Kansainvälisiä matkailuvaikuttajia tulossa Levin maailmancupiin

Finavia markkinoi yhdessä Pohjois-Suomen matkailutoimialan kanssa Levillä 14.–16. marraskuuta järjestettävissä pujottelun mm-kisoissa Lappia mielenkiintoisena ja eksoottisena matkakohteena.

 – Tuomme paikalle kansainvälisiä matkailuvaikuttajia Euroopasta ja muualta maailmasta. Mukana on iso joukko matkanjärjestäjiä ja lentoyhtiöitä, sanoo johtaja Joni Sundelin Finaviasta.

 Sundelinin mukaan Levin urheilutapahtuma on loistava tilaisuus kehittää Lapin matkailua ja lisätä alueen tunnettuutta ja houkuttelevuutta. Lapin kohteiden valttina on muun muassa erinomainen saavutettavuus.

Lensipä matkustaja mille tahansa Finavian kuudesta Lapin kentästä, hän on jo koneen laskeutuessa perillä kohteessa. Keski-Eurooppaan verrattuna tämä on suuri etu.

 – Esimerkiksi Kittilän lentoasema on vain 15 minuutin ajomatkan päässä lähimmästä rinteestä. Lapin lentoasemien ympäristössä sijaitsee peräti 17 hiihtokeskusta ja yli 70 hotellia, Sundelin perustelee Lapin houkuttelevuutta ja hyvää saavutettavuutta.

Kittilän lentoasema on valmiina ottamaan vastaan Levin kisavieraat. Finavia on parantanut sekä terminaalin viihtyisyyttä että palveluja. Lapin tunnelmasta voi nauttia niin matkatavaroiden noutopisteessä kuin porttialueellakin vaikkapa takkatulen ääressä istuen.

Finavia panostaa kaikilla Lapin lentoasemillaan matkailukohteiden saavutettavuuden lisäksi sujuvaan ja miellyttävään matkustuskokemukseen.

 – Osana laajaa kehitysohjelmaamme olemme tänä vuonna investoineet noin 35 miljoonaa euroa verkostolentoasemiemme kehittämiseen. Lapin kentistä eniten panostetaan tänä ja ensi vuonna EU:n pohjoisimpaan lentoasemaan Ivaloon, jossa on parhaillaan käynnissä yli 13 miljoonan euron uudistustyöt, Sundelin sanoo.

Finavia tekee pitkäjänteistä yhteistyötä eri toimijoiden kanssa Suomen matkailun edistämiseksi. Levin matkailun yhteistyökumppanina yhtiö on jo neljättä vuotta peräkkäin.

Finavia
Viestintä

Lisätietoja: Finavian Media Desk p. 020 708 2002, comms@finavia.fi

Finavia tarjoaa ja kehittää lentoasema- ja lennonvarmistuspalveluja, joiden kulmakivinä ovat turvallisuus, asiakaslähtöisyys ja kustannustehokkuus. Finavian kattava 25 lentoaseman verkosto mahdollistaa kansainväliset yhteydet Suomesta maailmalle − ja maailmalta eri puolille Suomea. Helsinki-Vantaan lentoasema on Pohjois-Euroopan johtava vaihtoasema kaukoliikenteessä. Vuoden 2013 liikevaihto oli 353 miljoonaa euroa ja konsernin henkilöstömäärä 2800.

Finavia verkossa:
www.finavia.fi
http://vuosikertomus.finavia.fi
www.facebook.com/finavia
www.facebook.com/helsinkiairport
www.twitter.com/helsinkiairport
www.twitter.com/finaviaoyj

Avainsanat:

Yrityksestä

Finavia tarjoaa ja kehittää lentoasemapalveluita, joiden kulmakivinä ovat turvallisuus, asiakaslähtöisyys ja kustannustehokkuus. Finavian kattava 21 lentoaseman verkosto mahdollistaa kansainväliset yhteydet Suomesta maailmalle − ja maailmalta eri puolille Suomea. Helsinki-Vantaan lentoasema on Pohjois-Euroopan johtava vaihtoasema kaukoliikenteessä. Vuoden 2017 liikevaihto oli 374 miljoonaa euroa. Konserni työllistää 2 700 henkilöä.

Tilaa

Liitteet & linkit