Lentoyhteydet Lappiin nousivat uudelle tasolle

Report this content

Kittilän lentoasemalla oli joulun riemua ja juhlan tunnelmaa, kun Lufthansa aloitti uudet reittilennot Münchenistä Lappiin lauantaina 19. joulukuuta. Uusi suora lentoyhteys Keski-Euroopasta on upea uutinen Lapin matkailulle.

Lufthansan ensilento laskeutui Kittilän uudistetulle lentoasemalle puoli kahdelta iltapäivällä.

– Meillä on ilo toivottaa Lufthansa ja talvituristit tervetulleeksi taianomaiseen Lappiin. Uusi suora lentoreitti on mitä parhaimpia joululahjoja pohjoiseen, jolloin Lapin saavutettavuus paranee merkittävästi. Meille Finaviassa on tärkeää, että samalla lentoyhteydet Kittilästä maailmalle paranevat, kun käytössä ovat paitsi Helsinki-Vantaan myös Münchenin lentoaseman jatkoyhteydet, sanoo johtaja Joni Sundelin Finaviasta.

– Olemme iloisia, että voimme kasvattaa läsnäoloamme Suomessa Kittilän ja Münchenin välisten lentojen avulla. Etenkin, kun München yhdistää suomalaiset matkustajamme laajaan reittiverkostoomme, jossa on yli 90 kohdetta Euroopassa ja liki 20 kohdetta Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa, sanoo Lufthansa Finlandin Country Manager Paulo Akihiko Yoshikawa.

Kittilän lentoyhteydet laajenevat uuden reitin ansiosta talvikaudella 2015–2016 aivan omaan luokkaansa. Suoralla lennolla pääsee nauttimaan joko Münchenin kaupunkielämästä tai voi matkustaa pidemmällekin. Kittilästä saapuville Lufthansan matkustajille on hyvät palvelut ja jatkoyhteydet Euroopan- ja maailmanlaajuisesti muun muassa Roomaan, Pariisiin, Kapkaupunkiin, Pekingiin, Sao Paoloon tai Mexico Cityyn.

Lufthansa ylistää: ”Oikea Eldorado talviurheilufaneille”

Uuden viikoittaisen reittiyhteyden saamiseksi Lappiin on tehty tiivistä yhteistyötä Finavian, Visit Finlandin sekä Levin, Ylläksen ja Muonion alueen matkailutoimijoiden kesken.

– Reittiavaus on osoitus siitä, että Lapin matkailulla on vetovoimaa, mutta alueen matkailutoimijoiden on tehtävä houkuttelevuuden kasvattamiseksi yhä kovasti töitä. Toivomme kovasti, että uusi reitti saisi aikaan lisää positiivista virettä lentoyhtiöiden reittipäätöksiin, Sundelin sanoo.

– Lähtöaikamme Münchenistä kohti Suomen tunnetuinta ja suurinta talviurheilukeskusta on kello yhdeksältä aamulla. Se on ihanteellinen aika varsinkin matkustajille, jotka jatkavat Kittilän-lennolle Saksasta tai muilta Euroopan-kentiltä. Kittilän-lentojemme ansiosta voimme tarjota matkustajillemme tämän ensiluokkaisen talvikohteen ensimmäistä kertaa. Hiihtokeskus on oikea Eldorado talviurheilufaneille, Paulo Akihiko Yoshikawa lisää.

Finavia panostaa Lapin matkailun toimintaedellytyksiin

Lapin lentoasemat ovat ensiluokkaisessa kunnossa kasvavaa lentoliikennettä ja turismia varten. Finavia investoi Lapin lentoasemiin noin 35 miljoonaa euroa vuosina 2014–2016. Viime aikoina Finavia on uudistanut matkustajakokemuksen Kittilän, Rovaniemen ja Ivalon lentoasemalla kokonaan.

Lisätietoja:
Finavia Media Desk, puh. 020 708 2002, comms@finavia.fi

Deutsche Lufthansa AG
Corporate Communications Europe
Tel. +49 69 / 696-330222 / -2999#
Email:
lhnews@dlh.de
http://www.lufthansagroup.com/media

Kuvia lehdistölle: http://finavia.materialbank.net/NiboWEB/finavia/showCartPublicContent.do?uuid=8714505&random=815102&lang=fi

Finavia tarjoaa ja kehittää lentoasema- ja lennonvarmistuspalveluja, joiden kulmakivinä ovat turvallisuus, asiakaslähtöisyys ja kustannustehokkuus. Finavian kattava lentoasemaverkosto mahdollistaa kansainväliset yhteydet Suomesta maailmalle − ja maailmalta eri puolille Suomea. Vuoden 2014 liikevaihto oli 350 miljoonaa euroa ja konsernin henkilöstömäärä 2200.

Finavia verkossa:
www.finavia.fi
http://vuosikertomus.finavia.fi
www.facebook.com/finavia
www.facebook.com/helsinkiairport
www.twitter.com/helsinkiairport
www.twitter.com/finaviaoyj

Avainsanat: