• news.cision.com/
  • Finnfund/
  • Sijoittaja, käännä katse Vietnamiin – Vietnamin markkinassa on lukuisia vetovoimatekijöitä sijoittajalle

Sijoittaja, käännä katse Vietnamiin – Vietnamin markkinassa on lukuisia vetovoimatekijöitä sijoittajalle

Report this content

Maailmantalouden kasvulukujen valossa kehittyvä Aasia korostuu myönteisesti. Alue on toki kasvanut läpi 2000-luvun Kiinan erittäin nopean kasvun ajamana. Vaikka Kiinan kasvu on nyt hidastumassa rakenteellisesti, on kehittyvä Aasia edelleen nopeimmin kasvava talousalue keskipitkällä aikavälillä. Vietnam, Intia, Filippiinit ja Kambodža kasvavat erittäin vahvasti, noin kuuden prosentin vuosivauhtia.

”Näistä maista erityisesti Intia ja Vietnam ovat mielenkiintoisia markkinoita, sillä niiden arvioidaan hyötyvän eniten meneillään olevasta tuotantoketjujen siirtymisestä, kun yritykset ja sijoittajat kääntävät katseensa pois Kiinasta kohti muita Aasian maita. Niissä työvoima on edullista ja kaupparajoitteiden riski on pienempi,” arvioi Finnfundin ekonomisti Nea Tiililä.

Vietnamin markkinassa on useita vetovoimatekijöitä sijoittajalle. Vietnamin etuna on dynaaminen työmarkkina, jota tukee talouskasvun lisäksi nuori ja kasvava väestö. Palkat ovat kilpailukykyisiä, mikä pitää tuotannon kustannukset maltillisina. Lisäksi Vietnam on avoin markkinatalous, jolla on useita kauppasopimuksia.

”Vaikka Vietnam on yksipuoluevaltio, sen poliittinen ympäristö ja hallinto on vakaa, mikä tukee liiketoimintaympäristön ennustettavuutta. Varjopuolena on heikko lehdistön- ja sananvapaus sekä kehittyville maille tyypillinen korruptio, joka ulottuu myös yksityiselle sektorille.

Vietnamin julkinen talous on sekin vakaalla pohjalla, samoin velkakestävyys, mikä ennakoi valuuttakurssin pysyvän melko vakaana pitkällä tähtäimellä.

Vietnamin markkinaa on viime vuosina myllertäneet globaalit talouskriisit, korkojen nousu sekä kiinteistösektorin ongelmat. Mitä sijoittajariskejä Tiililä näkee nyt kasvumarkkinassa? 

”Riskinä Vietnamissa on tällä hetkellä muun muassa kiinteistösektorin haasteet sekä osakemarkkinan mahdolliset heilahtelut. Tähän on vaikuttanut muun muassa kotimaiset lakimuutokset sekä hallituksen ajama korruption kitkemisstrategia, joka on tietenkin erittäin tärkeää kehitystä. Korkean profiilin pidätykset ja korruptiokohut ovat johtaneet muun muassa kiinteistösektorin luottamuspulaan, ministerien vaihtoon sekä erään pankin luottopakoon. Tilanne on kuitenkin jossain määrin vakautumassa ja keskipitkän aikavälin näkymät pysyvät positiivisina.”

Tiililä luottaa myönteisten talousnäkymien tukevan liiketoimintamahdollisuuksia monilla sektoreilla. Tulevaisuuden kasvusektoreita ovat erityisesti digitaalinen infrastruktuuri ja palvelut, maatalous sekä terveys ja koulutussektori, joilla kysyntä kasvaa kasvavan ja keskiluokkaistuvan väestön myötä. Tärkeä signaali on sekin, että Vietnamissa kotitalouksien luotto talouteen on melko vahvaa.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt

Ekonomisti Nea Tiililä, nea.tiilila@finnfund.fi, puh. 050 520 2203

Viestintäjohtaja Unna Lehtipuu, unna.lehtipuu@finnfund.fi, puh. 040 624 0896

Finnfund on suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja. Rakennamme kestävämpää tulevaisuutta ja luomme pysyviä vaikutuksia sijoittamalla yrityksiin, jotka ratkaisevat globaaleja kehityshaasteita. Sijoitamme vuosittain 200–250 miljoonaa euroa 20–30 yritykseen kehitysmaissa. Keskitymme erityisesti uusiutuvaan energiaan, kestävään metsätalouteen, maatalouteen, rahoitusalaan sekä digitaalisiin ratkaisuihin ja infrastruktuuriin. Yhteensä Finnfundin sijoitukset, sitoumukset ja sijoituspäätökset ovat noin 1,23 miljardia euroa, puolet niistä Afrikassa. Yhtiöllä on yhteensä 97 työntekijää Helsingissä ja Nairobissa. Lisätietoja osoitteessa www.finnfund.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia