Skytrax: Finnair Pohjolan paras lentoyhtiö jo kuudetta vuotta peräkkäin

Report this content

World Airline Awards on nimennyt Finnairin Pohjois-Euroopan parhaaksi lentoyhtiöksi jo kuudetta kertaa peräkkäin. Palkinto myönnetään Skytraxin puolueettoman kyselyn perusteella ja kyselyyn vastasi noin 18 miljoonaa matkustajaa yli 160 maasta. oneworld-allianssi, johon Finnair kuuluu, palkittiin samassa kyselyssä maailman parhaana lentoyhtiöallianssina kolmantena peräkkäisenä vuonna.

"Tämä on tunnustus siitä erinomaisesta työstä, jota henkilökuntamme niin maassa kuin ilmassa tekee Euroopan ja Aasian välillä matkustavien asiakkaidemme palvelemiseksi", sanoo Finnairin kaupallinen johtaja Juha Järvinen.

"Haluamme tarjota asiakkaillemme ainutlaatuisen pohjoismaisen kokemuksen, ja panostamme jatkossakin tuotteemme ja palvelumme kehittämiseen, ja useita uudistuksia onkin jo vireillä. Syksyllä saapuvat uudet Airbus A350 XWB -koneemme parantavat merkittävästi matkustusmukavuutta ja langaton yhteys mahdollistaa uusia palveluita."

Finnair saa Airbus A350 XWB -koneen käyttöönsä ensimmäisenä lentoyhtiönä Euroopassa, ja A350-lennot Shanghaihin, Beijingiin ja Bangkokiin alkavat syksyllä 2015. Uusi konetyyppi tarjoaa ennennäkemätöntä matkustusmukavuutta tilavine, valoisine, pohjoismaiseen tyyliin sisustettuine matkustamoineen, Wi-Fi-yhteyksineen ja uusine viihdejärjestelmineen. Finnair panostaa myös digitaalisiin palveluihin ja lisäpalveluihin, joiden avulla asiakas voi räätälöidä oman matkansa mieleisekseen. Koko Airbus-laivastoon tulevan langattoman yhteyden asennustyöt alkavat vuonna 2016.

Finnair laajensi viime vuoden aikana Lounge-tilojaan Helsinki-Vantaan lentokentällä, sai valmiiksi täysin makuuasentoon liukuvien istuinten asennuksen laajarunkokoneidensa Business-luokkaan ja päivitti viihdejärjestelmäänsä. Lisäksi Finnair kehitti lentojen ateriatarjoilua ja toi suomalaisten huippukokkien nimikkomenut kaukolentojen Business-luokkaan.

World Airline Awards
World Airline Awards on yksi maailman arvostetuimmista lentoyhtiöiden asiakastyytyväisyyttä mittaavista tutkimuksista. Matkustajatutkimuksessa arvioitiin yli 200 lentoyhtiön asiakaspalvelua kokonaisvaltaisesti niin lennon aikana kuin myös lentokentillä yli 40 eri yksityiskohdan, kuten lähtöselvityksen, istuinten mukavuuden, matkustamon puhtauden ja palvelun mukaan. Tutkimuksen läpinäkyvyys ja maailmanlaajuinen kattavuus nostaa World Airline Awardsin lentoalan parhaimpien ja arvostetuimpien palkintojen joukkoon.

Finnairin media desk, +358 9 818 4020, sähköposti comms(a)finnair.com
Finnair: http://www.finnair.com
Finnair Gallery: http://gallery.finnair.com
Finnair Twitterissä: www.twitter.com/FinnairSuomi  
Finnair-blogit: http://blogit.finnair.fi
Finnair Facebookissa: www.facebook.com/finnairsuomi
Finnair-konsernin kotisivu: www.finnairgroup.com

Tilaa