• news.cision.com/
  • Finnair/
  • Finnairin vuoden 2014 vuosikertomuksessa korostetaan säästöjen saavuttamista ja kaavaillaan kannattavaa kasvua

Finnairin vuoden 2014 vuosikertomuksessa korostetaan säästöjen saavuttamista ja kaavaillaan kannattavaa kasvua

Report this content

Finnair Oyj Pörssitiedote 27.2.2015 klo 12.00

Finnair on julkaissut vuoden 2014 vuosikertomuksensa, jossa mitataan ja raportoidaan yhtiön taloudelliset, sosiaaliset ja ympäristövaikutukset sekä kerrotaan niiden strategisesta merkityksestä yhtiön liiketoiminnalle.

Yksi vuoden 2014 kohokohdista oli säästösopimusten solmiminen eri henkilöstöryhmien kanssa. Sopimusten ansiosta Finnair sai päätökseen vuonna 2011 aloittamansa kunnianhimoisen ohjelman, jolla pyrittiin saavuttamaan pysyvät vuosittaiset 200 miljoonan euron säästöt. Osana pyrkimystään kasvattaa tuottoja kestävällä tavalla ja hallita samalla kustannuksia Finnair esitteli useita tuote- ja palvelu-uudistuksia ja ryhtyi toteuttamaan uutta kaupallista strategiaansa. Yhtiö aloitti myös laajat valmistelut yhdeksäntoista Airbus A350 XWB -lentokoneen vastaanottamista varten. Ensimmäiset neljä konetta on tarkoitus ottaa käyttöön vuoden 2015 loppupuolella.

Nyt julkaistu vuosikertomus sisältää aikaisemmin 11. helmikuuta julkaistut Finnairin tilinpäätöksen, hallituksen toimintakertomuksen, tilintarkastuskertomuksen kuin myös palkka- ja palkkio- sekä hallinto- ja ohjausjärjestelmäselvitykset vuodelta 2014. Vuosikertomus ei sisällä oleellista uutta tietoa. Vuosikertomus on laadittu GRI:n (Global Reporting Initiative) G3-ohjeistuksen mukaisesti, ja se on tarkoitettu osakkeenomistajille, sijoittajille, analyytikoille, medialle, asiakkaille, henkilöstölle, muille sidosryhmille sekä suurelle yleisölle.

Finnair on raportoinut ympäristövastuusta vuodesta 1997, ja vuonna 2008 Finnair oli yksi ensimmäisistä lentoyhtiöistä, jotka alkoivat raportoida GRI-ohjeistuksen mukaisesti. YK:n ympäristöohjelman tuella muodostettu GRI on laajimmin tunnustettu kansainvälinen kestävän kehityksen raportointiohjeistus.

”Vuosikertomus on tärkein väline, jolla viestimme Finnairin tuloksesta ja arvonmuodostuksesta kaikille sidosryhmillemme avoimesti ja läpinäkyvästi”, sanoo Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramo. ”Yksityiskohtaisten tietojen ja analyysien lisäksi vuosikertomuksessa käsitellään myös laajempia kaupallisia ja sosiaalisia trendejä, alan sääntelyä sekä Finnairin mahdollisuuksia menestyä markkinoilla nyt ja tulevaisuudessa. Raportti on tarkoitettu kaikille, jotka omistavat Finnairia ja välittävät yhtiön tulevaisuudesta.”

Vuosikertomus on ladattavissa PDF-tiedostona osoitteesta www.finnairgroup.com.

Lisätiedot:
Finnair Media Desk, p. 09 818 4020, comms(a)finnair.com

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Päämediat

Tilaa