Fiskars myy Silvan Karnellille

Fiskars Oyj Abp       Pörssitiedote                      8.7.2011 klo 14:30 

Fiskars Oyj Abp:n täysin omistama tytäryhtiö Avlis AB on myynyt ruotsalaisen tytäryhtiönsä Silva Sweden AB:n osakekannan ruotsalaiselle sijoitusyhtiölle Karnellille. Urheilu- ja ulkoilutuotteita kuten kompasseja ja otsalamppuja valmistava Silva on ollut osa Fiskarsin Outdoor –liiketoiminta-aluetta.

Fiskars kirjaa Silvan myynnistä noin 6 miljoonan euron kertaluonteisen luovutustappion kolmannen vuosineljänneksen tulokseen. Osakkeiden myynnillä on noin 6 miljoonan euron positiivinen vaikutus investointien rahavirtaan.

Silvan liiketoiminta on painottunut loppuvuoteen, ja Silvan myynti vähentää Fiskarsin heinä-joulukuun liikevaihtoa arviolta noin 12 miljoonalla eurolla. Kauppa pienentää myös Fiskarsin liikevoittoa vuoden loppupuoliskolla noin 1 miljoonalla eurolla.

Silva-liiketoiminnan liikevaihto oli vuonna 2010 15 miljoonaa euroa ja yhtiön palveluksessa on noin 220 henkilöä.

Fiskars-konsernin tavoitteena on saavuttaa globaalia kasvua yksinkertaistamalla rakenteitaan ja keskittymällä valittuihin liiketoimintoihin ja tuotemerkkeihin. Myymällä Silva-liiketoiminnan Fiskars voi keskittää resurssinsa kansainvälisten avainbrändiensä Fiskarsin, Iittalan ja ulkoilutuotteissa Gerberin entistä tehokkaampaan kasvuun laajentamalla niiden jakeluverkkoa avainmarkkinoilla ja uusissa kanavissa.


FISKARS OYJ ABP

Kari Kauniskangas
Toimitusjohtaja


Lisätietoja:
Talousjohtaja Kangas-Kärki, puh. 0204 39 5703


Fiskars tarjoaa kuluttajatuotteita kotiin, puutarhaan ja ulkoiluun. Konsernin kansainväliset pääbrändit ovat Fiskars, Iittala ja Gerber. Vuonna 1649 perustettu Fiskars on Suomen vanhin yritys ja on listattu NASDAQ OMX Helsingissä. Vuonna 2010 Fiskarsin liikevaihto oli 716 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä oli noin 3 600 yli 20 maassa. www.fiskarsgroup.fi