Finnfundin sijoitussalkku kasvoi 780 miljoonaan euroon

Report this content

Kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfundin vuoden 2021 vuosikertomus on julkaistu. Haasteellisesta tilanteesta huolimatta sijoitustoiminta jatkui aktiivisena läpi vuoden. Vuoden lopussa Finnfundin sijoitussalkku oli 780 miljoonaa euroa.

”Vuosi 2021 oli haasteellinen, sillä koronakriisin vaikutukset sekä poliittiset levottomuudet näkyivät monessa kohdemaassamme sekä markkinoilla. Kehitysrahoittajana tehtävänämme on kuitenkin olla siellä, missä meitä tarvitaan eniten. Jatkoimme sijoitustoimintaa aktiivisesti ja lopulta ylitimmekin tavoitteemme sekä sijoitusten määrässä että volyymissa”, kertoo Finnfundin toimitusjohtaja Jaakko Kangasniemi.

Vuoden lopussa Finnfundin sijoitukset, sitoumukset ja sijoituspäätökset olivat yhteensä noin 1,12 miljardia euroa, puolet niistä Afrikassa. Tulos oli negatiivinen erityisesti koronapandemian sekä Finnfundin sijoitusten kannalta keskeisten maiden, kuten Etiopian, Myanmarin sekä Ukrainan konfliktien takia. Finnfund teki vuoden aikana 28 uutta sijoituspäätöstä, jotka olivat yhteensä 241 miljoonaa euroa. Näistä 98 prosenttia kohdistui kolmeen köyhimpään maaluokkaan.

”Samalla on ollut tärkeää, että olemme ottaneet merkittäviä askelia vaikuttavuudessa ja vastuullisuudessa. Viime keväänä raportoimme sijoitussalkkumme olevan hiilinettonegatiivinen kenties ensimmäisenä kehitysrahoittajana maailmassa. Uudessa strategiassa sitoudumme pitämään sen sellaisena myös jatkossa”, Kangasniemi kertoo.

Finnfund otti vuoden lopussa käyttöön uuden, vuoteen 2025 ulottuvan toimintastrategian. Strategia sisältää kolme päätavoitetta: kaksinkertaistaa kokonaisvaikuttavuus vuosina 2020–2025, nostaa yksityisen pääoman osuus rahoituksessa vähintään 50 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä sekä pitää koko sijoitussalkku hiilinettonegatiivisena.

Lisäksi Finnfund päätti avata ensimmäisen aluetoimistonsa Nairobiin, Keniaan. Toimisto tullaan avaamaan alkukesän aikana.

Avainlukuja:
• Sijoitussalkku 780 miljoonaa euroa (hankintamenon mukainen sijoitusportfolio)
• Sijoitukset, sitoumukset ja sijoituspäätökset 1,12 miljardia euroa
• Tulos -20 miljoonaa euroa
• Uusia sijoituspäätöksiä 28 kpl, yhteensä 241 miljoonaa euroa
• Uusista sijoituspäätöksistä (EUR) 98 % kolmeen köyhimpään OECD DACin maaluokkaan
• Investointien nettopäästöt -177 136 tCO2e (vuonna 2020)
• Suoria työpaikkoja sijoituksissa 83 000, joista 34 % naisille (vuonna 2020)
• Puhdasta sähköä 6300 GWh (vuonna 2020)

Tutustu Finnfundin vuosikertomukseen.
Katso video Finnfund: Recap of the year 2021.

Lisätietoja:
Jaakko Kangasniemi, toimitusjohtaja, p. 040 577 7676, jaakko.kangasniemi@finnfund.fi
Kirsi Pere, viestintäpäällikkö, p. 040 620 9767, kirsi.pere@finnfund.fi (median yhteydenotot)

Finnfund on suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja. Rakennamme kestävämpää tulevaisuutta ja luomme pysyviä vaikutuksia sijoittamalla yrityksiin, jotka ratkaisevat globaaleja kehityshaasteita. Sijoitamme vuosittain 200–250 miljoonaa euroa 20–30 yritykseen kehitysmaissa. Keskitymme erityisesti uusiutuvaan energiaan, kestävään metsätalouteen, maatalouteen, rahoitusalaan sekä digitaalisiin ratkaisuihin ja infrastruktuuriin. Yhteensä Finnfundin sijoitukset, sitoumukset ja sijoituspäätökset ovat noin 1,12 miljardia euroa, puolet niistä Afrikassa. Yhtiöllä on 90 työntekijää. Lisätietoja osoitteessa http://www.finnfund.fi

Tilaa