Nimitys Finaviassa: Joni Sundelin Helsinki-Vantaan lentoaseman johtoon
Finavian uudeksi Helsinki-Vantaan johtajaksi on nimitetty KTM Joni Sundelin. Hän aloittaa tehtävässään 1. huhtikuuta 2018.
Sundelin on vuodesta 2012 toiminut Finavian liiketoimintajohtajana vastaten maakunnallisesta lentokenttäverkostosta. Lisäksi hänen vastuulleen ovat kuuluneet myynnin ja asiakkuuksien sekä ICT:n johtaminen. Hän jatkaa näissä tehtävissä, kunnes seuraaja on valittu.
Sundelin jatkaa Finavian johtoryhmän jäsenenä ja raportoi toimitusjohtaja Kimmo Mäelle. Mäki on iloinen, että Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi johtaja löytyi yhtiön sisältä.
– Sundelinilla on vankka kokemus menestyksekkäästä palveluliiketoiminnan johtamisesta ja lentokenttien kehittämisestä. On hienoa, että saamme hänen osaamisensa käyttöön Helsinki-Vantaan laaja-alaisen liiketoiminnan edelleen kehittämiseksi, Mäki sanoo.
Helsinki-Vantaalla on parhaillaan käynnissä lentoaseman historian suurin laajennusohjelma. Finavian 900 miljoonan euron investoinnin tavoitteena on parantaa Suomen päälentokentän asemaa kansainvälisessä kilpailussa, erityisesti Euroopan ja Aasian välisessä lentoliikenteessä.
– Helsinki-Vantaan menestys on myös koko Suomen kilpailukyvyn ja samalla kaikkien suomalaisten kannalta oleellista. Suomi on maa, joka tarvitsee hyvät ja toimivat lentoyhteydet ympäri maailmaa. Lentoliikenteen ja Helsinki-Vantaan merkitys koko Suomen taloudelle ja hyvinvoinnille on merkittävä, sanoo Mäki.
Nimityksen yhteydessä Sundelin eroaa Finavian tytäryhtiöiden Airpro Oy:n ja RTG Ground Handling Oy:n hallitustehtävistä.
Helsinki-Vantaan lentoasemanjohtaja Ville Haapasaari siirtyy Helsingin Sataman toimitusjohtajaksi.
Finavia
Viestintä
Lisätietoja: Finavian Media Desk p. 020 708 2002, comms@finavia.fi
Finavia tarjoaa ja kehittää lentoasemapalveluja, joiden kulmakivinä ovat turvallisuus, asiakaslähtöisyys ja kustannustehokkuus. Finavian kattava 21 lentoaseman verkosto mahdollistaa kansainväliset yhteydet Suomesta maailmalle − ja maailmalta eri puolille Suomea. Helsinki-Vantaan lentoasema on Pohjois-Euroopan johtava vaihtoasema kaukoliikenteessä. Vuoden 2017 liikevaihto oli 374 miljoonaa euroa ja konsernin henkilöstömäärä on 2700.
Finavia verkossa:
www.finavia.fi
http://vuosikertomus.finavia.fi
www.facebook.com/finavia
www.facebook.com/helsinkiairport
www.twitter.com/helsinkiairport
www.twitter.com/finavia
Avainsanat: