaa kehittää lentoasemiaan vastuullisesti ja tehdä hankinnoissaan valintoja kestävän kehityksen periaatteiden pohjalta. Työvaatteiden toteuttajaksi valittiin ekologisiin materiaaleihin ja eettiseen tuotantoon erikoistunut Touchpoint Oy.

- Tehtävämme on edistää omalta osaltamme suomalaista kilpailukykyä ja kansainvälisyyttä, ja tehdä se ympäristöä mahdollisimman vähän kuormittavalla tavalla. Valitsimme yhteistyökumppaniksi toimittajan, joka pystyy tukemaan meitä kestävän kehityksen ratkaisuissa. Finavian henkilökunnan vaatetus on näkyvä elementti kaikilla suomalaisilla lentoasemilla. Siksi vaatetuksella on poikkeuksellisen strateginen merkitys, sanoo Kaarina Soikkanen.

Vaatemalliston erikoisuus piilee innovatiivisessa designissa ja käytetyissä materiaaleissa: malliston muotokielen ytimessä on kiitoratakuosi ja materiaalina ylijäämäinen pontella-kangas. Mallistoon kuuluu useita erilaista vaatetta sekä asusteita. Suunnittelutyötä ohjasi tarina jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinistä ja jotain lainattua. Uutta on koko mallisto, vanhaa ylijäämäinen pontella-kangas, sinistä värimaailma ja lainattua on kiitoratakuosi. Uuden malliston suunnittelusta vastasivat TouchPointin ekodesignerit Anniina Nurmi ja Camilla Mikama.

Työvaatteiden uudistus on osa Finavian palvelukehitystä, jonka tavoitteena on tehdä matkustajakokemuksesta entistä miellyttävämpi. Finavian lentoasemia kehitetään kokonaisuutena, jotta Finavia menestyy kansainvälisessä kilpailussa ja Helsinki-Vantaan asema houkuttelevana vaihtolentoasemana säilyy. Palvelu-uudistuksella pyritään vastaamaan sekä liikenteen kasvuun että matkustajien odotuksiin ja samalla uusien asiakasryhmien toiveisiin.

Finavia lanseerasi uuden työvaatemalliston tänään Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Finavian asiakaspalvelutyöntekijät siirtyvät uusin asuihin alkuvuodesta 2015.

Kuvia tapahtumasta:
http://finavia.materialbank.net/NiboWEB/finavia/showCartPublicContent.do?uuid=6797950&random=808255&lang=fi

Finavia
Viestintä

Lisätietoja: Finavian Media Desk p. 020 708 2002, comms@finavia.fi

Finavia tarjoaa ja kehittää lentoasema- ja lennonvarmistuspalveluja, joiden kulmakivinä ovat turvallisuus, asiakaslähtöisyys ja kustannustehokkuus. Finavian kattava 25 lentoaseman verkosto mahdollistaa kansainväliset yhteydet Suomesta maailmalle − ja maailmalta eri puolille Suomea. Helsinki-Vantaan lentoasema on Pohjois-Euroopan johtava vaihtoasema kaukoliikenteessä. Vuoden 2013 liikevaihto oli 353 miljoonaa euroa ja konsernin henkilöstömäärä 2800.

Finavia verkossa:
www.finavia.fi
http://vuosikertomus.finavia.fi
www.facebook.com/finavia
www.facebook.com/helsinkiairport
www.twitter.com/helsinkiairport
www.twitter.com/finaviaoyj