Finnair jo kahdeksatta kertaa Pohjois-Euroopan paras lentoyhtiö

Report this content

Kansainväliset lentomatkustajat ovat valinneet Finnairin Pohjois-Euroopan parhaaksi lentoyhtiöksi jo kahdeksatta vuotta peräkkäin. Skytraxin World Airline Awards -palkinnot jaettiin tänään Pariisin ilmailunäyttelyssä.  

”Olemme erittäin ylpeitä ja iloisia saamastamme palkinnosta. Asiakkailta saatu tunnustus lämmittää meitä kaikkia finnairilaisia ja kertoo, että olemme onnistuneet antamaan asiakkaillemme parhainta pohjoismaista palvelua lentomatkan jokaisessa vaiheessa, niin maassa kuin ilmassa. Olemme myös sitoutuneet kehittämän palveluamme edelleen asiakkailta saadun palautteen pohjalta. Jatkamme muun muassa henkilökohtaisen asiakaspalvelun parantamista entisestään, erinomaista yhteistyötä tunnettujen keittiömestareiden kanssa Signature Menuiden muodossa ja panostamme asiakkaidemme lounge kokemukseen uuden kumppanuuden avulla”, kertoo Piia Karhu, asiakaspalvelun kehittämisestä vastaava johtaja.

”Myös digitalisaatio luo meille uusia mahdollisuuksia matkustuskokemuksen kehittämiseen. Kaikissa laajarunkokoneissamme on nyt internet-yhteys ja palkitun mobiilisovelluksemme käyttö kasvaa jatkuvasti. Olimme ensimmäinen lentoyhtiö maailmassa, joka toi Alipay-maksamisen lennoille, ja keväällä kokeilimme kasvojentunnistusteknologiaa Helsinki-Vantaalla Finnair Plus -kanta-asiakkaiden kanssa. Asiakkaamme tulevat saamaan lisää uusia, matkustamista helpottavia palveluita”, kertoo Piia Karhu.       

World Airline Awards on yksi maailman arvostetuimmista lentoyhtiöiden asiakastyytyväisyyttä mittaavista tutkimuksista. Matkustajatutkimus toteutettiin elokuun 2016 ja toukokuun 2017 välisenä aikana 105 maassa. Tutkimuksessa mukana olleiden 325 lentoyhtiön asiakaspalvelua arvioitiin kokonaisvaltaisesti niin lennon aikana kuin myös lentokentillä. Tutkimuksen läpinäkyvyys ja maailmanlaajuinen kattavuus nostaa World Airline Awards -palkinnon lentoalan parhaimpien ja arvostetuimpien joukkoon.

Lisätietoja:
Finnairin media desk, +358 9 818 4020, sähköposti comms(a)finnair.com
www.finnair.fi, www.finnairgroup.com
www.twitter.com/Finnair, www.twitter.com/FinnairSuomi
www.facebook.com/finnairsuomi

www.instagram.com/feelfinnair
www.youtube.com/finnair
Kuvapankki: gallery.finnair.com
Blogi: blogit.finnair.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia