Fortum selvittää sähkönsiirtoliiketoiminnan tulevaisuuden vaihtoehdot

Report this content

FORTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 31.1.2013 klo 8.45

Fortum käynnistää sähkönsiirtoliiketoiminnan tulevaisuuden vaihtoehtojen selvittämisen tavoitteenaan kasvaa strategiansa mukaisesti vähäpäästöisessä sähköntuotannossa, energiatehokkaassa sähkön ja lämmön yhteistuotannossa sekä myynnissä. Tarkasteltavien vaihtoehtojen joukossa on myös sähkönsiirtoliiketoimintojen myynti. Nyt käynnistetyllä selvityksellä ei ole vaikutusta Fortumin sähkönjakeluasiakkaisiin, eikä tarkastelu koske lainkaan yhtiön sähkönmyyntiliiketoimintaa. Fortum arvioi saattavansa tarkastelun päätökseen vuoden 2013 kuluessa.

Sähkönsiirto on säädeltyä liiketoimintaa, joka on tarjonnut vakaan, runsaan 8 prosentin vertailukelpoisen sidotun pääoman tuoton. Fortumin Distribution-liiketoiminta-alueen vertailukelpoinen EBITDA viimeiselle 12 kuukaudelle vuoden 2012 kolmannen neljänneksen päättyessä oli 466 miljoonaa euroa.

Fortumin näkemyksen mukaan sen sähkönsiirtoliiketoiminnassa olisi mahdollisuus parempaan arvonmuodostukseen toisenlaisessa liiketoimintarakenteessa. Fortum sen sijaan hakee kasvua ydinosaamisalueillaan vähäpäästöisessä sähköntuotannossa, energiatehokkaassa sähkön ja lämmön yhteistuotannossa sekä myynnissä.

Fortum on Pohjoismaiden suurin sähkönsiirtoyhtiö ja sillä on yhteensä 1,6 miljoonaa asiakasta Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Distribution-liiketoiminta-alueen liikevaihto viimeiselle 12 kuukaudelle vuoden 2012 kolmannen neljänneksen päättyessä oli 1 000 miljoonaa euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 265 miljoonaa euroa. Liiketoiminta-alueen osuus koko Fortumin vertailukelpoisesta liikevoitosta oli noin 16 %. Sidottu pääoma vuoden 2012 kolmannen neljänneksen päättyessä oli 3 847 miljoonaa euroa. Fortumin Distribution-liiketoiminta-alue työllistää noin 900 henkilöä.

Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja tulevien sukupolvien elämää. Yhtiön strategia perustuu Pohjoismaisen ydinliiketoiminnan vahvistamiseen, vakaan tuloskasvun luomiseen Venäjällä ja tulevan kasvun perustan rakentamiseen.

Fortum Oyj
Helena Aatinen
Viestintäjohtaja, konserniviestintä

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Tapio Kuula, puh. 010 45 24112 (klo 13-15.30)
Viestintä: Viestintäjohtaja Helena Aatinen, 010 45 20480, Fortum Media Desk 040 1982 843
Sijoittajasuhteet: Johtaja Sophie Jolly, puh. 010 45 32552

Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki
Media
www.fortum.com/fi


Taustatietoa toimituksille:
Fortum on Pohjoismaiden suurin sähkönsiirtoyhtiö ja sillä on yhteensä 1,6 miljoonaa asiakasta:  ~900 000 Ruotsissa, 600 000 Suomessa ja ~100 000 Norjassa. Yhtiö myi sähkönsiirtoliiketoimintansa Virossa vuoden 2012 alussa. Fortumin Distribution-liiketoiminta-alue on osa Electricity Solutions and Distribution -divisioonaa, joka vastaa myös sähkön vähittäismyynnistä asiakkaille.

Fortum on Pohjoismaiden toiseksi suurin sähkön vähittäismyyjä ja sillä on yhteensä noin 1,2 miljoonaa asiakasta Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Sähkönmyynti on kilpailtu liiketoiminta ja Pohjoismaissa on noin 350 sähkönmyyntiyhtiötä. Tänään viestitty tulevaisuuden vaihtoehtojen selvittäminen ei koske lainkaan Fortumin sähkönmyyntiliiketoimintaa.  

Fortumin suurin divisioona Power vastaa sähköntuotannosta ja -myynnistä tukkumarkkinoilla, sähköntuotantokapasiteetin kehittämisestä sekä asiantuntijapalveluiden tarjoamisesta energiantuottajille. Fortumin Heat-divisioona sisältää sähkön ja lämmön yhteistuotannon (CHP), kaukolämpötoiminnan sekä yritysten lämpöratkaisut Pohjoismaissa ja Itämeren alueella. Russia-divisioona koostuu sähkön ja lämmön tuotannosta ja myynnistä Venäjällä.

 

Tilaa