Helsinki-Vantaan jätti-investointi tuo työtä tuhansille ihmisille

Report this content

Finavia on käynnistämässä Suomen suurimpiin rakennustyömaihin kuuluvan terminaalilaajennuksen Helsinki-Vantaalla. Kyseessä on 400 miljoonan euron investointi, jonka työllisyysvaikutus Suomessa on yli 5 000 henkilötyövuotta. Suurinvestoinnilla voidaan säilyttää Suomen hyvät lentoyhteydet ja vahvistaa Helsinki-Vantaan asemaa kansainvälisessä kilpailussa.

– Aasian ja Euroopan välisen liikenteen ennustetaan kasvavan voimakkaasti tulevina vuosina. Pysyäksemme mukana kilpailussa on Helsinki-Vantaan toimintoja ja palveluita kehitettävä entistäkin paremmiksi. Uskomme, että jättipanostuksemme on Finavialle tuottoisa ja se tukee koko Suomen talouden kilpailukykyä, sanoo Finavian toimitusjohtaja Kari Savolainen.

Lentoasemat kilpailevat matkustajista ja lentoyhtiöistä aiempaa kiivaammin. Liikenteen sujuvuus, palvelujen houkuttelevuus ja lyhyet vaihtoajat merkitsevät lentoasemille entistä enemmän. Joka kolmas lentomatkustaja valitsee reitin vaihtolentoaseman perusteella.

Helsinki-Vantaan kautta kulkee 16 miljoonaa matkustajaa vuodessa. Laajennuksen ansiosta lentoasemalla voidaan vuonna 2020 palvella jopa 20 miljoonaa vuotuista matkustajaa.

Terminaalilaajennus on kolmen Musiikkitalon suuruinen investointi

Finavian koko kehitysohjelma jakautuu kolmeen päävaiheeseen, joista ensimmäinen lähtee käyntiin näillä näkymin alkuvuonna 2016. Investoinnin suuruus on 400 miljoonaa euroa.

Tarkoituksena on laajentaa terminaalitiloja ja matkatavaratehdasta sekä lisätä konepaikkojen määrää. Terminaalin laajentaminen aloitetaan non-Schengen-alueen eteläsiivestä, ja sen valmistuttua siirrytään länsisiiven rakentamiseen kesällä 2017. Länsisiiven on tarkoitus valmistua kesällä 2020.

Finavian tekninen johtaja Henri Hansson kertoo, että laajennusosa kasvattaa terminaalin pinta-alaa 75 000 neliömetrillä. Se vastaa Linnanmäen huvipuiston kokoista aluetta.

– Rakennustyömaasta tulee yksi Suomen suurimmista. Noin kolmen Musiikkitalon suuruisen investoinnin työllisyysvaikutus on Suomessa 5 000 henkilötyövuotta, sanoo Hansson.

Finavian fokuksessa elämyksellinen lentoasema

Vaikka terminaalin pinta-ala kasvaa 45 prosenttia nykyiseen verrattuna, pyritään välimatkat pitämään lyhyinä, palvelut helposti saavutettavissa ja asiointi sujuvana.

– Helsinki-Vantaan vahvuuksia ovat lyhyet vaihtoajat, ystävällinen henkilökunta ja maailmanluokan palvelut. Nämä haluamme säilyttää myös matkustajamäärien kasvaessa, sanoo lentoasemajohtaja Ville Haapasaari Finaviasta.

Haapasaari kertoo, että suunnittelun punaisena lankana on suomalaisuus, mikä näkyy sisustuksen materiaalivalinnoissa ja palveluratkaisuina. Oleskelutiloihin tuodaan viihtyisyyttä muun muassa erilaisilla ääni- ja valaistusmaailmoilla.

Myös palveluiden konseptointi on käynnissä parhaillaan. Ravintoloiden ja myymälöiden lisäksi laajennukseen saadaan elämyksellisiä palveluita.

Uusien digitaalisten ratkaisujen avulla sujuvoitetaan ja helpotetaan lennolle siirtymistä. Matkustajille tarjotaan entistä parempaa reaaliaikaista opastusta, ja he voivat lentoa odotellessaan tilata lähtöportille erilaisia palveluita. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi vastakeitetty kahvi tai jet lag -hieronta.

Laajarunkokoneiden siltapaikat kaksinkertaistuvat

Terminaalilaajennuksen lisäksi lentokoneiden pysäköinti- ja rullausalueella tehdään mittavia uudistustöitä. Työmaa käsittää 330 000 neliömetriä eli 65 jalkapallokentän kokoisen alueen.

Laajarunkokoneita varten valmistuu kahdeksan uutta siltapaikkaa, minkä ansiosta paikkojen määrä kaksinkertaistuu nykyisestä kahdeksasta 16:een. Siltapaikat tarkoittavat matkustajalle lisämukavuutta, kun bussikuljetuksia lentokoneeseen tarvitaan vähemmän.

Samaan aikaan terminaalin alla sijaitsevaa, vuonna 2009 valmistunutta matkatavaratehdasta laajennetaan. Matkatavarakeskuksen huippukapasiteetti nousee 11 000 laukkuun tunnissa.

Kohti 20 miljoonaa matkustajaa

Finavia käynnisti vuonna 2013 mittavan, noin 900 miljoonan euron kehitysohjelman Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Kehitysohjelman tavoitteena on vastata kasvavan matkustajamäärän tarpeisiin. Kansainvälisesti kilpailukykyinen lentoasema on koko Suomen hyvinvoinnin kannalta tärkeää.

Finavian kehitysohjelma on myös kansallinen investointi. Lentoliikenne työllistää Suomessa suoraan tai välillisesti noin 100 000 ihmistä. Vuoteen 2020 ulottuvan kehitysohjelman myötä Helsinki-Vantaalle syntyy 5 000 uutta, pysyvää työpaikkaa. Rakennusaikainen työllisyysvaikutus on 14 000 henkilötyövuotta.

Finavia Oyj
Viestintä

Lisätiedot: Finavia Media Desk, p. 020 708 2002

Kuvia lehdistökäyttöön: http://finavia.materialbank.net/NiboWEB/finavia/showCartPublicContent.do?uuid=8063224&random=31540&lang=fi

Finavia tarjoaa ja kehittää lentoasema- ja lennonvarmistuspalveluja, joiden kulmakivinä ovat turvallisuus, asiakaslähtöisyys ja kustannustehokkuus. Finavian kattava 24 lentoaseman verkosto mahdollistaa kansainväliset yhteydet Suomesta maailmalle − ja maailmalta eri puolille Suomea. Helsinki-Vantaan lentoasema on Pohjois-Euroopan johtava vaihtoasema kaukoliikenteessä. Vuoden 2014 liikevaihto oli 350 miljoonaa euroa ja konsernin henkilöstömäärä 2200.

Finavia verkossa:
www.finavia.fi
http://vuosikertomus.finavia.fi
www.facebook.com/finavia
www.facebook.com/helsinkiairport
www.twitter.com/helsinkiairport
www.twitter.com/finaviaoyj

Avainsanat:

Liitteet & linkit