Fodelia Oyj: Muutos omien osakkeiden omistuksessa

Report this content

Fodelia Oyj Yhtiötiedote 25.4.2024 klo 13.00

Fodelia Oyj:n hallitus on päättänyt 25.4.2024 kahdesta suunnatusta maksullisesta osakeannista, joissa yhtiö luovuttaa hallussaan olevia omia osakkeita. Osakkeiden luovuttaminen perustuu varsinaisen yhtiökokouksen 21.3.2024 hallitukselle antamaan valtuutukseen.

Ensimmäisessä osakeannissa yhtiö luovuttaa yhtiön hallussa olevia omia osakkeita Fodelia-konsernin työntekijöille osana yhtiön osakesäästöohjelmaa. Luovutettujen Fodelia Oyj:n osakkeiden määrä on 13 066 ja arvo on yhteensä 72 778 euroa. Osakkeet maksetaan työntekijöiden palkasta pidätetyllä summalla.

Toisessa osakeannissa yhtiö luovuttaa 1 361 hallussaan olevaa omaa osaketta Fodelia Oyj:n hallituksen jäsenille. Osakeanti perustuu yhtiökokouksen päätökseen, jonka mukaan hallituksen kokouspalkkioista noin 40 % maksetaan Fodelian osakkeina ja loppuosa rahana. Hallituspalkkio voidaan maksaa kokonaisuudessaan myös rahana yhtiöstä tai hallituksen jäsenestä johtuvasta syystä aiheutuen. Luovutettujen osakkeiden arvo, 7 581 euroa, maksetaan kuittaamalla se hallituspalkkiosaamista vastaan. Saaminen koskee hallituspalkkioita ajalta 23.8.2023-31.3.2024.

Osakkeiden hinta molemmissa osakeanneissa on 5,57 euroa osakkeelta. Hinta perustuu osakkeiden hankintahintaan ja se ei olennaisesti eroa Fodelia Oyj:n markkinahinnasta osakeannin päätöspäivänä.

Osakkeiden luovutuksen jälkeen yhtiöllä on hallussa 24 141 omaa osaketta.

Lisätietoja

Fodelia Oyj, toimitusjohtaja Mikko Tahkola, puhelin 040 829 0195, sähköposti: mikko.tahkola@fodelia.fi

Hyväksytty neuvonantaja, EY Advisory Oy, puhelin 0207 280 190, sähköposti: heikki.saukola@fi.ey.com

Fodelia lyhyesti

"Fodelia kasvattaa suomalaisista elintarvikealan yrityksistä kukoistavia menestystarinoita, voidaksemme tarjota kuluttajille puhdasta, paikallisesti ja vastuullisesti tuotettua ruokaa, jonka alkuperä varmasti tunnetaan. Yhtiön liiketoiminta-alueet ovat vähittäiskauppaan ja kuluttajille suunnattuun verkkokauppaan keskittyvä Fodelia Retail, sekä Foodservice-markkinan asiakkuuksiin keskittyvä Feelia. Lisäksi Fodelian portfolioon kuuluvat mehutuotteita valmistava tytäryhtiö Marjavasu, sekä ruokapalvelujen ulkoistusratkaisuja tarjoava yhteisyritys Fodbar. Fodelian omistamat yhtiöt ovat elintarvikealan tiennäyttäjiä, jotka panostavat innovatiivisiin tuotteisiin, lisäarvoa tuottaviin asiakaskonsepteihin ja edistyksellisiin valmistusprosesseihin."

www.fodelia.fi

Tilaa