Lentokoneiden paikallistamista parantavan järjestelmän käyttöönotto viivästyy

Report this content

Finavia on investoinut Suomen lennonjohtojärjestelmän kehittämiseen parantaakseen lentokoneiden paikallistamista Suomen ilmatilassa. Paikallistamisen avuksi hankittu WAM-järjestelmä (Wide Area Multilateration) oli tarkoitus ottaa käyttöön joulukuussa 2015.

Järjestelmän toimittajaksi valikoitunut sopimustoimittaja on hakeutunut konkurssiin 1.1.2016 ja hankkeen edistäminen kyseisen sopimustoimittajan kanssa on keskeytetty. Finavia on aloittanut selvityksen, miten hanke voidaan viedä loppuun. Selvitystyö on toistaiseksi kesken.
   
Finavia tekee tämän seurauksena vuoden 2015 tilinpäätökseensä yhden miljoonan euron alaskirjauksen.

- Olemme luonnollisesti pettyneitä, että valittu toimittaja ajautui taloudellisiin vaikeuksiin ja hanke viivästyy. Teemme parhaamme, että saamme WAM-järjestelmän käyttöön mahdollisimman sujuvasti,  toteaa lennonvarmistuksen johtaja Raine Luojus Finaviasta.

Finavia valitsi kumppaninsa julkisen kilpailutuksen perusteella. Sama toimittaja toimi myös lukuisien muiden lennonvarmistusyhtiöiden kumppanina eri Euroopan maissa. Finavia on edellyttänyt kilpailutuksen yhteydessä sopimuskumppaniltaan pankkitakausta, joka pienentää Finavian taloudellista riskiä asiassa.

WAM-järjestelmä hyödyttää lennonjohtoa

WAM-järjestelmän avulla lentokoneen oman paikannusjärjestelmän tuottama paikkatieto voidaan luotettavasti hyödyntää lennonjohdon järjestelmässä.

Järjestelmä parantaa palvelutasoa ja turvallisuutta erityisesti pienillä lentoasemilla, joilla lentoliikenteen valvontapeitto laskee uuden järjestelmän ansiosta maahan tai lähelle sitä. WAM-järjestelmällä katvealueet saadaan poistettua merkittävästi edullisemmin kuin perinteisellä tutkatekniikalla.

WAM-järjestelmän käyttöönotto on osa viranomaisen, Trafin, julkaisemaa kansallista valvonta- ja suunnistusstrategiaa, joka perustuu eurooppalaiseen sääntelyyn.

Aiheesta 5.1.2016 julkaistu uutinen: Finavia jatkaa Suomen lennonjohtojärjestelmän kehittämistä

Finavia
Viestintä

Lisätietoja: Finavian Media Desk p. 020 708 2002, comms@finavia.fi

Finavia tarjoaa ja kehittää lentoasema- ja lennonvarmistuspalveluja, joiden kulmakivinä ovat turvallisuus, asiakaslähtöisyys ja kustannustehokkuus. Finavian kattava 22 lentoaseman verkosto mahdollistaa kansainväliset yhteydet Suomesta maailmalle − ja maailmalta eri puolille Suomea. Helsinki-Vantaan lentoasema on Pohjois-Euroopan johtava vaihtoasema kaukoliikenteessä. Vuoden 2014 liikevaihto oli 350 miljoonaa euroa ja konsernin henkilöstömäärä 2200.

Finavia verkossa:
www.finavia.fi
http://vuosikertomus.finavia.fi
www.facebook.com/finavia
www.facebook.com/helsinkiairport
www.twitter.com/helsinkiairport
www.twitter.com/finaviaoyj