Lapin lentoasemille tulossa vilkas joulusesonki

Report this content

Finavia Oyj:n Lapin lentoasemilla on vuoden kiireisimmät ajat, kun matkailijat eri puolilta maailmaa saapuvat nauttimaan Lapin joulusta. Lappiin odotetaan joulukuussa tulevan noin 400 tilauslentoa. Jos lennot toteutuvat suunnitellusti, niitä olisi tuolloin hieman viimevuotista enemmän.

Joulukuun vilkkaimpia lentoasemia ovat Kittilä (150) ja Rovaniemi (120), Kittilään odotetaan lentoja hieman edellistä vuotta enemmän ja Rovaniemen määrä pysyttelee edellisvuoden tasolla tai kasvaa hieman. Enontekiölle ja Ivaloon tulee molempiin noin 60 tilauslentoa eli määrät pysyttelevät suunnilleen edellisvuoden tasolla. Kuusamoon odotetaan yhteensä noin 10 tilauslentoa. Joulusesonkina Lapin lentoasemille lisääntyvä reittiliikenne tuo myös Lappiin paljon matkustajia eri puolilta maailmaa.

Talvikauden tilauslentoliikenne alkoi jo marraskuussa, kun ensimmäinen charter laskeutui Enontekiölle 21.11. Joulun pyhien lähestyessä tahti tiivistyy, joulun ja uudenvuoden välillä tilauslentoja laskeutuu Lapin lentoasemille parhaimmillaan 30 päivässä. Eniten jouluturisteja on tulossa Iso-Britanniasta. Lentoja saapuu myös Hollannista, Sloveniasta, Espanjasta, Hollannista, Romaniasta ja Ranskasta sekä uuden vuoden ympärillä Venäjältä.

”Jos tarkastellaan pidemmällä aikavälillä tilauslentoliikenteen kehittymistä Lapin lentoasemilla, on pieniä merkkejä liikenteen trendinomaisesta piristymisestä nähtävissä. Lapin tilauslentoliikenteen huippuvuosien jälkeen matkustajamäärät romahtivat yleisen taloustilanteen vuoksi vuonna 2009 noin 20 % ja nyt olemme kuroneet tuon kuopan umpeen, sanoo Finavia Oyj:n verkostolentoasemista sekä myynnistä ja markkinoinnista vastaava johtaja Joni Sundelin.

”Finavia pyrkii vaikuttamaan matkustajamäärien kasvuun muun muassa kehittämällä kenttien palveluiden kysyntää yhteistyössä maakuntien ja elinkeinoelämän kanssa. Lentoasemien kyky vastaanottaa liikennettä on erittäin hyvä. Finavian tavoitteena on ylläpitää lentoasemiensa hinnoittelu ja palvelutaso kilpailukykyisellä tasolla, jotta lentoasema luo edellytykset toimivalle lentoliikenteelle. Viime kädessä liikenteen määrän määrittää kuitenkin muun muassa matkailun ja alueiden vetovoima, jotka luovat aidon kysyntäpohjan”, jatkaa Sundelin.

Finavia on sitoutunut tukemaan Lapin matkailun edistämistä muiden toimijoiden kanssa. Tästä konkreettisena osoituksena oli mm se, että Finavia toi Leville kansainvälisiä matkailuvaikuttajia Euroopasta ja muualta maailmasta. Mukana oli iso joukko matkanjärjestäjiä ja lentoyhtiöitä.  

Finavia panostaa kaikilla Lapin lentoasemillaan matkailukohteiden saavutettavuuden lisäksi sujuvaan ja miellyttävään matkustuskokemukseen. Osana laajaa kehitysohjelmaa on tänä vuonna investoitu noin 35 miljoonaa euroa verkostolentoasemien kehittämiseen.

Lapin lentoasemista eniten panostetaan tänä ja ensi vuonna Ivaloon, jossa on parhaillaan käynnissä yli 13 miljoonan euron uudistustyöt. Myös Kittilässä uudistustyöt ovat käynnissä terminaalin viihtyisyyden ja palveluiden parantamiseksi. Lapin tunnelmasta voi nauttia niin matkatavaroiden noutopisteessä kuin porttialueellakin vaikkapa takkatulen ääressä istuen.

Finavia
Viestintä

Lisätietoja: Finavian Media Desk p. 020 708 2002, comms@finavia.fi

Finavia tarjoaa ja kehittää lentoasema- ja lennonvarmistuspalveluja, joiden kulmakivinä ovat turvallisuus, asiakaslähtöisyys ja kustannustehokkuus. Finavian kattava 25 lentoaseman verkosto mahdollistaa kansainväliset yhteydet Suomesta maailmalle − ja maailmalta eri puolille Suomea. Helsinki-Vantaan lentoasema on Pohjois-Euroopan johtava vaihtoasema kaukoliikenteessä. Vuoden 2013 liikevaihto oli 353 miljoonaa euroa ja konsernin henkilöstömäärä 2800.

Finavia verkossa:
www.finavia.fi
http://vuosikertomus.finavia.fi
www.facebook.com/finavia
www.facebook.com/helsinkiairport
www.twitter.com/helsinkiairport
www.twitter.com/finaviaoyj

Multimedia

Multimedia