Muutoksia Finnairin johtoryhmässä

Report this content

Muutoksia Finnairin johtoryhmässä: Mika Stirkkisestä Finnairin talousjohtaja - Pekka Vähähyyppä jättää yhtiön; Johanna Karpista Finnairin henkilöstöjohtaja

Finnairin talousjohtaja Pekka Vähähyyppä jättää yhtiön 1.7.2019. Uudeksi talousjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi on 1.7. 2019 alkaen nimitetty tällä hetkellä Finnairin hinnoittelusta ja tuottojen optimoinnista vastaava johtaja KTM Mika Stirkkinen, 51. Finnair-urallaan Mika on toiminut väliaikaisena talousjohtajana, väliaikaisena kaupallisena johtajana sekä 12 vuotta rahoitusjohtajana. 

Finnairin uudeksi henkilöstöjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi on nimetty OTK, varatuomari Johanna Karppi 1.10.2019 alkaen, 51. Tällä hetkellä hän toimii Terveystalon henkilöstöjohtajana. Aiemmin Johanna Karppi on toiminut henkilöstöhallinnon johtotehtävissä muun muassa Rautaruukissa ja Orionilla. 

Haluan esittää lämpimät kiitokset Pekalle siitä hyvästä työstä, jota hän tiimeineen on tehnyt Finnairin muutoksessa ja taloushallinnon kehittämisessä viime vuosina”, toteaa Topi Manner. ”Toivotan Pekalle menestystä häneen uuteen elämänvaiheeseensa. On hienoa, että hän on suostunut toimimaan Norran hallituksessa yhtenä Finnairin edustajana. 

”Samalla toivotan tervetulleeksi johtoryhmäämme Mika Stirkkisen.  Mika on aiemmissa tehtävissään osoittanut kykynsä vaativiin tehtäviin, ja hänellä on aiempaa kokemusta työskentelystä johtoryhmässämme, sanoo Manner. ”Johanna Karppi puolestaan on vahva henkilöstökokemuksen kehittäjä. Meille Finnairissa johtamisen ja henkilöstön kehittäminen ovat äärimmäisen tärkeitä. Henkilöstötyytyväisyys ja sen kanssa vahvasti korreloiva asiakastyytyväisyys ovat strategiamme ydintä. Toivotamme Johannan lämpimästi tervetulleeksi Finnairiin. 

Pekka Vähähyypän mukaan Finnairissa on ollut ilo työskennellä: Jätän nyt Finnairin ja jatkan matkaani eteenpäin. Olemme tiimini kanssa rakentaneet Finnairiin tehokkaan taloushallinnon organisaation ja prosessit, jotka ovat tukeneet Finnairin viimevuosien hyvää tuloskehitystä ja luoneet perustaa tulevalle.  Tästä seuraajani on hyvä jatkaa. Toivon hänelle sekä Finnairille mitä parhainta menestystä.  

Uuden talousjohtajan Mika Stirkkisen mukaan aika kaupallisessa yksikössä on ollut erinomainen kokemus: ”Palaan nyt erinomaiseen taloustiimiin sen vetäjäksi. Olen kiitollinen, että minulle tarjoutui mahdollisuus työskennellä kaupallisen yksikön ammattilaisten kanssaKokemus liiketoiminnasta on kullanarvoista, sillä uskon että tiivis yhteistyö eri yksiköidemme kanssa on tarpeen, kun Pekan erinomaisen pohjatyön perustalta kehitämme jatkossakin Finnairia strategiamme edellyttämällä tavalla.” 

Uusi henkilöstöjohtaja Johanna Karppi kertoo seuranneensa Finnairin viime vuosien kulttuurimuutosta: ”Finnairissa on tehty hienoa työtä, ja sinivalkoiset siivet ovat tietysti jokaiselle suomalaiselle tutut. Siksi olen ylpeä ja iloinen uudesta tehtävästäni. Henkilöstö on selvästi Finnairille keskeinen voimavara, ja henkilöstön kehittämiseen sekä työhyvinvointiin on Finnairissa panostettuOlen innoissani päästessäni rakentamaan Finnairin seuraavaa vaihetta yhdessä muiden finnairilaisten kanssa.” 

Lisätiedot: 

Lisätiedot:
Finnair Media Desk, p. 09 818 4020, comms(a)finnair.com

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Päämediat

Finnair on Aasian ja Euroopan väliseen matkustaja- ja rahtiliikenteeseen erikoistunut verkostolentoyhtiö. Helsingin maantieteellinen sijainti antaa Finnairille kilpailuedun, sillä nopeimmat yhteydet useiden Euroopan kohteiden ja Aasian megakaupunkien välillä kulkevat Suomen yli. Finnairin visiona on tarjota matkustajille ainutlaatuinen pohjoismainen kokemus ja missiona on tarjota Helsingin kautta pohjoisen pallonpuoliskon sujuvimmat ja nopeimmat lentoyhteydet sekä kotimarkkinoidensa paras lentoverkosto maailmalle. Finnair on ainoa pohjoismainen 4 tähden verkostolentoyhtiö Skytrax-luokituksessa ja oneworld-allianssin jäsen. Vuonna 2018 Finnairin liikevaihto oli 2 835 milj. euroa ja matkustajamäärä 13.3 miljoonaa. Finnair Oyj:n osakkeet on noteerattu Nasdaq Helsingissä.

Tilaa