Fortum peruskorjaa Imatran vesivoimalaitoksen padon

Report this content

LEHDISTÖTIEDOTE 23.3.2015

Fortum tekee mittavan peruskorjauksen Imatran vesivoimalaitoksen padolle. Hanke toteutetaan vuosina 2015–2018, ja se työllistää yrityksiä Imatran seudulla arviolta 80 henkilötyövuoden verran. Hankkeen päätoteuttaja on Destia Oy.

"Peruskorjaushankkeen myötä Suomen suurimman vesivoimalaitoksen vuonna 1929 valmistuneen padon turvallisuus ja luotettavuus paranevat ja padon käyttöikä pidentyy useilla kymmenillä vuosilla", projektipäällikkö Heikki Puuska Fortumista kertoo.

Peruskorjaustöiden ensimmäisessä vaiheessa tämän vuoden aikana korvataan säännöstelypadolla oleva nykyinen kapea silta uudella leveämmällä sillalla. Uusi patosilta mahdollistaa ajoneuvojen käytön patolaitteiden huolto-, korjaus- ja kunnossapitotöissä. Vuonna 2016 uusitaan padon sektoriluukku, ja sitä seuraavina vuosina kunnostetaan padon valssiluukut. Betonipatorakenteiden kunnostus tehdään vaiheittain vuosien 2015–2018 aikana.

Peruskorjaushankkeen toteutus vaikuttaa myös Imatran voimalaitoksen sähköntuotantoon. Tietyt rakennustekniset työt tulevat edellyttämään pientä virtamaa voimalaitoksen läpi. Nämä työt pyritään ajoittamaan siten, että ohijuoksutuksiin ei tule tarvetta.

Peruskorjattava kohde on valtakunnallisesti merkittävä, koska se sijaitsee yhden Suomen kuuluisimman matkailunähtävyyden, Imatrankosken äärellä. Tulevan kesän koskinäytöksiin hanke ei vaikuta, vaan ne on suunniteltu toteutettavaksi Imatran kaupungin jo julkaiseman ohjelman mukaan.

Imatran voimalaitoksen padon peruskorjaushanke sisältyy Fortumin vesivoiman pohjoismaiseen investointiohjelmaan. Fortum investoi Suomen ja Ruotsin vesivoimalaitostensa peruskorjauksiin noin 100 miljoonaa euroa vuosittain.

Fortum Oyj
Konserniviestintä

Lisätietoja: Heikki Puuska, projektipäällikkö, Fortum, puh. 050 454 6233

Imatran voimalaitos
Imatran voimalaitos on Suomen suurin vesivoimalaitos. Imatran voimalaitoksen rakentaminen aloitettiin vuonna 1922. Ensimmäinen koneisto otettiin käyttöön vuonna 1928 ja viimeinen eli seitsemäs koneisto vuonna 1951. Voimalaitoksen nykyinen teho on 185 MW ja sen vuosituotanto on runsaat 1 000 GWh, mikä vastaa yli 230 000 kotitalouden vuosikulutusta.

Fortum
Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja tulevien sukupolvien elämää. Vastaamme asiakkaidemme tarpeisiin tuottamalla, myymällä ja jakelemalla sähköä ja lämpöä sekä tarjoamalla energia-alan asiantuntijapalveluja. Yhtiön toiminta on keskittynyt Pohjoismaihin, Baltiaan, Venäjälle ja Puolaan. Vuonna 2014 Fortumin liikevaihto oli 4,75 miljardia euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 1,35 miljardia euroa. Konsernissa työskentelee noin 8 800 henkilöä. Fortum Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. www.fortum.com/fi

Tilaa