Fortum myy pääkonttorialueensa Espoon Keilaniemessä Regenero Oy:lle

Report this content

FORTUM OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 31.10.2017

Fortum ja Fortumin eläkesäätiö myyvät Fortumin nykyisen pääkonttorialueen
Espoon Keilaniemessä Regenero Oy:lle. Kauppaan kuuluvat pääkonttorirakennukset
tontteineen.

Fortum tiedotti aiemmin tänä vuonna, että yhtiön pääkonttori muuttaa vuoden
2017-2018 vaihteessa uudistettuun monitilatoimistoon Espoon Keilaniemessä.
Uudessa pääkonttorirakennuksessa sijaitsevat Fortumin lisäksi Tieto Oyj:n ja
Microsoft Oy:n toimitilat. Samalla yhtiö ilmoitti selvittävänsä nykyisen
pääkonttorinsa jatkoa. Ensisijaisena vaihtoehtona oli kiinteistön myynti.

”Olemme tyytyväisiä päästyämme hankkeessa tähän vaiheeseen. Uusi omistaja voi
nyt aloittaa työn ikonisen tornitalon ja sen alueen kehittämiseksi. Keskitymme
itse ydinliiketoimintaamme ja siirrymme Espoossa nykyistä toimintaamme paremmin
vastaaviin tiloihin”, toteaa Strategy, People and Performance -toiminnon
johtaja Risto Penttinen Fortumilta.

”Regeneron tavoitteena on kehittää koko Keilaniemen aluetta. Kiinteistön
hankinnan myötä Regenero pääsee luomaan kestävää monikäyttöistä
kaupunkiympäristöä erinomaisten, ja Länsimetron kautta kehittyvien,
joukkoliikenneyhteyksien äärellä”, Regeneron hallituksen puheenjohtaja Juha
Kostiainen sanoo.

”Fortumin pääkonttorin muutto on osa laajempaa yrityskulttuurin muutosta, jolla
vahvistamme innovatiivisuutta, työntekijöiden välistä avointa vuorovaikutusta
ja modernia johtamista. Pyrimme jatkossa hyödyntämään parhaalla mahdollisella
tavalla uusia teknologioita päivittäisessä työssämme. Haluamme myös edistää
henkilöstömme työhyvinvointia inspiroivan työympäristön ja joustavien
työskentelymahdollisuuksien kautta", Risto Penttinen sanoo.

Kaupan arvo on noin 74 miljoonaa euroa. Fortum tulee kirjaamaan myynnistä
positiivisen myyntivoiton vuoden 2018 ensimmäisen vuosineljänneksen tulokseen.


Fortum Oyj
Viestintä

Lisätietoja:
Ville Halonen, hankinta- ja kiinteistöjohtaja, Fortum, puh. 040 832 4489
Juha Kostiainen, johtaja, kestävä kaupunkikehitys, YIT Oyj, puh. 0400 721 475,
juha.kostiainen@yit.fi


Lisätietoja Fortumin muutosta:
Lehdistötiedote 3.4.2017: Fortumin pääkonttori muuttaa Espoon Keilaniemessä


Fortum
Fortum on johtava puhtaan energian yhtiö, joka toimittaa asiakkailleen sähköä,
lämpöä ja jäähdytystä sekä älykkäitä ratkaisuja resurssitehokkuuden
parantamiseen. Haluamme edistää asiakkaidemme ja yhteiskunnan kanssa muutosta
kohti puhtaampaa maailmaa. Palveluksessamme on noin 9 000 ammattilaista
Pohjoismaissa, Baltian maissa, Venäjällä, Puolassa ja Intiassa.
Sähköntuotannostamme 62 % on CO2-päästötöntä. Vuonna 2016 liikevaihtomme oli
3,6 miljardia euroa. Fortumin osake noteerataan Nasdaq Helsingissä..
www.fortum.com/fi


Regenero
Regenero Oy on YIT:n ja HGR Property Partnersin yhteisyritys, joka perustettiin
vuonna 2016 syventämään yhtiöiden aikaisempaa yhteistyötä ja valmistamaan
yrityksiä tulevaisuuden kasvuun. Regeneron kehityshankkeet kohdistuvat
kaupunkielämän kannalta avainpaikoilla sijaitseviin kohteisiin, tähtäävät
alueen profiilin nostamiseen ja ne toteutetaan pitkäaikaista kokemusta ja
ammattitaitoa hyödyntäen. Toteutettavat hankkeet ovat kokoluokaltaan
merkittäviä ja voivat sisältää eri tilatyyppejä, kuten toimisto- ja liiketiloja
sekä erilaisia julkisen sektorin tiloja.

Tilaa