Fortum aloittaa Tapani- ja Hannu-myrskyjen vakiokorvausten hyvittämisen

Report this content

LEHDISTÖTIEDOTE 26.1.2012

Fortum ryhtyy hyvittämään ensi viikolla vakiokorvauksia Tapani- ja Hannu-myrskyjen vuoksi yli 12 tuntia sähköttä olleille asiakkaille. Vakiokorvaukset otetaan huomioon tulevissa sähkölaskuissa.

"Vuodenvaihteen myrskyt aiheuttivat poikkeuksellisen laajoja sähkönjakelun häiriöitä, ja vakiokorvauksia hyvitetään yhteensä noin 160 000 Fortumin asiakkaalle", asiakkuusjohtaja Timo Jutila Fortumista kertoo.

"Ensi viikolla lähetämme ensimmäiset laskut, joissa vakiokorvaukset on otettu huomioon. Lisäksi asiakkaat, jotka tulevat saamaan vakiokorvauksia, saavat seuraavan kahden viikon kuluessa hyvityksen määrää koskevan kirjeen", hän jatkaa.

Laskutusrytmi määrää hyvityksen ajankohdan

Asiakkaan valitsema laskutusrytmi määrittää hyvityksen ajankohdan ja korvaus hyvitetään seuraavassa laskussa. Asiakkaat, jotka ovat valinneet tiheimmän laskutuksen, saavat hyvityksiä helmikuun laskussa. Vastaavasti esimerkiksi ne asiakkaat, joiden sähkölasku erääntyy vain kahdesti vuodessa, saavat hyvityksen viimeistään syksyllä.

Vakiokorvaus hyvitetään tulevien laskujen loppusummasta. Hyvityksen suuruudesta riippuen se voi jakaantua useammalle laskulle.

Vakiokorvaus maksetaan yli 12 tunnin yhtäjaksoisesta verkkopalvelun keskeytymisestä. Korvaussumma perustuu asiakkaan arvioituihin vuotuisiin verkkopalvelumaksuihin ja keskeytyksen yhtäjaksoiseen kestoon.

Vakiokorvausten saamiseksi asiakkaiden ei tarvitse erikseen tehdä korvaushakemusta Fortumille. Korvauksia maksetaan tietoon tulleiden sähkönjakelun keskeytystä koskevien tietojen perusteella. Korvauksen enimmäismäärä sähkökatkoa kohden on 700 €.

Vahinkotapauksissa, kuten esimerkiksi silloin, jos pakasteita on sulanut sähkökatkon takia, on suositeltavaa olla yhteydessä omaan vakuutusyhtiöön korvausten selvittämiseksi.

Jos sähkön laatu on ollut virheellistä ja esimerkiksi nollavika tai pitkäaikainen yli-/alijännite on vaurioittanut laitteita, Fortum korvaa asiakkaille vioittuneet laitteet. Nämä tapaukset käsitellään yksitellen asiakkaan Fortumille tekemän erillisen vahinkoilmoituslomakkeen perusteella.

Fortum Oyj
Konserniviestintä

Lisätietoja:
Timo Jutila, asiakkuusjohtaja, Fortum, puh. 050 453 6016

Korvauksiin liittyvä asiakasneuvonta:
puh. 0800 1 96000 (ma - pe klo 8 - 17). Sähköpostitse korvaushakemus@fortum.com

Lisätietoa korvauksista ja sähkökatkoista:
http://www.fortum.com/countries/fi/yksityisasiakkaat/asiakaspalvelu-ja-ohjeet/hairiot-ja-vikailmoitukset/korvaukset/pages/default.aspx

Lisätietoja vahinkoilmoituksesta:
www.fortum.fi/vahinkoilmoitus


Fortum

Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja tulevien sukupolvien elämää. Tarjoamme kestäviä ratkaisuja, jotka auttavat vähentämään päästöjä, tehostamaan resurssien käyttöä ja varmistamaan energian saatavuuden – samalla tuotamme merkittävää lisäarvoa osakkeenomistajillemme. Liiketoimintaamme on sähkön ja lämmön tuotanto, myynti ja jakelu sekä energia-alan asiantuntijapalvelut.

Fortumin toiminta on keskittynyt Pohjoismaihin, Venäjälle, Puolaan ja Itämeren alueelle. Tulevaisuudessa kasvumahdollisuuksia tarjoavat myös yhdentyvät Euroopan ja nopeasti kasvavat Aasian energiamarkkinat. Vuonna 2010 Fortumin liikevaihto oli 6,3 miljardia euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 1,8 miljardia euroa. Konsernissa työskentelee noin 10 500 henkilöä. Fortum Oyj:n osake noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä.

Lisätietoja: www.fortum.com/fi

Tilaa