Ilmarinen rahoittaa Firan älypalveluliiketoimintaa ja sijoittaa yhtiöön 5 miljoonaa euroa lisää

Report this content

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen sijoittaa Fira Group Oy:öön 5 miljoonaa euroa oman pääoman ehtoisesti. Varat on tarkoitus käyttää Firan älypalveluliiketoiminnan kehittämiseen, kaupallistamiseen ja kansainvälistämiseen. Samalla Ilmarisen aikaisempi vaihtovelkakirjalaina konvertoidaan osakeomistukseksi. Ilmarisen sijoitus vauhdittaa Firan älypalveluiden kehittämistä.

- Nyt on oikea aika hyödyntää rakentuvan ympäristön alueella uudella tavalla syntyviä liiketoimintamahdollisuuksia. Ihmisten ja ympäristön vaikuttavuuden kasvattaminen sekä tuottavuuden parantaminen tarjoavat mahdollisuuden globaalisti skaalautuviin liiketoimintamahdollisuuksiin alusta- ja teknologiapohjaisesti. Me firalaiset haluamme ottaa paikkamme maailmalla tässä muutoksessa. Olemme iloisia Ilmarisen lisäsijoituksesta yhtiöömme. Sijoitus ja yhteistyö Ilmarisen kanssa mahdollistavat työmme vauhdittamisen ja kytkeytymisen seuraavaksi myös kansainvälisiin sijoittajiin, sanoo Fira Groupin toimitusjohtaja Jussi Aho.

Fira on jo muutaman vuoden ajan kehittänyt tulevaisuuden rakentamisen menetelmiä ja valmiuksia sekä uusia mahdollisuuksia loppukäyttäjille. Yhtiössä on kehitetty modulaarista suunnittelua ja rakentamista, josta esimerkkejä ovat parvekemoduuli sekä sensoriteknologiaan pohjautuva älykäs kylpyhuonemoduuli. Moduulit valmistetaan tehdasympäristössä ja ne voidaan asentaa työmaalla alle puolessa tunnissa. Pisimmällä olevat älypalveluliiketoiminnan aihiot ovat tuotannonohjaus- ja aikataulutussovellus Fira Sitedrive sekä Open Data Platform -konsepti, josta kehitetään tietoalustaa rakennusalan eri toimijoille. Firan kehittämä Osku on puolestaan osuuskuntapohjainen asumisen malli, joka on uusi näkökulma ihmisten uusiin asumisen mahdollisuuksiin.

- Haluamme mahdollistaa parempaa rakentamista ja elämistä globaalisti skaalautuvilla digitaalisilla innovaatioilla. Älypalveluliiketoiminta on tapa tehdä modernia, asiakkaita aidosti palvelevaa liiketoimintaa sekä tehostaa ja tervehdyttää rakennusalaa. Esimerkiksi kehittämämme Sitedrive on ainutlaatuinen tahtiaikaan kehitetty sovellus kansainvälisestikin tarkasteltuna. Tavoitteenamme on Ilmarisen sijoituksen tuella kehittää hyvässä vauhdissa olevia hankkeitamme eteenpäin sekä kaupallistaa digitaalisia palveluita kansainvälisille markkinoille. Haluamme myös verkostoitua muiden ohjelmisto- ja teknologiatoimittajien kanssa muutoksen aikaansaamiseksi ja lisäarvon tuottamiseksi, kertoo Firan älypalvelut-liiketoiminnan johtaja Jimmy Ruokolainen.

- Suuri transformaatio on vasta alkamassa rakentamisen toimialalla. Fira on innovatiivinen ja rakennusalaa uudistava toimija, jolla on paljon annettavaa paitsi toimialalle myös koko yhteiskunnalle. Omistuksemme myötä haluamme olla mukana muovaamassa tulevaisuuden contech-toimialaa yhdessä Firan kanssa. Uskomme, että Firalla on mahdollisuudet kehittyä vaikuttavuudeltaan alansa johtavaksi ja kansainväliseksi toimijaksi, sanoo johtaja Esko Torsti Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmariselta.

Fira on pääosin perustajiensa, johdon ja henkilöstön omistama yhtiö. Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen omistusosuus nousee järjestelyn myötä 19,7 prosenttiin. Ilmarinen on ollut Firan omistaja vuodesta 2016 saakka.

Lisätietoja:

Jussi Aho, toimitusjohtaja

Fira Group Oy

puh. 040 826 1146

Jimmy Ruokolainen, johtaja

Firan älypalvelut-liiketoiminta

puh. 040 774 8935

Esko Torsti, johtaja, listaamattomat sijoitukset

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen

puh. 050 629 42

Fira lyhyesti

Fira on rakennusalaa uudistava kasvuyritys, joka rakentaa kaupunkia ihmisten kanssa ja luo mahdollisuuksia uudelle liiketoiminnalle. Fira-konserniin kuuluu monipuolista asuntorakentamista, liike- ja toimitiloja, modernisointia ja putkiremontteja päätoteuttajana tekevä Fira Oy sekä digitaalisia palveluja, tuotteita ja toimintamalleja tarjoava älypalvelut. Fira työllistää yli 300 ihmistä. Konsernin liikevaihto ja henkilöstömäärä ovat kasvaneet tasaisesti vuodesta 2009.

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen lyhyesti

Ilmarinen on Suomen suurin yksityisten alojen työeläkevakuuttaja. Tehtävämme on huolehtia, että asiakkaamme saavat työstään ansaitsemansa eläkkeen. Edistämme parempaa työelämää ja näin autamme asiakkaitamme menestymään. Kaikkiaan vastaamme 1,2 miljoonaan ihmisen eläketurvasta. Eläkevastuiden katteena on 46 miljardin euron sijoitusvarallisuus. Lisätietoja: www.ilmarinen.fi.