Fortum VahvaVerkko -hankkeen jalkautus alkaa

Report this content

LEHDISTÖTIEDOTE 13.6.2012

Fortum on aloittanut keväällä käynnistetyn VahvaVerkko-hankkeen jalkautuksen sähkönjakelun toimintavarmuuden vahvistamiseksi nopeutetusti. Hankkeessa parannetaan Fortumin sähköverkkoa monin eri tavoin: kartoittamalla 3D-tekniikalla tehostetun raivauksen tarpeet, lisäämällä kaapelointia ja verkostoautomaatiota sekä siirtämällä sähkölinjoja teiden varsille sää- ja huoltovarmuuden vahvistamiseksi.

Nopeutettuja toimenpiteitä kaikilla jakelualueilla

"Edessä on valtava urakka, johon panostamme määrätietoisesti ja pitkäjänteisesti kaikilla sähkönjakelualueillamme. Olemme määritelleet nelisenkymmentä taajamaa, joissa sähköverkkoa vahvistetaan nopeutetusti säävarmuuden parantamiseksi. Yhteensä parannuskohteita on satakunta ympäri Suomea", Fortumin jakeluverkkojohtaja Sami Kurunsaari sanoo.

Urakka alkaa Kirkkonummelta, jossa suoritetaan laajoja sähköverkon kaapelointitöitä sekä keskustan että Veikkolan alueella. Alustava lista VahvaVerkko-hankkeen kohteena olevista paikkakunnista on nähtävillä osoitteessa www.fortum.fi/vahvaverkkokohteet

Sata kaapelointikohdetta

Fortumin tavoitteena on saada vuoden 2014 loppuun mennessä siirrettyä 100 sähkönjakelun kannalta kriittisintä kohdetta maan alle. Alustavat keskustelut tarvittavien sähköjohdoille tarvittavien sijoituslupien saamiseksi on aloitettu kuntien edustajien kanssa, ja tarkoitus on aloittaa rakennustyöt mahdollisimman monessa kohteessa jo tämän vuoden aikana.

Myös verkostoautomaatiota lisätään, jotta sähköverkon vaurioituneet osat saadaan vikatilanteessa automaattisesti erotettua kunnossa olevasta sähköverkosta. Näin vika-alueet rajautuvat häiriötilanteessa nopeasti pienemmiksi ja entistä useammat asiakkaat saavat sähköt takaisin jo ennen kuin korjauspartio ehtii vikapaikalle.

Helikopterit ilmassa

Tämän viikon alussa käynnistettiin Uudeltamaalta helikopterilennot, joilla kuvataan Fortumin koko maapäällinen suurjännite- ja keskijänniteverkko 3D-tekniikalla.

Näin saadaan kattavat tiedot ilmajohtokohteista, jotka edellyttävät tehostettua raivausta tai ennakoivia korjaustoimenpiteitä. Lennot on määrä saattaa loppuun tulevan syksyn aikana.

Mikä VahvaVerkko?

Fortumin VahvaVerkko-hankkeen tavoitteena on vuoden 2014 loppuun mennessä saada säävarman sähkönjakelun piiriin noin 90 000 Fortumin asiakasta nykyisen 200 000 lisäksi.

Pitkän aikavälin päämääränä on puolittaa sähkökatkojen määrä ja kaksinkertaistaa säävarman sähköverkon piirissä olevien asiakkaiden määrä vuoteen 2020 mennessä.

VahvaVerkko-hankkeen kahden ensimmäisen vuoden aikana Fortum lisää investointeja Suomen sähköverkkoon noin kolmanneksella, jotta entistä suurempi osa yhtiön sähkönsiirtoasiakkaista pääsee säävarman sähkönjakelun piiriin. Tänä aikana Fortum investoi sähköverkkoon Suomessa kaikkiaan yli 250 miljoonaa euroa.

Fortum Oyj
Konserniviestintä

Lisätietoja:
Sami Kurunsaari, jakeluverkkojohtaja, p.050 3366 850
Karoliina Lehmusvirta, viestintäpäällikkö, p.040 5813 710

Lisätietoja hankkeesta: www.fortum.fi/vahvaverkko

Lisätietoja Fortumin siirtoliiketoiminnasta uusimmasta ForAgenda-julkaisusta

Fortum

Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja tulevien sukupolvien elämää. Tarjoamme kestäviä ratkaisuja, jotka auttavat vähentämään päästöjä, tehostamaan resurssien käyttöä ja varmistamaan energian saatavuuden – samalla tuotamme merkittävää lisäarvoa osakkeenomistajillemme. Liiketoimintaamme on sähkön ja lämmön tuotanto, myynti ja jakelu sekä energia-alan asiantuntijapalvelut.

Fortumin toiminta on keskittynyt Pohjoismaihin, Venäjälle, Puolaan ja Baltiaan. Tulevaisuudessa kasvumahdollisuuksia tarjoavat myös yhdentyvät Euroopan ja nopeasti kasvavat Aasian energiamarkkinat. Vuonna 2011 Fortumin liikevaihto oli 6,2 miljardia euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 1,8 miljardia euroa. Konsernissa työskentelee noin 10 800 henkilöä. Fortum Oyj:n osake noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä.

Lisätietoja: www.fortum.com/fi

Tilaa