Finnairin heinäkuun 2021 liikennetiedot

Report this content

Finnair Oyj                           Sijoittajauutinen                                          5.8.2021 klo 9.00

Matkustajaliikenneluvut paranivat edelleen heinäkuussa, vaikka COVID-19-pandemia näkyi yhä niissä; rahdilla jälleen vahva kuukausi

Finnair kuljetti heinäkuussa 213 800 matkustajaa eli 47,2 % enemmän kuin vuoden 2020 heinäkuussa, jolloin Finnair operoi rajallista verkostoa COVID-19-pandemian aiheuttamien tiukkojen ja laajojen matkustusrajoitusten vuoksi. Heinäkuun 2021 matkustajamäärä oli 67,2 % enemmän kuin kesäkuussa 2021 (edelliskuukauden luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia, koska kesäkuussa on yksi päivä vähemmän).  

COVID-19:n vaikutukset, mukaan lukien useiden valtioiden asettamat tiukat matkustusrajoitukset, vaikuttivat edelleen kaikkiin matkustajaliitännäisiin liikennelukuihin, mikä näkyi erityisesti Pohjois-Amerikan sekä Aasian luvuissa. Matkustaminen Suomeen helpottui 26.7.2021 alkaen, kun Suomen uutta maahantulomallia alettiin soveltaa ja EU:n sekä Schengen-alueen sisärajavalvonnasta luovuttiin.

Kokonaiskapasiteetti tarjotuilla henkilökilometreillä (ASK) mitattuna kasvoi heinäkuussa 90,6 % vertailukaudesta ja 58,7 % edeltäneestä kuukaudesta. Finnair operoi päivittäin keskimäärin 106 lentoa (pelkkää rahtia kuljettaneet lennot mukaan lukien), mikä oli 20,5 % enemmän verrattuna vuoden 2020 heinäkuuhun ja 35,9 % enemmän kuin kesäkuussa 2021. Erot kapasiteettilukujen välillä verrattuna vuoden 2020 heinäkuuhun selittyvät keskimäärin pidemmillä operoiduilla lennoilla sekä suuremmilla operoiduilla lentokoneilla. Liikenne myydyillä henkilökilometreillä mitattuna (RPK) kasvoi 95,4 % vertailukaudesta ja 94,4 % edeltäneestä kuukaudesta. Matkustajakäyttöaste kasvoi 1,0 %-yksikköä vertailukaudesta 42,5 %:iin ja 7,8 %-yksikköä edeltäneestä kuukaudesta.

Aasian-liikenteen tarjonta (ASK) kasvoi vertailukaudesta 43,6 %. Pohjois-Amerikan-liikenteen tarjonta kasvoi 100,0 %, koska vertailukaudella sinne ei ollut lentoja. Euroopan-liikenteen tarjonta kasvoi 61,1 % ja kotimaanliikenteen 51,1 %.

Myydyt henkilökilometrit kasvoivat vertailukaudesta 65,5 % Aasian-liikenteessä, 100,0 % Pohjois-Amerikan-liikenteessä, 71,5 % Euroopan-liikenteessä ja 49,1 % kotimaanliikenteessä.

Aasian-liikenteen matkustajakäyttöaste oli 21,6 %, mutta sitä tukivat vahvat rahtioperaatiot ja korkea rahdin käyttöaste. Pohjois-Amerikan-liikenteen matkustajakäyttöaste oli 29,3 %, Euroopan-liikenteen 65,2 % ja kotimaanliikenteen 72,1 %.  

Matkustajamäärät kasvoivat vertailukaudesta Aasian-liikenteessä 66,5 %, Pohjois-Amerikan-liikenteessä 100,0 %, Euroopan-liikenteessä 44,1 % ja kotimaanliikenteessä 30,5 %.

Reittiliikenteen tarjotut rahtitonnikilometrit kasvoivat heinäkuussa 143,2 % vertailukaudesta (kasvoivat 51,7 % edeltäneestä kuukaudesta). Vastaavat myydyt tonnikilometrit kasvoivat 155,8 % (kasvoivat 41,9 % edeltäneestä kuukaudesta). Molempien lukujen kasvu johtui COVID-19-pandemian vaikutuksesta reittiliikenteeseen erityisesti Aasian ja Pohjois-Amerikan osalta heinäkuussa 2020. Tarjotut rahtitonnikilometrit kasvoivat 109,6 % vertailukaudesta (kasvoivat 15,5 % edeltäneestä kuukaudesta) ja myydyt rahtitonnikilometrit kasvoivat 105,6 % (kasvoivat 11,3 % edeltäneestä kuukaudesta), ja ne sisältävät myös pelkät rahtilennot, joita lennettiin pääasiassa Euroopan ja Aasian sekä Euroopan ja Pohjois-Amerikan välillä. Pelkkää rahtia kuljettaneiden lentojen tonnit kasvoivat vertailukaudesta 37,9 %, mutta laskivat edeltäneestä kuukaudesta 27,2 %. Kokonaisrahti- ja postitonnit kasvoivat 94,1 % vertailukaudesta ja 11,2 % edeltäneestä kuukaudesta. Rahdin kysyntä pysyi edelleen vahvana erityisesti Aasian-liikenteessä. Rahtiliikenteen kokonaiskäyttöaste pysyi sen vuoksi korkealla tasolla.

Finnairin lennoista 90,8 % (95,9 %) saapui heinäkuussa aikataulussa.

Elokuun 2021 liikennetiedote julkaistaan tiistaina 7.9.2021.

Finnairin lentoliikenteen suoritteet heinäkuu 2021

heinäkuu muutos % vuoden 2021 alusta muutos %
Koko liikenne yhteensä        
Matkustajat 1 000 213,8 47,2 764,7 -73,6
Tarjotut henkilökilometrit milj, 943,1 90,6 3 562,9 -66,1
Myydyt henkilökilometrit milj, 400,4 95,4 1 141,2 -84,5
Matkustajakäyttöaste % 42,5 1,0p 32,0 -37,8p
Rahti ja posti tn 6 912,2 94,1 47 227,5 7,1
Tarjotut tonnikilometrit 178,0 67,2 1 035,1 -42,4
Myydyt tonnikilometrit 87,3 101,5 450,6 -52,2
Aasian reittiliikenne
Matkustajat 1 000 9,7 66,5 30,5 -93,6
Tarjotut henkilökilometrit milj, 341,1 43,6 1 701,9 -65,4
Myydyt henkilökilometrit milj, 73,8 65,5 229,4 -93,7
Matkustajakäyttöaste % 21,6 2,9p 13,5 -60,1p
       
Euroopan reittiliikenne        
Matkustajat 1 000 154,4 44,1 459,4 -72,9
Tarjotut henkilökilometrit milj, 375,4 61,1 1 229,6 -70,1
Myydyt henkilökilometrit milj, 244,6 71,5 646,7 -76,0
Matkustajakäyttöaste % 65,2 3,9p 52,6 -12,9p
Pohjois-Amerikan reittiliikenne
Matkustajat 1 000 7,6 100,0 12,3 -85,1
Tarjotut henkilökilometrit milj, 190,0 100,0 350,0 -58,8
Myydyt henkilökilometrit milj, 55,6 100,0 89,2 -86,2
Matkustajakäyttöaste % 29,3 N/A 25,5 -50,7p
       
Kotimaan reittiliikenne        
Matkustajat 1 000 42,1 30,5 262,6 -59,5
Tarjotut henkilökilometrit milj, 36,6 51,1 281,4 -55,5
Myydyt henkilökilometrit milj, 26,3 49,1 175,9 -54,2
Matkustajakäyttöaste % 72,1 -1,0p 62,5 1,7p
Rahtiliikenne
- Euroopan rahtiliikenne tn 233,9 -28,9 1 275,1 -83,3
- Pohjois-Amerikan rahtiliikenne tn 1 196,4 100,0 2 344,7 -7,8
- Aasian rahtiliikenne tn 3 471,7 96,6 17 623,5 -21,6
- Kotimaan rahtiliikenne tn 26,3 -5,8 187,9 -2,7
Rahti reittiliikenteessä yhteensä 4 928,3 132,1 21 431,3 -34,7
Rahtilento tn** 1 983,9 37,9 25 796,3 129,3
Kokonaisrahti- ja posti tn 6 912,2 94,1 47 227,5 7,1
Tarjotut rahtitonnikilometrit* milj, 65,7 109,6 429,6 -12,0
Myydyt rahtitonnikilometrit milj, 51,6 105,6 349,2 22,1
Tarjotut reittiliikenteen rahtitonnikilometrit* milj, 47,5 143,2 190,6 -50,5
Myydyt reittiliikenteen rahtitonnikilometrit milj, 35,8 155,8 153,5 -24,9
Rahtiliikenteen kokonaiskäyttöaste* % 78,6 -1,5p 81,3 22,7p
- Pohjois-Amerikan rahtiliikenteen käyttöaste* % 66,1 N/A 71,1 4,8p
- Aasian rahtiliikenteen käyttöaste* % 85,8 8,3p 86,0 28,9p
Reittiliikenteen rahdin kokonaiskäyttöaste* % 75,3 3,7p 80,5 27,4p

* Laskentaperusteena on käytetty keskimääräistä operatiivista kuljetuskapasiteettia

** Mukana myös Finnairin ostoliikenne

  • Muutos-%: muutos edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan nähden (p = prosenttiyksikköä)
  • Tarjotut henkilökilometrit: Tarjottujen paikkojen lukumäärä kerrottuna lennettyjen kilometrien määrällä
  • Myydyt henkilökilometrit: Matkustajien lukumäärä kerrottuna lennettyjen kilometrien määrällä
  • Matkustajakäyttöaste: Myytyjen henkilökilometrien osuus tarjotuista henkilökilometreistä
  • Tarjotut tonnikilometrit: Matkustajien, rahdin ja postin kuljetukseen tarjottujen tonnien määrä kerrottuna lennettyjen kilometrien määrällä
  • Myydyt tonnikilometrit: Kuljetettujen matkustajien, rahdin ja postin muodostama kuorma tonneissa kerrottuna lennettyjen kilometrien määrällä
  • Kokonaiskäyttöaste: Myytyjen tonnikilometrien osuus matkustajien, rahdin ja postin kuljetukseen tarjotuista tonnikilometreistä

Lisätietoja:
Finnair media desk, 358 9 818 4020, comms(a)finnair.com

Finnair: http://www.finnair.com
Finnair Gallery: http://gallery.finnair.com
Finnair Twitterissä: www.twitter.com/FinnairSuomi  
Finnair-blogit: https://bluewings.finnair.com/
Finnair Facebookissa: www.facebook.com/finnairsuomi
Finnair-konsernin kotisivu: https://company.finnair.com/fi

Tilaa