Muutos Fiskars-konsernin johtoryhmässä

Report this content

Fiskars Oyj Abp
Pörssitiedote
27.4.2023 klo 08.35

Muutos Fiskars-konsernin johtoryhmässä

Tuomas Hyyryläinen, Crea-liiketoiminta-alueen johtaja ja Fiskars-konsernin johtoryhmän jäsen, on päättänyt lähteä Fiskarsilta uusiin haasteisiin yhtiön ulkopuolella. Hänen viimeinen päivänsä yhtiössä on 31.5.2023.

“Tuomaksella on ollut keskeinen rooli Fiskars Groupin johtoryhmässä viimeisen viiden vuoden aikana, etenkin vuodesta 2019 lähtien, jolloin hän aloitti Crea-liiketoiminta-alueen johtajana. Haluaisin kiittää Tuomasta hänen yhtiölle antamastaan panoksesta, erityisesti selkeän strategian luomisesta Crealle sekä sen hyvästä toimeenpanosta. On myös ollut hienoa nähdä Tuomaksen kasvavan johtajana. Toivotamme hänelle kaikkea hyvää hänen uransa seuraavassa vaiheessa”, sanoo Nathalie Ahlström, Fiskars Groupin toimitusjohtaja.

Jesper Blomster, joka toimii tällä hetkellä Crea-liiketoiminta-alueessa Vice President, Business Finance -roolissa, aloittaa Crean väliaikaisena johtajana 1.6.2023 alkaen. Jesper raportoi suoraan toimitusjohtaja Nathalie Ahlströmille, mutta hän ei tule Fiskars Groupin johtoryhmän jäseneksi.

Yhtiö ilmoittaa pysyvästä seuraajaratkaisusta myöhemmin.

FISKARS OYJ ABP

Nathalie Ahlström
toimitusjohtaja

Lisätietoja:
Fiskars Oyj Abp, Mediasuhteet, press@fiskars.com, Puh. +358 40 553 3151

Fiskars Group lyhyesti
Fiskars Group (FSKRS, Nasdaq Helsinki) on globaali yhtiö, jonka designvetoiset brändit ovat läsnä kodeissa, puutarhoissa ja ulkoillessa. Brändeihimme kuuluvat muun muassa Fiskars, Gerber, Iittala, Royal Copenhagen, Moomin by Arabia, Waterford ja Wedgwood. Brändimme ovat läsnä yli 100 maassa ja meillä on noin 350 omaa liikettä. Henkilöstöä meillä on lähes 7 000 ja vuonna 2022 liikevaihtomme oli 1,2 miljardia euroa.

Meitä yhdistää tavoitteemme luoda edistyksellistä muotoilua, joka tekee arjesta ainutkertaista. Vuodesta 1649 lähtien olemme suunnitelleet ajattomia, toimivia ja kauniita tuotteita, edistäen samalla innovaatioita ja kestävää kasvua.

Lue lisää: fiskarsgroup.com/fi

Tilaa