Fiskars tehostaa veneliiketoimintaansa

Report this content

Fiskars Oyj Abp       Lehdistötiedote   23.4.2014

Fiskars on päättänyt säästötoimista, joiden tarkoituksena on parantaa konsernin veneliiketoiminnan kilpailukykyä haastavassa markkinatilanteessa. Toimet ovat osa Fiskarsin EMEA 2015 -rakennemuutosohjelmaa, jonka tavoitteena on kehittää yhtiön kilpailukykyä ja kustannusrakenteita.

Veneliiketoiminnan tehostamistoimet merkitsevät toimintojen yhdistämisiä ja tehostamista, minkä lisäksi veneliiketoiminnan toimisto siirtyy Helsingistä Raisioon. Yhteistoimintaneuvottelujen seurauksena säästötoimet merkitsevät myös 6 henkilön vähennystä. Osa vähennyksistä toteutetaan määräaikaisten työsopimusten päättymisen avulla ja osa irtisanomisilla.

Raisioon siirtyvät veneliiketoiminnan myynti, markkinointi, tuotekehitys ja hallinto. Muuton taustalla ovat sijoittuminen yhteistyökumppaneiden ja meren läheisyyteen sekä kustannussäästöt. Siirrolla ei ole vaikutusta Ähtärin tehtaaseen.


Lisätietoja:
Veneliiketoiminnan johtaja Juha Lehtola, puh. 040 550 0624

Fiskars 365 – vuosisatojen ylpeys ja innostus muotoilusta. Joka päivä.
Fiskarsin Ruukissa vuonna 1649 alkunsa saanut Fiskars on kasvanut kansainväliseksi yhtiöksi, joka tarjoaa johtavia kuluttajatuotteita kotiin, puutarhaan ja ulkoiluun. Fiskarsin tuotteita myydään yli 60 maassa, ja erinomaisen suorituskykynsä ja muotoilunsa ansiosta ne tekevät kotitöistä ja ulkoilusta hauskempaa ja ratkovat arjen ongelmia ympäri maailman. Fiskars on listattu NASDAQ OMX Helsingissä, ja yhtiön liikevaihto oli 799 miljoonaa euroa vuonna 2013. Konsernin kansainväliset pääbrändit ovat Fiskars, Iittala ja Gerber. www.fiskarsgroup.com/365