Sähkön saatavuus talvella tuonnin varassa - Venäjän tuontiin liittyy epävarmuutta

Report this content

Sähkönkulutuksen ennuste talvelle 2012 - 2013 on viime talven lukemissa. Huippukulutuksen arvioidaan olevan maksimissaan 15 000 megawatissa. Suomi on edelleen sähköntuonnin varassa. Sähköä tuodaan Ruotsista, Virosta ja Venäjältä kattamaan 1700 megawatin vajetta, ilmenee Fingridin talven tehotase-ennusteesta. Myös yhä useampi maa Euroopassa on eurooppalaisten kantaverkkoyhtiöiden tietojen perusteella sähköntuonnin varassa huippukulutustilanteessa.

Suomen teollisuuden sähkönkulutus on hieman laskenut viime vuodesta, mutta muu kulutus on vastaavasti vähän noussut. Viime talven helmikuun alkuun osui varsin kylmä jakso, jolloin sähkön kulutus nousi 14 300 megawatin tasolle. Tulevana talven kulutusennuste vastaa viime talvea. Maksimissaan kulutuksen arvioidaan nousevan 15 000 megawattiin.

Huippukulutuksen aikana sähköntuotantokapasiteetti on noin 13 300 megawatissa. Tuotanto on myös pysynyt lähes entisellään. Muutama pienempi lämpövoimalaitos ja vesivoiman tehonkorotukset ovat valmistuneet, mutta samalla osa vanhemmasta tuotannosta on poistunut käytöstä. Tuulivoimaa on valmistunut tai valmistumassa runsaat sata megawattia, mutta ennusteessa oletetaan sen tuotanto hyvin vähäiseksi kylmänä ja tyynenä talvipäivänä. Heikolla turvetilanteella saattaa olla vaikutusta käytettävissä olevan tuotantokapasiteetin määrään.

Kylmänä talviaikana Suomi onkin riippuvainen sähkön tuonnista. Tuontikapasiteetti naapurimaista on edellisen talven tasolla lukuun ottamatta Ruotsin ja Suomen välistä Fenno-Skan 1 -yhteyttä, joka on poissa käytöstä tammikuun loppupuolelle saakka. Myös Venäjän tuontiin liittyy epävarmuutta. Tuonti Fingridin yhteyksillä idästä on laskenut huomattavasti viime syksystä Venäjän sähkömarkkinoilla käyttöönotettujen kapasiteettimaksujen seurauksena.

Myös Keski-Euroopassa sähkön toimitusvarmuudesta ollaan huolestuneita muun muassa perustuotannon vähentyessä merkittävästi Saksan ydinvoimapäätösten myötä. Valtaosa Euroopan maista on edelleenkin ylijäämäisiä huippukulutustilanteessa, mutta yhä useampi maa, mm. Ranska, Tanska, Latvia ja Puola ovat sähköntuonnin varassa.

Fingrid siirtyy yhden valvomon malliin

Kantaverkkoyhtiö Fingrid muuttaa joulukuun alussa uusiin toimitiloihin. Samalla yhtiön kahden valvomon malli jää historiaan. Hämeenlinnan verkkokeskus ja edellisen pääkonttorin yhteydessä toiminut voimajärjestelmäkeskus ovat jatkossa yksi yhteinen kantaverkkokeskus. Kantaverkkokeskuksesta valvotaan kantaverkon tilaa sekä ylläpidetään sähkön kulutuksen ja tuotannon tehotasapainoa.

Valvomoiden muutto yksiin tiloihin tuo mukanaan useita hyötyjä. Sähköjärjestelmän käyttövarmuuden hallinta erityisesti häiriötilanteissa tehostuu käyttöhenkilöstön toimiessa samoissa tiloissa. Lisäksi toiminnan jatkuvuus on varmistettu monilla uusilla teknisillä ratkaisuilla. Yhden valvomon malli parantaa myös yhteydenpitoa asiakkaisiin ja muihin sidosryhmiin etenkin sähköjärjestelmän häiriötilanteissa. Yhdistetty toiminta käynnistyy uudessa kantaverkkokeskuksessa täysimääräisesti tammikuussa 2013.

Fingrid järjestää tänään Finlandia-talolla seminaarin, jossa käsitellään sähköjärjestelmän käyttövarmuutta ja käyttötoiminnan muuttuvaa toimintaympäristöä. Sähköjärjestelmän hallinta on vaikeutumassa uusien energiamuotojen myötä. Myös yksittäisten sähköntuotantoyksikköjen tehon kasvu vaikeuttaa järjestelmän hallintaa.

Fingridin käyttövarmuuspäivän seminaarin puheenvuoroja voi seurata internetissä, sillä puheenvuorot lähetetään webcasting-lähetyksenä. Seminaarin ohjelma alkaa klo 13.00 ja sitä voi seurata verkosta suorana lähetyksenä aina klo 16.00 saakka tai myöhemmin videotallenteina.  

Lisätietoja: toimitusjohtaja Jukka Ruusunen, puh. 040 593 8428 tai johtaja Reima Päivinen, puh. 040 556 2662  

Katso myös

•webcasting-lähetys Käyttövarmuuspäivästä
http://qsb.webcast.fi/f/fingrid/fingrid_2012_1203_kayttovarmuuspaiva/#/webcast