Lapin kantaverkon vahvistukset valmistuneet

Report this content

Fingrid on saanut valmiiksi Lapin kantaverkon noin 60 miljoonan euron vahvistusprojektit. Kyseessä oli 220 kilovoltin voimajohdon rakentaminen Rovaniemen kaupungin alueelta Kittilään ja sieltä edelleen Sodankylään sekä kolmen sähköaseman rakennustyöt. Kantaverkon vahvistukset parantavat sähkön saannin varmuutta Lapin asukkaille ja elinkeinoelämälle. Sähkön kulutusta lisäävät erityisesti Lapin matkailukeskusten ja kaivosteollisuuden kehittäminen.

Lapin alueen kantaverkkoa vahvistetaan, koska sähkönkulutus on kasvanut erityisesti Ylläksen, Levin ja Rovaniemen ympäristön alueilla. Verkonvahvistuksia tarvitaan, jotta sähkönsiirto voitaisiin jatkossakin hoitaa luotettavasti Lapin alueella. Häiriötön sähkönjakelu ja riittävä sähkön siirtokapasiteetti ovat välttämättömiä Lapin asukkaille ja takaavat hyvät toimintaedellytykset elinkeinoelämän, kuten matkailun ja kaivostoiminnan kehittämiselle.

Uuden voimajohdon reitti kulkee Rovaniemen Petäjäskosken sähköasemalta Kittilän Kaukosen kautta Sodankylään Vajukosken vesivoimalaitoksella olevalle sähköasemalle. Uuden voimajohdon pituus on yhteensä noin 240 kilometriä. Alkuosan voimajohdosta Petäjäskosken ja Isoniemen välillä urakoi Empower Oy. Loppuosan eli Isoniemen ja Vajukosken välisen osan urakoi Eltel Networks Oy.

Voimajohdon lisäksi hankkeessa rakennettiin uusi sähköasema Isoniemelle ja laajennettiin Valajaskosken ja Vajukosken sähköasemia. Isoniemen sähköaseman pääurakoitsijana oli Fortum Power and Heat Oy, Valajaskosken asemalla urakoitsijana toimi Empower Oy ja Vajukosken asemalla Vaasa Engineering Oy.

Kaiken kaikkiaan rakennusurakka kesti kolmisen vuotta ja varsinainen esisuunnittelu käynnistyi jo vuonna 2005. Hankkeen kokonaisbudjetti oli 60 miljoonaa euroa. Projektin päättymistä juhlistettiin tänään Kittilässä.

- Lapin kantaverkko on nyt hyvässä kunnossa, mutta kymmenen vuoden tähtäimellä nämäkään vahvistukset eivät välttämättä riitä. Pohjois-Suomeen suunniteltu uusi ydinvoimala ja Perämeren alueen tuulivoimalaitokset vaikuttavat alueellisiin verkkosuunnitelmiimme Pohjois-Suomessa. Suunnitteilla on myös kolmannen yhdysjohdon rakentaminen Pohjois-Suomesta Ruotsiin vuosikymmenen lopulla, kertoi Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruusunen tänään projektin päätösjuhlatilaisuudessa.

Vuosittain 100 - 200
miljoonaa investointeihin

Fingridin kokonaisinvestoinnit vuonna 2010 olivat 144 miljoonaa euroa.  Investointitahti kantaverkon vahvistamiseksi jatkuu kiivaana: yhteensä seuraavan kymmenen vuoden aikana Fingrid on investoimassa 1,7 miljardia euroa uusiin siirtoyhteyksiin ja varavoimalaitoksiin.
 
Investointeja tarvitaan luotettavan sähkösiirron varmistamiseksi, sähkömarkkinoiden toiminnan edistämiseksi ja uuden tuotannon liittämiseksi kantaverkkoon. Ohjelmassa on muun muassa varauduttu liittämään 2500 megawattia tuulivoimaa ja kaksi uutta ydinvoimalaitosta kantaverkkoon kuluvan vuosikymmenen aikana. Myös ikääntyvän verkon uusiminen sekä kulutuksen ja tuotannon alueelliset muutokset Suomessa vaativat vahvistuksia. Lapin verkon vahvistaminen oli osa tätä mittavaa verkonparannusohjelmaa.

Kaiken kaikkiaan yhtiö varautuu rakentamaan lähes 3000 kilometriä voimajohtoja ja 30 sähköasemaa. Voimajohtojen suunnittelussa korostuvat maanomistajien ja maankäytön tarpeet: noin 90 prosenttia voimajohtohankkeista sijoittuu nykyisten johtojen rinnalle tai niiden paikalle.
- Meillä on meneillään useita todella suuria hankkeita kuten kaksi merikaapelisiirtoyhteyttä, toinen Ruotsiin ja toinen Viroon. Pohjanmaalla kantaverkkoa vahvistetaan 400 kilovoltin jännitteelle. Investoimme pitkäjänteisesti ja joustavasti asiakkaiden ja yhteiskunnan tarpeiden mukaisesti.

- Kyseessä on kova haaste meille ja urakoitsijoille, sillä olemme Suomessa tottuneet paljon vähäisempiin urakkamääriin. Investointiohjelma kantaverkkoon vaatii tiukkaa talouskuria ja paljon henkilöresursseja sekä sujuvaa yhteistyötä sidosryhmien kanssa, painotti toimitusjohtaja Ruusunen.

Lisätietoja:
toimitusjohtaja Jukka Ruusunen, p. 040 593 8428
varatoimitusjohtaja Kari Kuusela, p. 040 502 7333