Fiskars Groupilta lahjoitus Aallolle: Muotoilulla merkittävä rooli kiertotalouteen siirtymisessä

Report this content

Fiskars Oyj Abp
Lehdistötiedote
28.6.2022 klo 8.30 (EEST)


Fiskars Groupilta lahjoitus Aallolle: Muotoilulla merkittävä rooli kiertotalouteen siirtymisessä

Muotoilu auttaa kuluttajia ja yrityksiä siirtymään kiertotalouteen ja löytämään vastuullisempia vaihtoehtoja nykyisten kulutustottumusten tilalle. Brändeistään tunnettu Fiskars Group jatkaa työtään muotoilun edistämiseksi ja lahjoittaa Aalto-yliopiston taiteiden ja muotoilun alalle 250 000 euroa.

Ilmastonmuutoksen ja pandemian kaltaiset mullistukset ovat tehneet maailmasta epävarmemman, ja tulevaisuutta on yhä vaikeampi ennustaa. Samaan aikaan ilmaston lämpeneminen vaatii kulutustottumusten muutosta, täysin uudenlaisia ratkaisuja ja yhteistyötä eri toimijoiden välillä. 

”Epävarmat ajat näkyvät esimerkiksi kaipuuna entiseen ja retro-trendin suosion nousemisena. Kun maailmassa on isoja muutoksia, niin kaivataan yksinkertaista, tuttua ja turvallista; menneisyys kun ei voi muuttua. Samaan aikaan yritysten tulisi luoda täysin uudenlaisia ratkaisuja, joilla voidaan vastata tulevaisuuden tarpeisiin ja ratkoa isoja haasteita. Yhtälö ei ole helppo, mutta muotoilun avulla voidaan ymmärtää ihmisten syvimpiä tarpeita, turhaumia ja toiveita, ei vain luoda uutta nykyisiin tarpeisiin”, Innovation Design Manager Minna Hiltunen Fiskars Groupista kertoo. 

Muotoilun avulla rakennetaan uusia kumppanuuksia ja luodaan ratkaisuja, jotka kaikki sidosryhmät voivat hyväksyä - jopa sellaisessa tilanteessa, jossa heillä on keskenään ristiriitaisia toiveita. 

”Muutoksessa tarvitaan kekseliäisyyttä ja uusia innovaatioita, taloudellisia kannustimia ja koko ajattelutapamme ravistelua. Muotoilu on tehokas tapa saada aikaan merkityksellistä muutosta, sillä sen avulla voidaan tunnistaa kohdat, joihin paneutumalla saadaan suurinta vaikutusta aikaan. Muotoilun avulla voidaan tehdä näkyväksi uudenlaisia mahdollisuuksia sekä tunnistaa piiloon jääneitä riskejä ja ongelmakohtia”, professori Tuuli Mattelmäki Aalto-yliopistosta jatkaa.

Uusien ratkaisujen löytäminen on tärkeää myös kiertotalouteen siirtymisessä, sillä se vaatii yksittäisen tuotteen tai palvelun suunnittelun sijaan koko elinkaaren pohtimista. Kiertotaloudessa materiaalit pysyvät käytössä mahdollisimman pitkään ja niitä käytetään yhä uudelleen, joten esineiden on kestettävä käytössä sukupolvelta toiselle ja jokaisen uuden tavaran pitää tuottaa arvoa omistajalleen.

”Yritysten tehtävänä on tehdä siirtymästä mahdollisimman helppo kuluttajille ja tarjota ratkaisuja, jotka auttavat pitämään materiaalit kierrossa pitkään, tarkoittipa se sitten paistinpannujen huoltoa, käytettyjen astioiden tuomista myymälöihin uusien rinnalle tai kierrätysmateriaalien hyödyntämistä tuotteita suunniteltaessa. Vaikka muutos on monelle toimijalle iso, se kannattaa nähdä myös mahdollisuutena luoda täysin uutta liiketoimintaa”, Fiskars Groupin Hiltunen jatkaa. 

Muotoilun edistäminen on ollut aina tärkeää Fiskars Groupille. Tänä kesänä Fiskars Group tukee Aalto-yliopiston koulutus-ja tutkimustyötä lahjoittamalla 250 000 euroa yliopiston taiteen ja muotoilun alalle. Lahjoituksen vaikuttavuutta lisää valtion vastinrahakampanja, joka jatkuu kesäkuun 2022 loppuun saakka. Lahjoitus on osa Fiskars Groupin ja Aallon pitkäaikaista yhteistyötä, joka on sisältänyt muun muassa vastuulliseen muotoiluun ja tulevaisuuden materiaaleihin keskittyviä kursseja.

FISKARS OYJ ABP

Lisätiedot:

Fiskars Groupin mediasuhteet, press@fiskars.com, puh. 040 553 3151
Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, Sini Koskimies, viestintäpäällikkö, sini.koskimies@aalto.fi, puh. 050 476 0694

Fiskars Group lyhyesti

Fiskars Group (FSKRS, Nasdaq Helsinki) on globaali yhtiö, jonka designvetoiset brändit ovat läsnä kodeissa, puutarhoissa ja ulkoillessa. Brändeihimme kuuluvat muun muassa Fiskars, Gerber, Iittala, Royal Copenhagen, Moomin by Arabia, Waterford ja Wedgwood. Brändimme ovat läsnä yli 100 maassa ja meillä on yli 350 omaa liikettä. Henkilöstöä meillä on 7 000 ja vuonna 2021 liikevaihtomme oli 1,3 miljardia euroa.

Meitä yhdistää tavoitteemme luoda edistyksellistä muotoilua, joka tekee arjesta ainutkertaista. Vuodesta 1649 lähtien olemme suunnitelleet ajattomia, toimivia ja kauniita tuotteita, edistäen samalla innovaatioita ja kestävää kasvua.

Lue lisää: fiskarsgroup.com/fi

Tilaa