Fiskars jatkaa yhtiön omien osakkeiden hankintaa

Report this content

Fiskars Oyj Abp       
Pörssitiedote
8.6.2023 klo 9.30 

Fiskars jatkaa yhtiön omien osakkeiden hankintaa

Fiskarsin hallitus on päättänyt jatkaa yhtiön omien osakkeiden hankintaa 15. maaliskuuta 2023 pidetyn yhtiökokouksen antaman valtuutuksen nojalla. Fiskars hankkii omia osakkeita enintään 295 000 kappaletta, mikä vastaa noin 0,4 % koko osakekannasta. Osakkeet hankitaan Nasdaq Helsingin järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä muodostuneeseen hankintahetken markkinahintaan.

Fiskars Oyj Abp tiedotti 4. helmikuuta 2022 hallituksen päätöksestä aloittaa yhtiön omien osakkeiden hankinta. Osakkeiden hankinta päätettiin aloittaa varsinaisen yhtiökokouksen 2021 antaman valtuutuksen perusteella ja sitä on jatkettu varsinaisen yhtiökokouksen 2022 antaman valtuutuksen perusteella. Fiskars hankki yhteensä 1 000 000 omaa osaketta vuonna 2022. Omien osakkeiden ostoa on jatkettu vuonna 2023.

Varsinainen yhtiökokous 15. maaliskuuta 2023 päätti valtuuttaa hallituksen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta ja/tai pantiksi ottamisesta. Valtuutuksen nojalla hankittavien ja/tai pantiksi otettavien omien osakkeiden lukumäärä on yhteensä enintään 4 000 000 osaketta. Omia osakkeita voidaan hankkia yhdessä tai useammassa erässä, yhtiön vapaata omaa pääomaa käyttäen. Yhtiön omia osakkeita voidaan hankkia yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, käytettäväksi vastikkeena yrityskaupoissa tai teollisissa järjestelyissä sekä osana yhtiön kannustinjärjestelmää sekä muutoin edelleen luovutettavaksi, yhtiöllä pidettäväksi tai mitätöitäväksi. Valtuutus on voimassa 30.6.2024 asti.

Fiskars Oyj Abp:llä on 81 000 000 osaketta. 7. kesäkuuta 2023 Fiskars Oyj Abp:n omistuksessa oli 180 722 omaa osaketta.

FISKARS OYJ ABP
Hallitus

Media- ja sijoittajayhteydet:
Päivi Timonen, Lakiasianjohtaja , tel. +358 204 39 5050
Essi Lipponen, Sijoittajasuhdejohtaja, tel. +358 40 829 1192

Fiskars Group lyhyesti
Fiskars Group (FSKRS, Nasdaq Helsinki) on globaali yhtiö, jonka designvetoiset brändit ovat läsnä kodeissa, puutarhoissa ja ulkoillessa. Brändeihimme kuuluvat muun muassa Fiskars, Gerber, Iittala, Royal Copenhagen, Moomin Arabia, Waterford ja Wedgwood. Brändimme ovat läsnä yli 100 maassa ja meillä on noin 350 omaa liikettä. Henkilöstöä meillä on lähes 7 000 ja vuonna 2022 liikevaihtomme oli 1,2 miljardia euroa.

Meitä yhdistää tavoitteemme luoda edistyksellistä muotoilua, joka tekee arjesta ainutkertaista. Vuodesta 1649 lähtien olemme suunnitelleet ajattomia, toimivia ja kauniita tuotteita, edistäen samalla innovaatioita ja kestävää kasvua.
Lue lisää: fiskarsgroup.com/fi

Tilaa