• news.cision.com/
  • Fortum/
  • Fortum ja Helen selvittävät yhteistyön mahdollisuuksia pienydinvoiman saralla

Fortum ja Helen selvittävät yhteistyön mahdollisuuksia pienydinvoiman saralla

Report this content

FORTUM OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 25.11.2022

Fortum ja Helen käynnistävät selvityksen yhteistyön edellytyksistä ydinvoiman ja erityisesti pienydinvoimaloiden (SMR) saralla. Selvitys liittyy Fortumin lokakuussa julkistamaan ydinvoiman edellytyksiä Suomessa ja Ruotsissa tutkivaan hankkeeseen, johon kuuluu oleellisena osana potentiaalisten kumppaniverkostojen ja yhteistyöjärjestelyjen kartoittaminen.

”Energiamarkkinoilla vallitsevan epävarmuuden vuoksi ydinalalla toteutettavat tulevaisuuden hankkeet tapahtuvat todennäköisimmin erilaisilla yhteistyöjärjestelyillä. Helenin kanssa aloitettava selvitys yhteistyön edellytyksistä on oiva lähtökohta paitsi hanke-, myös kumppanikartoitukselle, jota teemme eri tahojen kanssa osana laajempaa ydinvoiman selvitystyötä seuraavat pari vuotta”, kertoo Fortumin ja Helenin selvitysryhmässä Fortumin edustajana toimiva Jukka Hautojärvi.

Fortum ja Helen muodostavat selvitystyöryhmän tutkimaan mahdollisia synergiaetuja.

”Lähdemme tekemään kartoitusta puhtaalta pöydältä. Laaja selvitystyömme uuden ydinvoiman edellytyksistä on vasta alussa, emmekä sulje tällä hetkellä pois mitään yhteistyön muotoja”, Hautojärvi jatkaa.

Yhteistyö energia-alan toimijoiden välillä korostuu tulevaisuudessa ydinvoiman saralla.

”Helen on jo pidemmän aikaa ollut kiinnostunut SMR:istä ja kertonut sen julkisesti. Pidämme pienreaktoreita yhtenä tulevaisuuden varteenotettavana päästöttömän energian tuotantomuotona Helsingin lämmitykseen, mutta myös sähkön tuotantoon. Helenillä on maailmanluokan osaamista Suomen suurimman kaukolämpöjärjestelmän kehittämisestä ja Fortumilla ydinvoimateknologiasta. Yhdistämällä osaamiset voisi syntyä Suomen energiaomavaraisuutta lisäävä hedelmällinen yhteistyö”, kommentoi Helenin Harri Mattila, johtaja, Energianhankinta ja tukkukauppa. 

Ydinvoiman rooli osana tulevaisuuden kestävää energiapalettia nähdään myös edelleen merkittävänä.

”Ydinvoiman potentiaalin hyödyntäminen ilmastonmuutoksen torjumisessa ja energiakriisin ratkaisemisessa edellyttää eri toimijoilta merkittäviä panostuksia sekä vahvaa yhteistyötä. Suomessa vaikuttaa vallitsevan kuitenkin vahva tahtotila asiaa kohtaan, mikä luo otollisen ympäristön ydinvoiman kehitykselle. Selvitys näyttää aikanaan mihin tämä kantaa”, Jukka Hautojärvi sanoo.

Mahdolliset tulevaisuuden yhteistyötä ja investointeja koskevat päätökset tehdään myöhemmässä vaiheessa.

Fortum Oyj
Viestintä

Lisätietoja:

Fortum:
Antti-Jussi Vesa, viestintäpäällikkö, Generation, 050 593 5142, antti-jussi.vesa@fortum.com

Helen:
Harri Mattila, johtaja, Energianhankinta ja tukkukauppa, 050 559 2913, harri.mattila@helen.fi

Vilma Wiitakorpi-Björkman, viestintäjohtaja, 050 308 0879, vilma.wiitakorpi-bjorkman@helen.fi

Fortum käynnistää selvi­tyksen uuden ydinvoiman tulevai­suuden edelly­tyk­sistä

Fortum Oyj
Fortum on energiayhtiö, joka edistää muutosta kohti puhtaampaa maailmaa. Tehtävämme on huolehtia energian toimitusvarmuudesta ja edesauttaa nopeaa ja luotettavaa siirtymää hiilineutraaliin talouteen tarjoamalla asiakkaillemme ja yhteiskunnalle puhdasta energiaa ja kestäviä ratkaisuja. Fortumin ydinliiketoiminta on Pohjoismaissa ja se koostuu päästöttömästä ja tehokkaasta sähkön tuotannosta, sähkön myynnistä, kaukolämmöstä sekä kierrätys- ja jäteliiketoiminnasta. Fortum Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. www.fortum.fi

Helen Oy 
Helen Oy tarjoaa helpompaa ja mutkattomampaa arkea yli 550 000 asiakkaalle Suomessa. Lämmön, jäähdytyksen ja sähkön lisäksi tarjoamme ratkaisuja alueelliseen ja uusiutuvaan energiaan, älykkäisiin kiinteistöihin sekä sähköiseen liikenteeseen. Kehitämme fiksumpaa hiilineutraalia energiajärjestelmää, jonka avulla jokainen voi tuottaa, käyttää ja säästää energiaa ympäristöä kunnioittaen. Tavoitteemme on saavuttaa energiantuotannossamme sataprosenttinen hiilineutraalius 2030. Yhdistetään voimat ja tehdään uuden energia-aikakauden mahdollisuuksista totta. www.helen.fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit