Fiskars on päättänyt uudesta yhtiön johdon omistusohjelmasta ja suunnittelee henkilöstölle osakesäästöohjelmaa

Report this content

Fiskars Oyj Abp
Pörssitiedote
7.2.2023 klo. 8.57 EET

Fiskars on päättänyt uudesta yhtiön johdon omistusohjelmasta ja suunnittelee henkilöstölle osakesäästöohjelmaa

Fiskars Oyj Abp:n hallitus on päättänyt omistusohjelmasta 2023, joka on suunnattu yhtiön toimitusjohtajalle, konsernin johtoryhmälle ja tietyille hallituksen päättämille avainhenkilöille. 

Hallitus myös  suunnittelee työntekijöiden osakesäästöohjelman käynnistämistä koko henkilöstölle vuoden 2023 aikana. 

Fiskarsin omistusohjelma 2023 yhtiön johdolle 

Fiskars Oyj Abp:n hallitus (hallitus) on päättänyt Fiskarsin omistusohjelmasta 2023 (ohjelma), joka on suunnattu yhtiön toimitusjohtajalle, konsernin johtoryhmälle ja tietyille hallituksen päättämille avainhenkilöille. Ohjelmassa kohderyhmällä on mahdollisuus saada ilmaisia lisäosakkeita sijoittamalla henkilökohtaisesti Fiskarsin osakkeisiin. Ohjelman palkkiot maksetaan kolmen vuoden sitouttamisjakson päättymisen jälkeen vuonna 2026.

Ohjelman tarkoituksena on kannustaa kohderyhmää sijoittamaan Fiskarsin osakkeisiin. Tavoitteena on yhdistää osakkeenomistajien ja johdon tavoitteet yhtiön arvon nostamiseksi pitkällä aikavälillä, sitouttaa johto yhtiöön ja tarjota heille kilpailukykyinen kannustinjärjestelmä.

Lisäosakkeiden saamisen edellytyksenä on, että osallistuja hankkii osakkeita hallituksen asettamissa rajoissa. Jos osallistujan osakeomistusedellytys on täyttynyt ja osallistujan työ- tai toimisuhde konserniyhtiöön ei ole päättynyt maksupäivään mennessä, osallistuja saa palkkiona lisäosakkeita ilmaiseksi hallituksen päättämässä suhteessa. Hallitus on päättänyt tarjota ohjelmaa noin 16 henkilölle, ja ohjelman perusteella maksettavien bruttopalkkioiden enimmäismäärä vastaa noin 380 000 Fiskarsin osaketta, sisältäen rahaosuuden, joka on tarkoitettu kattamaan palkkiosta aiheutuvia veroja.

Asian havainnollistamiseksi (huomioiden, että osakkeiden markkina-arvo muuttuu jatkuvasti) laskettuna Fiskarsin osakkeesta maksettujen hintojen kaupankäyntimäärillä painotetulla keskiarvolla 6.2.2023, olisi omistusohjelman kokonaisarvo noin 6,6 miljoonaa euroa.

Hallitus päättää myöhemmin, maksetaanko lisäosakkeet uusina osakkeina vai yhtiön hallussa olevina osakkeina. 

Suunnattu maksullinen osakeanti omistusohjelman 2023 kohderyhmälle

Osakeannissa tarjotaan yhteensä enintään 190 000  yhtiön hallussa olevaa osaketta osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen Fiskarsin omistusohjelman 2023 kohderyhmän merkittäväksi. Yhtiöllä on painava taloudellinen syy poiketa osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta, sillä osakeannin tarkoituksena on kannustaa kohderyhmää hankkimaan ja omistamaan yhtiön osakkeita osana ohjelmaa. 

Osakkeiden merkintäaika on 9.2.–3.3.2023. Osakkeiden merkintähinta on 16,56 euroa osakkeelta, mikä vastaa Fiskarsin osakkeen vaihdolla painotettua keskikurssia Nasdaq Helsinki Oy:ssä 1.–31.1.2023. Osakkeet on maksettava merkinnän yhteydessä. Merkintähinta kirjataan yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.

Päätös suunnatusta maksullisesta osakeannista perustuu 16.3.2022 pidetyn varsinaisen yhtiökokouksen antamaan valtuutukseen.

Henkilöstön osakesäästöohjelma

Fiskars Oyj Abp:n hallitus suunnittelee työntekijöiden osakesäästöohjelman käynnistämistä.  Ohjelmassa Fiskars-konsernin työntekijöillä on mahdollisuus sijoittaa osa palkastaan Fiskarsin osakkeisiin. Osallistujat saavat ilmaisia lisäosakkeita säästöillä ostettuja osakkeita kohden tietyin edellytyksin. 

Kannustamalla työntekijöitä ostamaan ja omistamaan Fiskarsin osakkeita, yhtiö pyrkii yhdistämään työntekijöiden ja osakkeenomistajien intressit sekä edistämään työntekijöiden sitoutumista yhtiöön. Hallitus katsoo, että ohjelmalla on positiivinen vaikutus Fiskars-konsernin kehitykseen tulevaisuudessa ja että ohjelma on sekä työntekijöiden että osakkeenomistajien etujen mukainen. 

Ohjelmaa on tarkoitus tarjota Fiskars-konsernin työntekijöille kaikissa niissä maissa, joissa ohjelman toteuttamiselle ei ole lainsäädännöllisiä, hallinnollisia tai verotuksellisia esteitä. Hallituksen tarkoituksena on, että henkilöstön osakesäästöohjelma käynnistyisi tämän vuoden aikana. Ohjelman käynnistämistä koskevasta hallituksen päätöksestä tiedotetaan erikseen.

”Olen vakuuttunut siitä, että johdon ja  työntekijöiden osakeomistus tukee yhtiötä muutoksessa lisäämällä henkilöstön sitoutumista yhtiöön ja edistämällä yhteistä omistajakulttuuria. Henkilöstön osakesäästöohjelmalla tavoitellaan laajaa henkilöstöomistusta tarjoamalla kaikille työntekijöille mahdollisuus hankkia osakkeita edullisin ehdoin, ja rahoittaa osakeostot vaivattomasti. 

Osakesäästöohjelmaa täydentävällä johdon omistusohjelmalla pyritään siihen, että johtoon kuuluvilla henkilöillä olisi merkittävä ja pitkäaikainen osakeomistus Fiskarsissa”, kertoo Paul Ehrnrooth, Fiskars Oyj Abp:n hallituksen puheenjohtaja.

FISKARS OYJ ABP
Hallitus

Media- ja sijoittajayhteydet:
Essi Lipponen, Sijoittajasuhdejohtaja, puh. +358 40 829 1192

Fiskars Group lyhyesti

Fiskars Group (FSKRS, Nasdaq Helsinki) on globaali yhtiö, jonka designvetoiset brändit ovat läsnä kodeissa, puutarhoissa ja ulkoillessa. Brändeihimme kuuluvat muun muassa Fiskars, Gerber, Iittala, Royal Copenhagen, Moomin by Arabia, Waterford ja Wedgwood. Brändimme ovat läsnä yli 100 maassa ja meillä on noin 350 omaa liikettä. Henkilöstöä meillä on lähes 7 000 ja vuonna 2022 liikevaihtomme oli 1,2 miljardia euroa.

Meitä yhdistää tavoitteemme luoda edistyksellistä muotoilua, joka tekee arjesta ainutkertaista. Vuodesta 1649 lähtien olemme suunnitelleet ajattomia, toimivia ja kauniita tuotteita, edistäen samalla innovaatioita ja kestävää kasvua.

Lue lisää: fiskarsgroup.com/fi.

Tilaa