Vaikuttavuussijoittamiselle maailmanlaajuiset standardit

Report this content

Finnfund on tänään yhtenä 60 kansainvälisestä sijoittajasta sitoutunut vaikuttavuussijoittamisen yhteisiin toimintaperiaatteisiin. Maailmanpankkiryhmään kuuluvan Kansainvälisen rahoitusyhtiö IFC:n johdolla laaditut kansainväliset periaatteet tuovat vaikuttavuussijoittamiseen lisää läpinäkyvyyttä, uskottavuutta ja kurinalaisuutta. 

Uuteen markkinastandardiin sitoutuneet kehitysrahoittajat, pankit ja vaikuttavuusrahastot hallitsevat yhteensä 350 miljardin vaikuttavuussijoituksia, joilla ne hakevat paitsi tuottoa, myös myönteisiä vaikutuksia ympäröivään yhteiskuntaan. Allekirjoittajat sitoutuvat hallinnoimaan nykyisiä ja tulevia sijoituksiaan uusien toimintaperiaatteiden mukaisesti.

Toimintaperiaatteet määrittelevät, mikä on vaikuttavuussijoittamista. Tavoitteena on vastata käsitteeseen liittyviin epäselvyyksiin ja estää termin vesittyminen. Toimintaperiaatteiden valmistelua johtanut IFC on tehnyt yhteistyötä varainhoitajien, rahoituslaitosten ja kehitysrahoittajien kanssa.

”Uskomme, että nyt on mahdollisuus tuoda vaikuttavuussijoittaminen valtavirtaan. Olemme kunnianhimoisia – haluamme paljon lisää rahaa vaikuttavuussijoittamiseen, koska meillä ei ole aikaa hukattavaksi,” sanoo IFC:n toimitusjohtaja Philippe Le Houérou viitaten Maailmanpankkiryhmän tavoitteeseen katalysoida yksityistä rahoitusta globaaliin kestävään kehitykseen.

Suomesta tässä ensimmäisessä vaiheessa on mukana ainoastaan kehitysrahoitusyhtiö Finnfund, joka sijoittaa vastuullisiin yrityksiin kehittyvissä maissa. Finnfund tekee vuosittain 20-30 uutta sijoitusta yhteensä noin 150-200 miljoonalla eurolla.               

”Finnfund on tehnyt vaikuttavuussijoittamista kohta 40 vuotta ja olemme nähneet, kuinka suuressa käännekohdassa koko rahoitusala on juuri nyt. Jos murros onnistuu, globaaliin kestävään kehitykseen voi pian virrata hyvinkin huomattavia yksityisiä rahavirtoja. Siksi näitä yhteisiä pelisääntöjä on kaivattu kipeästi jo jonkin aikaa”, sanoo Finnfundin toimitusjohtaja Jaakko Kangasniemi.

Äskettäin ilmestyneessä raportissa IFC arvioi vaikuttavuussijoittamisen potentiaalisen markkinan olevan arvoltaan jopa 26 000 miljardia. Päästäkseen tähän lukuun vaikuttavuussijoittamisen on tarjottava sijoittajille läpinäkyvyyttä siitä, miten investoinneilla voidaan saavuttaa positiivisia, mitattavia yhteiskunnallisia tuloksia taloudellisen tuoton lisäksi. Nyt sovitut yhteiset periaatteet selkeyttävät vaikuttavuussijoittamisen markkinaa.

Toimintaperiaatteet pohjautuvat mukana olevien organisaatioiden kokemuksiin vahvojen kehitysvaikutusten ja taloudellisen tuoton yhdistämisestä ja niissä yhdistyvät julkisten ja yksityisten toimijoiden parhaat käytännöt. Vaikuttavuus on läsnä koko investointiprosessin ajan: hankkeeseen perehdyttäessä, valmistelussa, neuvotteluissa ja rahoitussopimuksen teossa sekä yhteistyössä ja jatkoseurannassa.

Lisätietoja:

viestintäjohtaja Pasi Rajala, p. 0400 464 393, pasi.rajala(a)finnfund.fi

Finnfund on suomalainen kehitysrahoittaja ja ammattimainen vaikuttavuussijoittaja. Rakennamme kestävämpää maailmaa sijoittamalla vastuullisiin ja kannattaviin yrityksiin kehitysmaissa. Sijoitamme vuosittain 150-200 miljoonaa euroa 20-30 projektiin, painottaen uusiutuvaa energiaa, metsätaloutta, maataloutta ja rahoitusalaa. Yhteensä Finnfundin sijoitukset ja sijoituspäätökset ovat noin 800 miljoonaa euroa, puolet niistä Afrikassa. Yhtiöllä on noin 80 työntekijää. Lisätietoja osoitteessa www.finnfund.fi

Operating Principles for Impact Management

Creating Impact: The Promise of Impact Investing

Lista allekirjoittajista

  1. IFC
  2. Actis
  3. Acumen Capital Partners
  4. AlphaMundi Group
  5. Amundi
  6. AXA Investment Managers
  7. Baiterek National Managing Holding JSC
  8. Belgian Investment Company for Developing Countries (BIO)
  9. Blue like an Orange Sustainable Capital
  10. BlueOrchard Finance Ltd.
  11. BNP Paribas Asset Management
  12. Calvert Impact Capital
  13. Capria Ventures
  14. Cardano Development B.V. (ILX fund and TCX)
  15. CDC Group plc.
  16. CDP – Cassa Depositi e Prestiti
  17. COFIDES
  18. Community Investment Management (CIM)
  19. Cordiant Capital
  20. Credit Suisse
  21. DEG – Deutsche Entwicklungs- und Investitionsgesellschaft mbH
  22. Development Bank of Latin America (CAF)
  23. European Bank for Reconstruction and Development (EBRD)
  24. European Development Finance Institutions (EDFI)
  25. European Investment Bank (EIB)
  26. FinDev Canada
  27. Finnfund
  28. Flat World Partners
  29. FMO – the Netherlands Development Finance Company
  30. IDB Invest, Member of the Inter-American Development Bank
  31. IFC Asset Management Company (AMC)
  32. IFU – Investment Fund for Developing Countries
  33. Incofin Investment Management
  34. Investisseurs & Partenaires – I&P
  35. Islamic Corporation for the Development of the Private Sector, Member of IsDB Group
  36. Kohlberg Kravis Roberts & Co. L.P.
  37. LeapFrog Investments
  38. LGT Impact
  39. LGT Venture Philanthropy
  40. MicroVest Capital Management
  41. Multilateral Investment Guarantee Agency (MIGA)
  42. Norfund
  43. Nuveen
  44. Obviam
  45. Oesterreichische Entwicklungsbank AG (OeEB)
  46. Overseas Private Investment Corporation (OPIC)
  47. Partners Group
  48. Phatisa
  49. Proparco
  50. Prudential Financial Inc.
  51. responsAbility
  52. STOA Infra & Energy
  53. Swedfund
  54. Swiss Infestment Fund for Emerging Markets (SIFEM)
  55. The Rise Fund
  56. The Rock Creek Group
  57. UBS
  58. Water.org
  59. WaterEquity
  60. Zurich Insurance Group Ltd.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit