Fodelia Oyj: Sanna Kittelä on nimitetty FodNet Oy:n (Feelia Ruokakauppa) toimitusjohtajaksi

Report this content

Fodelia Oyj lehdistötiedote 17.5.2021 klo 9.00

 

Sanna Kittelä on nimitetty FodNet Oy:n (Feelia Ruokakauppa) toimitusjohtajaksi. Sanna siirtyi Fodelia Oyj:n verkkoliiketoiminnan johtajaksi 1.2.2021, ja toimitusjohtajanimitys on seurausta Feelian verkkokauppaliiketoiminnan yhtiöittämisestä, joka on virallisesti saatu päätökseen 1.5.2021.

Fodelia Oyj:n toimitusjohtaja Mikko Tahkola:

”Konsernimme verkkokauppaliiketoiminta on kasvanut voimakkaasti, ja jatkamme sen kehittämistä edelleen. Olemme toimittaneet jo yli 2 miljoonaa annosta, ja kuukausitoimitusten määrä on jo yli 6000. Olen iloinen, että olemme saaneet Sannan uuden yhtiömme toimitusjohtajaksi, ja Sannan pitkä kokemus ja asiantuntijuus digitaalisesta liiketoiminnasta sekä myynti- ja markkinointiosaaminen tukevat verkkokaupan kasvua ja kehittymistä entisestään. Tämä tukee myös konsernimme kasvustrategian toteutumista.”

FodNet Oy:n toimitusjohtaja Sanna Kittelä:

”Otan innolla uuden roolin vastaan, ja jatkan omalta osaltani määrätietoista työtä verkkokaupan kasvun ja kehityksen eteen, jotta voimme tarjota suomalaisille valmista hyvää suoraan kotiovelle. Koen, että kokemukseni ja osaamiseni tukevat erityisen hyvin tässä tehtävässä menestymistä, ja on hienoa olla mukana kehittämässä ja kasvattamassa tätä Fodelia-konsernin uutta liiketoimintayksikköä.”

Lisätietoja:

Fodelia Oyj, toimitusjohtaja Mikko Tahkola, puhelin 040 829 0195
sähköposti: mikko.tahkola@fodelia.fi

FodNet Oy, toimitusjohtaja Sanna Kittelä, puhelin 045 128 9347
sähköposti: sanna.kittelä@fodelia.fi

Fodelia lyhyesti 

”Fodelia kasvattaa suomalaisista elintarvikealan yrityksistä kukoistavia, kansainvälisiä menestystarinoita, jotta voimme tarjota kuluttajille puhdasta, paikallisesti ja vastuullisesti tuotettua ruokaa, jonka alkuperä varmasti tunnetaan. Portfolioomme kuuluvat valmisruokavalmistaja Feelia, snacks-tuotteita valmistava Real Snacks, Feelia ruokakauppana tunnettu FodNet, Suomen vanhimpiin makkaratehtaisiin lukeutuva Perniön Liha, välipalatuotteita ja pitaleipää valmistava Pita Factory sekä yhteisyrityksemme Fodbar, joka tarjoaa kustannustehokkaan ratkaisun kokonaisvaltaisten ruokapalvelujen ulkoistamiseksi. Omistamamme yhtiöt ovat elintarvikealan tiennäyttäjiä, jotka panostavat innovatiivisiin tuotteisiin, lisäarvoa tuottaviin asiakaskonsepteihin ja edistyksellisiin valmistusprosesseihin.”

www.fodelia.fi

Tilaa