Lufthansa avaa jälleen uuden lentoyhteyden Lappiin: Nyt puhkaistaan reitti Ivaloon!

Report this content

Lapin lentotarjonta kasvaa jälleen uusiin mittoihin, kun Lufthansa aloittaa suorat reittilennot Frankfurtista Ivaloon talvikaudella 2016–17. Uusi reitti tarkoittaa paitsi Lapin parempaa saavutettavuutta myös uusia menestymisen mahdollisuuksia pohjoisen matkailuelinkeinolle.

Lufthansa aloittaa Ivalon-lennot talvisesongin kynnyksellä 17. joulukuuta. Lennot lennetään lauantaisin aina maaliskuun 25. päivään asti.

– Tämä on jo kuudes suora kansainvälinen lentoreitti Lappiin. Aiemmat reitit kohdistuvat Kittilään ja Rovaniemeen, mutta teimme koko ajan töitä kolmannen destinaation saamiseksi ja nyt on tie raivattu auki myös Ivaloon. Lentoreittiavausten sarja on osoitus Lapin matkailun huimista edistysaskeleista, sanoo johtaja Joni Sundelin Finaviasta.

– Samalla kun Lapin saavutettavuus uusien lentoyhteyksien ansiosta nousee, myös paikallisella elinkeinolla on entistä paremmat menestymisen mahdollisuudet. On hienoa, että pystymme kohentamaan alueen matkailuyritysten toimintaedellytyksiä aikana, joka on muuten taloudellisesti haastava, Sundelin kertoo.

Ensimmäisenä Lufthansa avasi Münchenin ja Kittilän välisen reitin viime talvikaudelle. Reittiä lennetään myös ensi talvena ja suuren kysynnän vuoksi Lufthansa tuplasi lentojen määrän.

– Viime talven menestyksekkään Kittilän-avauksen jälkeen laajennamme lentotarjontaamme Ivaloon. Olemme iloisia, että Lapin talviurheiluaktiviteeteilla on kasvavaa kysyntää, mikä on hyvä viesti myös paikallisille hiihtokeskuksille ja muille matkailutoimijoille. Lisäksi toivotamme suomalaiset asiakkaamme tervetulleiksi lennoillemme: hubiemme kautta on jatkoyhteydet yhteensä noin 200 kohteeseen, sanoo Lufthansan maajohtaja Paulo Yoshikawa.

Frankfurtin ja Ivalon väliset lennot operoidaan suunnitelmien mukaan A319-konetyypillä. Ivalosta lähteville matkustajille on tulevana talvikautena tarjolla erinomaiset jatkoyhteydet ympäri maailmaa niin Helsinki-Vantaan kuin Frankfurtin kautta.

Vastikään uusista reiteistä Lappiin ilmoittivat myös saksalainen lentoyhtiö Germania (Berliini–Rovaniemi ja Düsseldorf–Kittilä) sekä brittiläinen Monarch (Lontoo–Kittilä ja Manchester–Kittilä).

– Lapin kolme lentoasemaa – Rovaniemi, Kittilä ja Ivalo – ovat kansainvälisten lentoyhtiöiden kannalta potentiaalisimmat uusille reittiavauksille. Lentoyhtiöt ovat huomanneet, että niiden ympärillä olevat matkailutuotteet täyttävät potentiaalisten matkustajien tarpeet parhaiten, Sundelin sanoo.

Miksi Lappi kiinnostaa?

Viime vuosi oli Lapin lentoasemilla voimakkaan kasvun aikaa, jolloin matkustajamäärä nousi yli kokonaisuudessaan yli miljoonan. Tilastojen perusteella suunta on edelleen ylöspäin: kansainvälinen matkustajamäärä Lapissa kasvoi alkuvuonna 25,4 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan nähden.

Voi kysyä, mikä Suomessa ja erityisesti Lapissa juuri nyt houkuttelee kansainvälistä lentoliikennettä ja turismia? Isoin vaikuttava tekijä on aiempaa terävämpi matkailumarkkinointi, johon eri matkailutoimijat ovat yhdessä sitoutuneet. Vahvaan kivijalkaan pohjoisessa kuuluvat myös upea luonto ja alueen uniikit palvelut sen ympärillä sekä lentoasemapalveluiden edullinen hinnoittelu muihin talvikohteisiin verrattuna.

– Suomi on entistä selkeämpi matkailutuote kansainvälisillä markkinoilla, minkä lentoyhtiötkin ovat huomanneet ja todenneet kohteemme kiinnostaviksi, Sundelin perustelee.

Matkailun kasvua haetaan myös äskettäin lanseeratusta stopover-hankkeesta, jonka tuotteilla tavoitellaan erityisesti aasialaisia matkustajia jäämään Suomeen lentojen välissä. Lappi on yhtenä kohteena esillä stopover-tuotevalikoimassa.

Finavia investoi Lapin lentoasemiin yhteensä 35 miljoonaa euroa vuosina 2014–2016. Kehitystyö näkyy erityisesti Ivalon lentoasemalla, jossa Finavia teki viime vuonna laajamittaisen terminaalilaajennuksen. Samalla palvelut ja terminaalin vanhat osat uudistettiin. Lapin lentoasemat ovatkin nyt erinomaisessa lyönnissä ja valmiita lentoliikenteen kasvuun.

Finavia
Viestintä

Lisätietoja: Finavian Media Desk p. 020 708 2002, comms@finavia.fi

Finavia tarjoaa ja kehittää lentoasema- ja lennonvarmistuspalveluja, joiden kulmakivinä ovat turvallisuus, asiakaslähtöisyys ja kustannustehokkuus. Finavian kattava 22 lentoaseman verkosto mahdollistaa kansainväliset yhteydet Suomesta maailmalle − ja maailmalta eri puolille Suomea. Helsinki-Vantaan lentoasema on Pohjois-Euroopan johtava vaihtoasema kaukoliikenteessä. Vuoden 2015 liikevaihto oli 353 miljoonaa euroa ja konsernin henkilöstömäärä 2300.

Finavia verkossa:
www.finavia.fi
http://vuosikertomus.finavia.fi
www.facebook.com/finavia
www.facebook.com/helsinkiairport
www.twitter.com/helsinkiairport
www.twitter.com/finaviaoyj

Avainsanat: