• news.cision.com/
  • Fortum/
  • Fortum VahvaVerkko -hanke parantaa sähkönjakelun luotettavuutta Lohjalla ja Länsi-Uudellamaalla

Fortum VahvaVerkko -hanke parantaa sähkönjakelun luotettavuutta Lohjalla ja Länsi-Uudellamaalla

Report this content

LEHDISTÖTIEDOTE 20.9.2012

Fortumilla on käynnissä Lohjan alueella erittäin laaja ja merkittävä sähköverkon parannushanke, jolla sekä lisätään sähkönjakelun luotettavuutta että kasvatetaan sähkönjakelukapasiteettia paikallisen elinkeinoelämän tarpeisiin. Hankkeen arvo on noin kaksi miljoonaa euroa.
 
Kaiken kaikkiaan Länsi-Uudellamaalla on suunniteltu toteutettavan noin kaksikymmentä VahvaVerkko-projektia, joiden yhteenlaskettu arvo on noin kuusi miljoonaa euroa. Kohteita on Lohjan lisäksi muun muassa Vihdissä, Raaseporissa ja Siuntiossa.

Lohjalaiset voivat tutustua projektisuunnitelmiin Lohjan Omenakarnevaaleilla lauantaina 22. syyskuuta alkaen klo 10. Paikalla on Fortumin asiantuntijoita.

Sähköverkkoa maan alle taajama-alueilla

"Fortum aloittaa Lohjan alueella mittavat toimenpiteet sähkönjakelun toimitusvarmuuden vahvistamiseksi." hankejohtaja Sauli Antila kertoo. "Kaapeloimme taajama-alueilla olevia 20 kilovoltin ilmajohtoja Virkkalan, Tynninharjun, Lohjan ja Tytyrin sähköasemien syöttöalueilla, jotta sähkö saadaan siirrettyä entistä varmemmin sitä tarvitseville. Lisäksi suuri määrä pylväsmuuntamoita korvataan ulkoisia olosuhteita paremmin kestävillä puistomuuntamoilla.”

Sähkönjakelun parannushankkeet sijoittuvat Virkkalan, Pappilankorven, Lempolan, Mäntynummen, Perttilän ja Hiitin alueille.

Julkinen kilpailutus alueen urakoitsijoista on saatu päätökseen ja urakoitsijat on valittu. Projektien maastosuunnittelu aloitetaan kuluvan syksyn aikana. Rakennustyöt alueella käynnistetään tämän jälkeen.

Kolmannes kopterilennoista suoritettu

Kesän alussa käynnistettiin Uudeltamaalta helikopterilennot, joilla kuvataan Fortumin koko maanpäällinen suurjännite- ja keskijänniteverkko 3D-tekniikalla. Helikopterikuvauksin saadaan kattavat tiedot ilmajohtokohteista, jotka edellyttävät tehostettua raivausta tai ennakoivia korjaustoimenpiteitä.

Fortum VahvaVerkko -projektin kartoituslennot Lohjan alueella saatiin päätökseen kesän lopussa. Aineistoanalyysin perusteella on jo suoritettu ennakoivia korjaustoimenpiteitä, jotka vähentävät sähkökatkojen todennäköisyyttä alueen ilmajohdoissa.  

Mikä VahvaVerkko?

Fortum VahvaVerkko -hankkeen tavoitteena on parantaa sähkönjakelun luotettavuutta nopeutetusti ja saattaa vuoden 2014 loppuun mennessä säävarman sähkönjakelun piiriin noin 90 000 Fortumin asiakasta nykyisten 200 000 lisäksi.

Pitkän aikavälin päämääränä on puolittaa sähkökatkojen määrä ja kaksinkertaistaa säävarman sähköverkon piirissä olevien asiakkaiden määrä vuoteen 2020 mennessä.


Fortum Oyj
Konserniviestintä
 

Lisätietoja:
Sauli Antila, hankejohtaja, Fortum Distribution p.040 658 9708


Lisätietoja hankkeesta: www.fortum.fi/vahvaverkko
Lehdistökäyttöön tarkoitettuja kuvia maakaapeloinnista ja sähköverkon parannustöistä: http://www.fortum.com/fi/media/mediapankki/kuvat-ja-logot/pages/default.aspx ==> Fortumin kuvapankki ==> Electricity Distribution


Fortum
 
Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja tulevien sukupolvien elämää. Tarjoamme kestäviä ratkaisuja, jotka auttavat vähentämään päästöjä, tehostamaan resurssien käyttöä ja varmistamaan energian saatavuuden – samalla tuotamme merkittävää lisäarvoa osakkeenomistajillemme. Liiketoimintaamme on sähkön ja lämmön tuotanto, myynti ja jakelu sekä energia-alan asiantuntijapalvelut.

Fortumin toiminta on keskittynyt Pohjoismaihin, Venäjälle, Puolaan ja Baltiaan. Tulevaisuudessa kasvumahdollisuuksia tarjoavat myös yhdentyvät Euroopan ja nopeasti kasvavat Aasian energiamarkkinat. Vuonna 2011 Fortumin liikevaihto oli 6,2 miljardia euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 1,8 miljardia euroa. Konsernissa työskentelee noin 10 800 henkilöä. Fortum Oyj:n osake noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä.

Lisätietoja: www.fortum.com/fi
 
 

Tilaa