Yhteispohjoismaisen taseselvityksen toimeenpano 2015/2016

Report this content

Yhteispohjoismainen taseselvitys tulee voimaan portaittain marraskuusta 2015 alkaen. Ensimmäisenä sen ottaa käyttöön Suomi marraskuussa ja seuraavaksi Ruotsi ja Norja helmikuussa 2016. Uusi virstanpylväs on saavutettu ja sidosryhmien valmistautuminen voi alkaa. Kantaverkkoyhtiöt Fingrid, Statnett ja Svenska kraftnät ovat jo perustaneet yhteisen palveluyhtiön nimeltä eSett Oy, joka  tekee jatkossa taseselvityksen.

Selvitysmekanismi perustuu selvitysperiaatteiden ja -käytäntöjen yhtenäiseen runkoon, joka osin eroaa tällä hetkellä käytössä olevista menettelyistä. Käyttöönotto kahdessa vaiheessa mahdollistaa sujuvan ja varman siirtymisen nykyisistä kolmesta järjestelmästä yhteen.

– Olemme tyytyväisiä, että tarvittavat lainsäädännölliset raamit yhteisen taseselvityksen laatimiseksi Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa ovat käynnissä, ja olemme varmoja, että tarvittava lainsäädäntö on käytössä hyvissä ajoin yhteispohjoismaisen taseselvityksen käyttöönottovaiheessa, sanoo Minnakaisa Ahonen, NBS-hankkeen projektipäällikkö.

NBS-hanke on äskettäin lanseerannut käsikirjan, jonka tarkoituksena on auttaa markkinatoimijoita uuden mallin ymmärtämisessä ja toimeenpanemisessa. Lisäksi kantaverkkoyhtiöt ovat järjestäneet tiedotuspäivän alan toimijoille kussakin maassa, jotta alalla voidaan alkaa valmistautua Pohjoismaiseen taseselvitykseen.

Lisätietoja saat ottamalla yhteyttä:

NBS:n projektipäällikkö, eSettin toimitusjohtaja Minnakaisa Ahonen, puh. +358 30 395 5257
Fingrid: Pasi Aho, puh. +358 (0)30 395 5262
Svenska kraftnät: Tania Pinzón, puh. +46(0)10 475 82 88
Statnett: Kristian Bernseter, puh. +47 917 11 627

Taseselvitys

Taseselvityksen tarkoituksena on muodostaa sähkömarkkinoille taloudellinen tasapaino. Sähkötaseet lasketaan kullekin tasevastaavalle perustuen niiden hankintaan/myyntiin ja kulutukseen/tuotantoon. Kukin osapuoli on taloudellisessa vastuussa vajeestaan.

Yhteisen taseselvityksen ja yhteisen palveluyhtiön tarkoituksena on alentaa markkinatoimijoiden markkinoille tulon kynnystä Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa, kasvattaa kilpailua sähkömarkkinoilla, vähentää markkinatoimijoiden pitkän aikavälin kustannuksia ja viitoittaa tietä pohjoismaisten vähittäismarkkinoiden muodostamiselle. Statnett, Svenska kraftnät ja Fingrid ovat yhteisellä NBS-hankkeella (Nordic Balance Settlement) sopineet selvityksen rungosta ja muokkaavat parhaillaan uutta selvitysjärjestelmää.

Liitteet & linkit