Fortum tukee Lappeenrannan teknillistä yliopistoa 400 000 eurolla

Report this content

Fortum Oyj
Lehdistötiedote
24.5.2011

Fortum ja Lappeenrannan teknillinen yliopisto tekevät parhaillaan yhteistyötä muun muassa älykkään sähköverkon, ydinenergiatekniikan ja polttoteknologian parissa. Tähän energia-alan yhteistyöhön liittyen Fortum panostaa Lappeenrannan teknillisen yliopiston peruspääomaan 400 000 euroa. Tämän panostuksen avulla vahvistetaan pitkäjänteistä opetus- ja tutkimustyötä sekä luodaan uusia yhteistyömuotoja.

Fortum on viime vuosina kehittänyt innovaatio- ja tutkimus- ja kehitystoimintaansa muun muassa yliopistoyhteistyön kautta. Fortum osallistuu esimerkiksi Suomen Akatemian Kestävä energia -tutkimusohjelmaan ja energia- ja ympäristöalan strategisen huippuosaamisen keskittymän CLEEN Oy:n toimintaan. Fortumin säätiö myönsi apurahoja energia-alan tutkimustyölle tänä vuonna yhteensä 656 000 euroa.

Fortum Oyj
Konserniviestintä

Lisätietoja:
Jouni Keronen, VP, Innovation Development and Partnering, Fortum Oyj, puh. 050 453 4881

Fortum

Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja tulevien sukupolvien elämää. Tarjoamme kestäviä ratkaisuja, jotka auttavat vähentämään päästöjä, tehostamaan resurssien käyttöä ja varmistamaan energian saatavuuden - samalla tuotamme merkittävää lisäarvoa osakkeenomistajillemme. Liiketoimintaamme on sähkön ja lämmön tuotanto, myynti ja jakelu sekä energia-alan asiantuntijapalvelut.

Fortumin toiminta on keskittynyt Pohjoismaihin, Venäjälle ja Itämeren alueelle. Tulevaisuudessa kasvumahdollisuuksia tarjoavat myös yhdentyvät Euroopan ja nopeasti kasvavat Aasian energiamarkkinat. Vuonna 2010 Fortumin liikevaihto oli 6,3 miljardia euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 1,8 miljardia euroa. Konsernissa työskentelee noin 10 500 henkilöä. Fortum Oyj:n osake noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä. Lisätietoja: www.fortum.com/fi


 

 

Tilaa