• news.cision.com/
  • Fortum/
  • Fortum kehittää Vuoksen kalakantojen hoitoa tutkimuksiin pohjautuen – ulkopuolinen arviointi valmistunut

Fortum kehittää Vuoksen kalakantojen hoitoa tutkimuksiin pohjautuen – ulkopuolinen arviointi valmistunut

Report this content

Vesivoiman rakentaminen ja tuotanto vaikuttavat luonnon monimuotoisuuteen ja erityisesti vaelluskalojen luontaiseen elinkiertoon. Vesivoimarakentamisen muuttamissa vesistöissä ei kuitenkaan ole löydettävissä yhtä, kaikkiin kohteisiin sopivaa, ratkaisua, vaan vaelluskalakantoja parantavat toimenpiteet vaativat aina tutkimuksia, selvityksiä ja perusteellista suunnittelua. Vuoksen kalakannoista on saatu viime aikoina paljon uutta tietoa jatkoselvitysten pohjaksi.

Keväällä 2022 valmistui Luonnonvarakeskuksen koordinoimana RiverGo-hanke, jonka yhteydessä tehtiin sekä selvityksiä Vuoksen vaelluskalakannoista ja lisääntymisalueista että ehdotuksia Fortumin omistamien Imatran ja Tainionkosken vesivoimalaitosten velvoitteiden tarkistamiseksi. Koska tulokset poikkesivat oleellisesti aiemmista arvioista, Fortum tilasi lisäksi ulkopuolisen arvioinnin esitetyistä haitoista ja niiden perusteista. Selvityksen teki kalabiologian dosentti (Helsingin yliopisto) Harri Helminen.

”Kalatalousvelvoitteiden muuttaminen on vesilain mukaan mahdollista, jos olosuhteet ovat olennaisesti muuttuneet ja muutos pystytään osoittamaan. Laatokan järvilohen ja järvitaimenen luonnonkierron palauttaminen Vuokseen on kannatettava pyrkimys”, toteaa Harri Helminen.

Vesivoima-alalla investointeja suunnitellaan pitkällä aikajänteellä. Investointeja luonnon monimuotoisuuden parantamiseksi tehdään kohteisiin, joissa on saavutettavissa selvä hyöty ekologisen tilan paranemisen myötä. Samalla kuitenkin huolehditaan siitä, ettei toimenpiteillä heikennetä merkittävästi vesivoiman tärkeintä ominaisuutta eli säätökykyä. Vesivoiman rooli tämänhetkisessä energiamuutoksessa on tärkeä, koska se mahdollistaa sääriippuvaisen tuuli- ja aurinkovoiman lisäämisen.

”Olemme sitoutuneita luonnon monimuotoisuuden parantamiseen kaikilla alueilla, joilla toimimme. Imatran kaupunkipuron sähkökoekalastustulokset osoittavat erinomaisia taimenen pienpoikastiheyksiä, mikä antaa uskoa, että panostus lisääntymisalueisiin paikalliselle taimenkannalle Vuoksen sivujoissa voi tuottaa hyviä tuloksia. Olemme myös käynnistämässä yhdessä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kanssa esiselvityksen, olisiko Imatran kaupunkipuron tapainen ratkaisu myös Tainionkoskella mahdollinen”, kertoo Fortumin ympäristöpäällikkö Katri Hämäläinen.
 

Vaelluskalakantoja koskevaa tietoa tarvitaan lisää

Vaelluskalakantoja koskevaa tietoa tarvitaan jatkuvasti lisää. Mallinnuksiin liittyy aina epävarmuuksia, joiden vuoksi mallin oletukset ja tulosten epävarmuudet on aina tärkeää avata ennen kuin päätöksiä tehdään.

Fortum toivoo jatkossakin avointa keskustelua ja yhteistyötä tutkijoiden, tutkimuslaitosten ja viranomaisten kesken niistä mahdollisuuksista ja toisaalta rajoituksista, joita voimakkaasti muutetuissa vesistöissä on mahdollista tehdä ilmasto-, energia- ja ympäristötavoitteiden yhteensovittamiseksi käytännössä.


 

Fortum Oyj
Viestintä



 

Lisätietoja:
Katri Hämäläinen, ympäristöpäällikkö, Fortum, puh. 040 162 3901
Harri Helminen, kalabiologian dosentti (HY), puh. 040 723 8834



 

Fortum
Fortum on energiayhtiö, joka edistää muutosta kohti puhtaampaa maailmaa. Tehtävämme on huolehtia energian toimitusvarmuudesta ja edesauttaa nopeaa ja luotettavaa siirtymää hiilineutraaliin talouteen tarjoamalla asiakkaillemme ja yhteiskunnalle puhdasta energiaa ja kestäviä ratkaisuja.  Fortumin ydinliiketoiminta on Pohjoismaissa ja se koostuu päästöttömästä ja tehokkaasta sähkön tuotannosta, sähkön myynnistä, kaukolämmöstä sekä kierrätys- ja jäteliiketoiminnasta. Fortum Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. www.fortum.fi

Avainsanat: