Fortum ja Nissan pikalatauspisteitä koskevaan yhteistyöhön

Report this content

LEHDISTÖTIEDOTE 26.9.2012

Fortum ja Nissan ovat 25.9.2012 allekirjoittaneet pikalatauspisteitä koskevan yhteistyösopimuksen. Sopimuksen tarkoituksena on luoda sähköautoille pikalatauspisteiden verkosto ja tehdä näin sähköautosta helppokäyttöinen vaihtoehto kaikille autoilijoille.
 
Fortumin ja Nissanin uusi yhteinen hanke koskee 50 sähköautojen pikalatauspisteen perustamista autoilun kannalta oleellisiin paikkoihin pääteiden varsille kaikkiin Pohjoismaihin. Kyseessä on tähän mennessä yhdestä suurimmista Pohjoismaiden pikalatauspisteitä koskevasta hankkeesta. Ensimmäinen tavoite yhteistyössä on mahdollistaa sähköautolla liikkuminen Pohjoismaiden pääkaupunkien välillä, esimerkiksi Kööpenhaminasta Tukholmaan tai Oslosta Helsinkiin.

Tulevaisuuden autoilua jo tänään

Fortum vastaa pikalatauspisteiden teknisestä suunnittelusta, asennuksesta ja huollosta. Fortumilla on yli kymmenen vuoden kokemus sähköautojen latausratkaisuiden kehittämisessä. Fortumin Charge & Drive -palvelusta perustuu edistyneeseen, latauspisteiden toimintaa ja huoltoa valvovaan IT-järjestelmään. Jopa maksu voidaan suorittaa järjestelmän kautta.
 
”Jatkamme Charge & Drive -ratkaisun kehittämistä. Uuden yhteistyökumppanimme Nissanin kanssa myötävaikutamme myös merkittävästi sähköautoilun tulevaisuuteen", kertoo Fortumin Charge & Drive -ratkaisusta vastaava Johan Ander. Ratkaisu vastaa sekä sähköautojen latauspalveluita tarjoavien yritysten että sähköautojen omistajien tarpeisiin.

Latauspisteiden määrän kasvu on epäilemättä yksi tärkeimpiä tekijöitä lisäämään kuluttajien kiinnostusta sähköautoja kohtaan. Rakentamalla sähköautoilua tukevaa infrastruktuuria Fortum ja Nissan vaikuttavat merkittävästi sähköauton nousuun varteenotettavaksi vaihtoehdoksi kaikille autoilijoille.
 
”Nissanin tavoitteena on olla maailman markkinajohtaja sähköautoissa. Strategiamme perustuu pitkän tähtäimen kokonaisvaltaiseen ja ratkaisukeskeiseen lähestymistapaan pelkkien tuotelanseerauksien sijaan. Haluamme kehittää infrastruktuuria sähköautoilua suosivampaan suuntaan yhdessä Fortumin kaltaisten yhteistyökumppaneidemme kanssa. Sähköautojen aikakausi on jo alkanut, eikä paluuta entiseen ole. Kysymys on vain siitä, kuinka nopeasti sähköautojen käyttö yleistyy. Uskomme vahvasti, että tiivis yhteistyö autovalmistajien ja sähköntuottajien välillä nopeuttaa merkittävästi tätä kehityskulkua”, toteaa Jacek Gorski, Nissan Nordic Europen toimitusjohtaja.
 
Tekniset tiedot:

Pikalatauspisteissä voidaan ladata sekä tasavirtaa että vaihtovirtaa. Noin 50 kW:n teholla ladattava tasavirta lataa Nissan LEAF -mallin tai muun CHAdeMO-yhteensopivan sähköauton akun jopa 80 prosenttisesti vain 30 minuutissa. Vaihtovirtalatauksen enimmäisteho on noin 43 kW. Nissanin kehittämä pikalaturi perustuu patentoituun tekniseen läpimurtoon ja on CE- ja TÜV-merkitty käytettäväksi kaikissa Euroopan maissa. Nissanin uudet pikalaturit mahdollistavat sen, että laturin kanssa yhteensopivilla sähköautoilla voidaan ajaa entistä pidempiä matkoja.

Fortum Oyj
Konserniviestintä



Lisätietoja:
Rami Syväri, sähköinen liikenne, Fortum Oyj, puh. 040 709 5566, rami.syvari@fortum.com
Taina Erkkilä, viestintäjohtaja, Nissan Nordic Europe Oy, puh. 010 770 53 11, terkkila@nissan-europe.com
 


Fortum
Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja tulevien sukupolvien elämää. Tarjoamme kestäviä ratkaisuja, jotka auttavat vähentämään päästöjä, tehostamaan resurssien käyttöä ja varmistamaan energian saatavuuden – samalla tuotamme merkittävää lisäarvoa osakkeenomistajillemme. Liiketoimintaamme on sähkön ja lämmön tuotanto, myynti ja jakelu sekä energia-alan asiantuntijapalvelut.

Fortumin toiminta on keskittynyt Pohjoismaihin, Venäjälle, Puolaan ja Baltiaan. Tulevaisuudessa kasvumahdollisuuksia tarjoavat myös yhdentyvät Euroopan ja nopeasti kasvavat Aasian energiamarkkinat. Vuonna 2011 Fortumin liikevaihto oli 6,2 miljardia euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 1,8 miljardia euroa. Konsernissa työskentelee noin 10 800 henkilöä. Fortum Oyj:n osake noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä.

Lisätietoja: www.fortum.com/fi
 

Tilaa