Helsinki-Vantaan lentoasema on ykkönen sosiaalisessa mediassa

Report this content

Finavian Helsinki-Vantaan lentoasema on voittanut ensimmäisen palkinnon kansainvälisessä sosiaalisen median kilpailussa. Palkinnot jakoi Singaporessa päämajaansa pitävä Simpliflying, joka on erikoistunut sosiaalisen median innovaatioihin ja yleisön osallistamiseen.

Palkintoraadin perusteluissa kiiteltiin Helsinki-Vantaan lentoaseman luovaa otetta sosiaalisessa mediassa.

Esimerkkinä aktiivisuudesta huomioitiin suurta suosiota saavuttanut Quality Hunters -kampanja, jonka myötä lentoasema on kehittynyt yhä viihtyisämmäksi ja sujuvammaksi etapiksi. Matkustajilta sosiaalisessa mediassa kerättyjen ideoiden avulla Helsinki-Vantaalle on jo rakennettu neljä galleriatilaa, Suvanto-työpisteitä ja kirjanvaihtopaikka.

– Parhaimmillaan sosiaalinen media on luonteva kanava palvella asiakkaita ja kerätä heidän näkemyksiään lentoasemien tarjoamista palveluista. Palkinto on osoitus siitä, että Finavia arvostaa matkustajien ideoita viihtyvyyden ja matkustusmukavuuden parantamiseksi. Olemme kuulolla jatkossakin, sanoo viestinnän asiantuntija Markus Haapamäki Finavialta.

Finavia on aktiivisesti mukana Twitterissä ja Facebookissa. Finavian lentoasemista kertovia videoita on puolestaan nähtävillä YouTubessa. Keväällä valmistunutta kirjanvaihtopistettä suunniteltiin kuvien jakamiseen tarkoitetussa Pinterestissä, jonka kautta yleisö sai ideoida tilan sisustusta ja kirjanvaihdon pelisääntöjä.

Lisätietoa kilpailusta ja palkituista
http://simpliflying.com/2012/the-best-airlines-airports-and-travel-solution-providers-in-social-media-winners-of-the-simpliflying-awards-for-social-media-excellence-2012-at-amsterdam/ 

Finavia sosiaalisessa mediassa
www.facebook.com/helsinkiairport
www.twitter.com/helsinkiairport
www.youtube.com/flyviahelsinki
www.facebook.com/lentoasema
www.twitter.com/finaviaoyj

Quality Hunters
www.twitter.com/QualityHunters
www.qualityhunters2.com
www.pinterest.com/qualityhunters/helsinki-airport-book-swap
www.youtube.com/QualityHunters2


FINAVIA OYJ
Viestintä

Lisätiedot:
Markus Haapamäki, viestinnän asiantuntija, Finavia Oyj, p. 020 708 2070

Finavia huolehtii Suomessa 25 lentoasemasta sekä koko maan kattavasta lennonvarmistusjärjestelmästä. Lentoliikenteelle tarjoamiensa palveluiden avulla Finavia luo edellytykset sujuville ja kustannustehokkaille lentoyhteyksille. Vuonna 2011 liikevaihtomme oli 364 miljoonaa euroa ja palveluksessamme työskentelee 3000 henkilöä.

Finavian Media Desk p. 020 708 2002

Finavia muualla verkossa:
www.finavia.fi
www.helsinki-vantaa.fi

Finavian Helsinki-Vantaan lentoasema on World Design Capital Helsinki 2012 pääyhteistyökumppani.

Avainsanat:

Liitteet & linkit