Fodelia Oyj:n listautumisannin merkintäaika keskeytetään ylimerkinnän vuoksi

Report this content

Fodelia Oyj
Yhtiötiedote 
19.11.2019 kello 16:30

EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALTOIHIN, KANADAAN, UUTEEN-SEELANTIIN, AUSTRALIAAN, JAPANIIN, HONGKONGIIN, SINGAPOREEN TAI ETELÄ-AFRIKKAAN TAI MIHINKÄÄN MUUHUN VALTIOON, JOSSA LEVITTÄMINEN TAI JULKAISEMINEN OLISI LAINVASTAISTA.

Fodelia Oyj:n (”Fodelia” tai ”Yhtiö”) listautumisanti (”Listautumisanti”) on ylimerkitty moninkertaisesti, minkä johdosta Yhtiön hallitus on päättänyt Listautumisannin merkintäajan keskeyttämisestä Listautumisannin ehtojen mukaisesti ensimmäisenä mahdollisena ajankohtana tänään 19.11.2019 klo 16:30.

Listautumisannissa tarjottiin merkittäväksi enintään 1 465 925 Yhtiön osaketta osakeantina ja osakemyyntinä. Yhtiö tarjosi antiosakkeina merkittäväksi enintään 1 050 000 Yhtiön uutta osaketta. Lisäksi tietyt osakkeenomistajat tarjosivat myyntiosakkeina ostettavaksi yhteensä enintään 415 925 Yhtiön olemassa olevaa osaketta. Listautumisanti koostui yleisöannista, henkilöstöannista ja instituutioannista.

Yhtiön hallitus päättää Listautumisannissa tehtyjen merkintöjen hyväksymisestä ja tarjottavien osakkeiden lopullisesta allokaatiosta arviolta 20.11.2019 Listautumisannin ehtojen mukaisesti. Yhtiö tiedottaa Listautumisannin lopullisesta tuloksesta yhtiötiedotteella arviolta 20.11.2019. 

Yleisöannissa ja henkilöstöannissa annettujen osakkeiden kirjaaminen hyväksytyn sitoumuksen tehneiden sijoittajien arvo-osuustileille aloitetaan arviolta 25.11.2019. Instituutioannissa annetut osakkeet ovat valmiina toimitettavaksi maksua vastaan arviolta 25.11.2019 Euroclear Finland Oy:n kautta. Kaupankäynti Yhtiön osakkeilla alkaa Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämällä Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalla arviolta 26.11.2019.

Lisätietoja 

Fodelia Oyj, toimitusjohtaja Mikko Tahkola, puhelin 040 829 0195
Sähköposti: 
mikko.tahkola@fodelia.fi

Hyväksytty neuvonantaja, Ernst & Young Oy, puhelin 0207 280 190
Sähköposti: 
heikki.saukola@fi.ey.com

Fodelia lyhyesti

Fodelia kasvattaa suomalaisista elintarvikealan yrityksistä kukoistavia, kansainvälisiä menestystarinoita, jotta voimme tarjota kuluttajille puhdasta, paikallisesti ja vastuullisesti tuotettua ruokaa, jonka alkuperä varmasti tunnetaan. Portfolioomme kuuluvat valmisruokavalmistaja Feelia ja snacks-tuotteita valmistava Real Snacks. Ne ovat elintarvikealan tiennäyttäjiä, jotka panostavat innovatiivisiin tuotteisiin, lisäarvoa tuottaviin asiakaskonsepteihin ja edistyksellisiin valmistusprosesseihin. 

Tärkeitä tietoja

Tämän asiakirjan sisältämä tieto ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi kokonaan tai osittain eikä suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa, Australiassa, Etelä-Afrikassa, Hongkongissa, Japanissa, Kanadassa, Singaporessa tai Uudessa-Seelannissa. Arvopapereiden liikkeeseen laskemiselle, merkitsemiselle ja myymiselle on asetettu erityisiä oikeudellisia tai lainsäädännöllisiä rajoituksia tietyissä valtioissa. Yhtiö ja Ernst & Young eivät ole vastuussa, jos tällaisia rajoituksia rikotaan. 

Tämän asiakirjan sisältämää tietoa ei tule tulkita tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa tässä mainittuja arvopapereita, eikä arvopapereita myydä alueilla, joilla kyseisten arvopapereiden tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista. Sijoittajien ei tule hyväksyä arvopapereita koskevaa tarjousta tai hankkia arvopapereita, joihin tämä asiakirja viittaa, elleivät he tee sitä Yhtiön julkaisemaan yhtiöesitteen tietojen perusteella. 

Yhtiö ei tarjoa arvopapereita yleisölle missään muussa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa kuin Suomessa. Missään Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa ei ole tehty eikä tulla tekemään mitään toimenpiteitä arvopapereiden tarjoamiseksi yleisölle siten, että se edellyttäisi Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) 2017/1129 tarkoitetun esitteen julkistamista. 

Tämä asiakirja ei ole myöskään tarjous myydä arvopapereita yleisölle Iso-Britanniassa. Tässä esitetyt tiedot on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat Iso-Britannian ulkopuolella tai (ii) Iso-Britannian vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act (Financial Promotion)) vuoden 2005 määräyksen (Order 2005) (”Määräys”) 19 (5) artiklan mukaisille sijoitusalan ammattilaisille tai (iii) Määräyksen 49 (2) artiklan mukaisille yhteisöille, joilla on korkea varallisuusasema (high net worth entity), taikka muille henkilöille, joille asiakirja voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki tällaiset henkilöt jäljempänä ”asiaankuuluvat tahot”). Kaikki tähän asiakirjaan liittyvä sijoitustoiminta on tarkoitettu ainoastaan asiankuuluvien tahojen saataville. Kenenkään, joka ei ole asiaankuuluva taho, ei tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön.

Tämä asiakirja ei ole tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä tässä asiakirjassa tarkoitettuja arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperimarkkinalain, muutoksineen, tai minkään Yhdysvaltain osavaltion arvopaperilakien mukaisesti, ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Arvopapereita koskevaa tarjousta tai mitään sen osaa ei rekisteröidä Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita tarjota yleisölle Yhdysvalloissa. 

Tähän asiakirjaan sisältyvä informaatio on ainoastaan taustatietotarkoituksiin, eikä sen ole tarkoitus olla täydellistä tai valmista. Kenenkään ei tule luottaa missään tarkoituksessa tämän asiakirjan sisältämän informaation täydellisyyteen, tarkkuuteen tai kohtuullisuuteen. Tässä asiakirjassa oleva informaatio saattaa muuttua. 

Tämä asiakirja sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, joihin kuuluvat lausumat Yhtiön liiketoiminnan strategiasta, taloudellisesta tilasta, kannattavuudesta, toiminnan tuloksesta ja markkinatiedosta sekä muut lausumat, jotka eivät ole historiallista tietoa. Lausumat, joiden yhteydessä on käytetty sanoja ”aikoa”, ”arvioida”, ”ennakoida”, ”ennustaa”, ”jatkua”, ”odottaa”, ”olettaa”, ”pyrkiä”, ”saattaa”, ”suunnitella”, ”tavoitella”, ”tulla”, ”tähdätä”, ”uskoa”, ”voisi” ja muut vastaavat tai niiden kielteiset vastaavat ilmaisut ilmentävät tulevaisuutta koskevia lausumia, mutta kyseiset lausumat eivät rajoitu näihin ilmaisuihin. Tulevaisuutta koskeviin lausumiin liittyy luonnostaan riskejä ja epävarmuustekijöitä, jotka saattavat aiheuttaa sen, että toteutuneet seuraukset tai todellinen liiketoiminnan tulos eroavat olennaisesti ennakoidusta. Lukijan ei tule tukeutua liikaa näihin tulevaisuutta koskeviin lausumiin.

Tilaa