Joensuun lentoaseman uudelleenpinnoitettu kiitotie on valmis

Report this content

Lentoasemayhtiö Finavia on saanut valmiiksi miljoona euroa maksaneen kiitotieremontin Joensuun lentoasemalla. Uudelleenpinnoitus pidentää kiitotien käyttöikää.

Joensuun lentoaseman kiitotien remontti on valmistunut. Lentoasemayhtiö Finavian miljoonan euron investoinnin myötä kiitotien käyttöikä pitenee ja lentoyhtiöillä on mahdollisuus lentää Joensuuhun jatkossakin.

─ Olemme iloisia, että pystyimme toteuttamaan kiitotieremontin tänä kesänä. Remontin ansiosta pystymme jatkossakin tarjoamaan lentoyhtiöille erinomaiset puitteet Joensuun lentoasemalla, kertoo Itä- ja Keski-Suomen aluejohtaja Mari Nurminen Finaviasta.

Remontin aikana 2 500 metriä pitkä kiitotie ja rullaustie pinnoitettiin uudelleen noin 13 hehtaarin alueelta. Samalla toteutettiin myös muita korjaus- ja huoltotöitä.

Pinnoituksen lisäksi kiitoteiden päissä sijaitsevilla turva-alueilla tehtiin maanrakennustöitä. Lentoliikennealueella suoritettiin teknistä ennakkohuoltoa, kuten päivitettiin kiitotievalojen ohjausjärjestelmä ja saneerattiin lämmönjakeluverkostoa.

– Kiitotien uudelleen pinnoitus sujui hyvin, ja pystyimme avaamaan lentoaseman suunnitelmamme mukaan torstaina kahdeksas heinäkuuta.

Joensuun lentoaseman reittiliikenne käynnistyi koronapandemian aiheuttaman lentotauon jälkeen uudelleen 10. toukokuuta, kun ruotsalainen lentoyhtiö Amapola AB aloitti lennot Helsinkiin. Tämänhetkisen tiedon mukaan yhtiö lentää vuoden 2021 loppuun asti.

Finavia Oyj
Viestintä

 

Kuvia median käyttöön: https://img.materialbank.net/NiboWEB/finavia/showCartPublicContent.do?uuid=17715281&random=880797&lang=fi
 

Finavia Media Desk
comms@finavia.fi
020708 2002

Lentoasemayhtiö Finavia johtaa ja kehittää 21 lentoasemaa eri puolilla Suomea. Mahdollistamme suomalaisille Pohjois-Euroopan parhaat lentoyhteydet ja varmistamme, että matkustaminen lentoasemiemme kautta on mutkatonta ja sujuvaa. Kaikki lentoasemamme ovat hiilineutraaleja. Teemme työtä, jota ilman maailma olisi kaukana.

www.finavia.fi
http://vuosikertomus.finavia.fi
www.facebook.com/finavia
www.facebook.com/helsinkiairport
www.twitter.com/finavia
www.twitter.com/helsinkiairport