Kesä tulee kotiin ja mökille herkullisen värisillä tekstiileillä

Report this content

Kesällä nautitaan lämmöstä ja auringosta ja oleillaan paljon ulkona. Luonnon ollessa hehkeimmillään myös tekstiileiltä kaipaa runsaita värejä. Kesällä pääsee sisustamaan kodin lisäksi myös mökkiä, parveketta ja terassia. Kesätuliaiseksi sopivat käytännölliset tekstiilit, joita tarvitaan jokaisessa kodissa.

Kesällä parasta on rento ja kiireetön piknik yhdessä ystävien tai perheen kanssa. Piknik-eväät kulkevat kätevästi mukana Sami Vullin suunnittelemassa reippaan värikkäässä Kiko-pullokassissa. Hauska kahden pullon kassi toimii myös kauniina lahjakassina, johon voi pakata vaikka kesän päivänsankarin lempijuomat.

Koristetyynyillä saa helposti väriä parvekkeelle ja terassille. Kiko-koristetyynynpäällinen tuo sisustukseen rentoa Välimeren tunnelmaa. Viilenevinä kesäiltoina lämmittää Finlaysonin erityispehmeä Lempi-torkkuhuopa, jonka kesän uutuusväri on raikas oranssi.

Kasvikuoseja makuuhuoneeseen

Kesän vehreyden voi tuoda tekstiilien avulla myös sisätiloihin. Makuuhuoneen ilme raikastuu hetkessä uusilla pussilakanoilla, esimerkiksi Minttu Wikbergin suunnittelemalla Tuomi-kuosilla. Näistä kukkalakanoista voi lähes aistia kesän tuoksun! Tuomi-pussilakanoiden värivaihtoehdot ovat pinkki-vihreä ja harmaa-keltainen.

Jaana Reinikaisen suunnittelemat Salava-pussilakanat sopivat niin kotiin kuin mökille. Kuosi kuvaa salavapuun lehtien ja oksien muodostamaa varjoa ruohikolle. Kaksipuoleisen pussilakanasetin värivaihtoehtoja ovat harmaa-keltainen ja harmaa-vihreä.

Anu Kanervon herkkä Kukinto-kuosi tuo kesän pussilakanoihin. Kukinto-pussilakanat tuovat muistoja lapsuuden kesistä.

Kesäkeittiöön kukkia ja havaijitunnelmaa

Kesällä on aikaa nauttia pitkästä aamupalatuokiosta omalla parvekkeella tai mökin terassilla. Kesäkeittiöön tuodaan ensi kesänä ihania kukkakuoseja. Anu Kanervon suunnittelema Lei-kuosi on saanut inspiraation Havaijin kansalliskukasta hibiskuksesta. Lei innostaa suunnittelemaan värikkäitä kattauksia!

Lei-kuosista löytyy monia tuliaisiksi sopivia keittiötekstiilejä kuten Lei-essu, Lei-tabletti ja Lei-kauppakassi.

Vanhojen opetustauluja muistuttavat Kukinto-keittiöpyyhkeet ovat kuin tehdyt mökille. Pyyhkeet sopivat mainiosti viemiseksi ystävälle.

Vinkki! Finlaysonin myymälöistä ja verkkokaupasta on nyt saatavilla myös paperilautasliinoja. Esimerkiksi Taimi-lautasliinat sopivat kesäiseen kattaukseen ja piknikille.

Nyt uusitaan mökin vuodevaatteet!

Familonin sympaattiset Onni- ja Ilo-peitteet ja -tyynyt saavat kesäksi uuden värin. Raikkailla kelta-valkoisilla vuodevaatteilla uudistetaan kertaheitolla esimerkiksi mökin peite- ja tyynyvalikoima. Raitakuvioisten Ilo- ja sydänkuvioisten Onni-peitteiden täyte on ilmavaa polyesterispiraaliontelokuitua ja -tyynyjen muotoutuvaa polyesteripallokuitua.

Tiedotteessa mainittuja kesän sisustukseen ja tuliaisiksi sopivia tekstiilejä on saatavilla Finlaysonin verkkokaupasta, Finlayson-myymälöistä ja hyvin varustelluilta jälleenmyyjiltä kautta maan. Onni- ja Ilo-peitteet ja -tyynyt ovat saatavilla kesäkuun alusta alkaen.

Lisätiedot:
Mailis Linnola, mallistopäällikkö, Finlayson Oy
p. 020 721 3611 tai sähköposti mailis.linnola@finlayson.fi

www.finlayson.fi

Kuva- ja kuvauslainapyynnöt:
Kaisa Neittaanmäki, Viestintätoimisto Manifesto
p. 050 347 7744 tai sähköposti kaisa.neittaanmaki@manifesto.fi

Tiedotteeseen liittyvät kuvat ovat ladattavissa suoraan osoitteesta:

http://media.digtator.fi/digtator/public/36e9195dfe911ad15e7cad2efd57eb27/

Finlayson on ollut vuodesta 1820 suomalainen tekstiilialan edelläkävijä, joka suunnittelee ja valmistaa korkealaatuisia sisustustekstiilejä sekä nukkumiseen liittyviä tuotteita Finlayson- ja Familon-brändin alla. Finlaysonilla on yhteensä 22 omaa myymälää, tehtaanmyymälää ja shop-in-shopia Suomessa, Venäjällä ja Baltiassa. Lisäksi tuotteita on saatavilla verkkokaupasta sekä hyvin varustelluilta jälleenmyyjiltä kautta maan. Finlaysonin palveluksessa vuonna 2011 oli noin 300 henkilöä ja konsernin liikevaihto oli noin 50 miljoonaa euroa.

FINLAYSON – MAAILMAN JA IHMISEN VÄLIIN TARVITAAN JOTAIN PEHMEÄÄ

Avainsanat: