Ivalon lentoaseman terminaalilaajennus otettiin käyttöön

Report this content

Finavia saavutti tärkeän etapin Ivalon lentoasemalla, kun terminaalin uudisosa otettiin käyttöön keskiviikkona 13. toukokuuta. Samalla aloitetaan nykyisen terminaaliosan kunnostaminen.

– Olemme iloisia, että saimme laajennuksen myötä lisää tilaa matkustajien käyttöön. Ensimmäiset matkustajat pääsivät uudenkarheaan terminaaliin helatorstain alla, sanoo Lapin aluejohtaja Martti Oinas Finaviasta.

Käyttöönoton myötä lähtöselvitys, matkatavaranjättö ja turvatarkastus siirtyivät terminaalin laajennukseen. Uudisosassa avataan myös ravintola.

Terminaalin vanha osa on edelleen käytössä porttitoimintojen osalta, mutta sen kunnostaminen alkaa uudisosan käyttöönoton jälkeen. Remontti jatkuu marraskuulle asti.

– Suunnitelmiemme mukaan valmista tulee vähän ennen talvisesonkia, Oinas sanoo.

Lentoaseman uudistustöiden jälkeen matkustuskokemus on entistä sujuvampi ja mukavampi varsinkin sesonkiaikoina. Finavia myös valmistaa lentoasemaa kasvaviin liikennemääriin.

Finavian panostus Lapin matkailuun on Ivalossa yhteensä 13,5 miljoonan euron arvoinen.

Ivalon lisäksi Finavia panostaa määrätietoisesti muihinkin Lapin lentoasemiin. Rovaniemellä uudistetaan terminaali, jonka toimivuus, ilme ja viihtyvyys nousevat uudelle tasolle vuoden 2015 aikana. Vastikään uudistetulla Kittilän lentoasemalla tehdään elokuussa lentoliikennealueiden peruskorjaus.

Finavia
Viestintä

Lisätietoja: Finavian Media Desk p. 020 708 2002, comms@finavia.fi

Finavia tarjoaa ja kehittää lentoasema- ja lennonvarmistuspalveluja, joiden kulmakivinä ovat turvallisuus, asiakaslähtöisyys ja kustannustehokkuus. Finavian kattava 24 lentoaseman verkosto mahdollistaa kansainväliset yhteydet Suomesta maailmalle − ja maailmalta eri puolille Suomea. Helsinki-Vantaan lentoasema on Pohjois-Euroopan johtava vaihtoasema kaukoliikenteessä. Vuoden 2014 liikevaihto oli 350 miljoonaa euroa ja konsernin henkilöstömäärä 2200.

Finavia verkossa:
www.finavia.fi
http://vuosikertomus.finavia.fi
www.facebook.com/finavia
www.facebook.com/helsinkiairport
www.twitter.com/helsinkiairport
www.twitter.com/finaviaoyj

Avainsanat:

Liitteet & linkit