Finnair avaa reitin Los Angelesiin keväällä 2019

Finnair jatkaa kasvustrategiansa toteuttamista ja avaa ensi keväänä reitin Los Angelesiin, Yhdysvaltoihin. Finnair lentää Los Angelesiin kolmesti viikossa 31. maaliskuuta 2019 alkaen. Kaupunki on Finnairin ensimmäinen Yhdysvaltain kohde, jonne lennetään säännöllisesti uudella A350-koneella. 

Finnair myös lisää lentoja San Franciscon ja Chicagon reiteille kesäkaudeksi. Reitit avataan ensi vuonna jo huhtikuussa, ja San Franciscon reitti saa toukokuussa neljännen viikkovuoron. Näiden muutosten myötä Finnair lennättää asiakkaitaan Chicagoon viikon jokaisena päivänä, kolmesti viikossa Los Angelesiin ja neljästi viikossa San Franciscoon. 

Los Angeles on Finnairin viides Yhdysvaltojen kohde New Yorkin, Chicagon, San Franciscon ja Miamin lisäksi. Arvioitu lentoaika on 11 tuntia Los Angelesiin ja 10 tuntia 30 minuuttia Helsinkiin. 

"On hienoa päästä laajentamaan Pohjois-Amerikan reittiverkostoa, ja erityisen hienoa on, että uusi Los Angelesin reitti lennetään uudella Airbus A350-koneellamme," sanoo Finnairin kaupallinen johtaja Juha Järvinen. "Kaksi vuotta sitten avattu San Franciscon reitti on ollut menestys, mikä osoittaa Kalifornian ja Yhdysvaltojen länsirannikon suosion asiakkaidemme keskuudessa. Uskomme, että Los Angelesin reittimme jatkaa tätä menestyksekästä kehitystä." 

Yhdysvaltojen tv- ja elokuvateollisuuden keskuksena tunnettu Los Angeles on kuuluisa kauniista säästä, upeista rannoista sekä loisteliaasta Hollywoodin alueesta. Se on myös yksi Yhdysvaltojen suurimmista liikematkailun ja rahtiliikenteen keskuksista. Helsingin maantieteellisen sijainnin ansiosta Finnairin uusi Los Angelesin reitti tarjoaa kilpailukykyisen ja kätevän matka-ajan asiakkaillemme Skandinaviasta, Baltian maista, Venäjältä, Pohjois-Saksasta, sekä myös kotimaan kohteista. 

Uusi reitti on osa Finnairin yhteishanketta neljän oneworld-allianssikumppaninsa – American Airlinesin, British Airwaysin ja Iberian – kanssa. Yhteistyö tuo asiakkaille enemmän lentovaihtoehtoja, paremmat yhteydet ja edullisemmat hinnat Atlantin ylittävillä lennoilla. Tällä hetkellä nämä neljä yhtiötä tarjoavat yli 100 päivittäistä yhteyttä Euroopan ja Pohjois-Amerikan välillä. 

Lisätietoja:
Finnairin media desk, +358 9 818 4020, sähköposti comms(a)finnair.com
www.finnair.fi, www.company.finnair.com
www.twitter.com/Finnair, www.twitter.com/FinnairSuomi
www.facebook.com/finnairsuomi

www.instagram.com/feelfinnair
www.youtube.com/finnair
Kuvapankki: gallery.finnair.com
Blogi: www.bluewings.finnair.com

Yrityksestä

Finnair on erikoistunut Helsingin kautta kulkevaan Euroopan ja Aasian väliseen lentoliikenteeseen. Finnairin strategia perustuu Aasian kasvaviin markkinoihin, nopeimpiin yhteyksiin Aasian ja Euroopan välillä, korkeatasoiseen palveluun sekä kustannustehokkaaseen ja täsmälliseen operointiin. Vuonna 1923 perustettu Finnair on maailman pisimpään toimineita lentoyhtiöitä. Finnair kuuluu oneworld-allianssiin, joka on yksi maailman johtavista lentoyhtiöalliansseista.

Tilaa

Multimedia

Multimedia