Fortumin hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle nimitystoimikunnan perustamista

Report this content

FORTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 31.1.2013 klo 9.15 EET

Fortum Oyj:n hallitus ehdottaa 9.4.2013 pidettävälle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että yhtiökokous päättäisi perustaa pysyvän osakkeenomistajien nimitystoimikunnan seuraavan mukaisesti:

1 NIMITYSTOIMIKUNNAN TARKOITUS JA TEHTÄVÄT

Nimitystoimikunnan tehtävänä on valmistella ja esitellä varsinaiselle yhtiökokoukselle ja tarvittaessa ylimääräiselle yhtiökokoukselle ehdotus hallituksen jäsenten palkitsemisesta, ehdotus hallituksen jäsenten lukumääräksi ja ehdotus hallituksen jäseniksi. Lisäksi toimikunnan tehtävänä on etsiä hallituksen jäsenten seuraajaehdokkaita.

Toiminnassaan nimitystoimikunta noudattaa voimassa olevaa lainsäädäntöä, yhtiöön sovellettavia arvopaperipörssin sääntöjä sekä Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia. Nimitystoimikunta toimii listayhtiöiden hallinnointikoodin tarkoittamana osakkeenomistajien edustajista koostuvana toimikuntana, jota ei pidetä poikkeamisena koodista.

2 NIMITYSTOIMIKUNNAN KOKOONPANO

Nimitystoimikunta koostuu neljästä (4) jäsenestä, joista yhtiön kolme suurinta osakkeenomistajaa ovat kukin oikeutettuja nimeämään yhden jäsenen. Yhtiön kulloinenkin hallituksen puheenjohtaja toimii toimikunnan neljäntenä jäsenenä.

Nimeämiseen oikeutetut yhtiön suurimmat osakkeenomistajat määräytyvät vuosittain Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon syyskuun ensimmäisenä arkipäivänä rekisteröityinä olevien omistustietojen perusteella. Hallituksen puheenjohtaja pyytää näin määräytyvän osakeomistuksen mukaisesti kolmea suurinta osakkeenomistajaa kutakin nimeämään yhden jäsenen nimitystoimikuntaan. Mikäli osakkeenomistaja esittää viimeistään varsinaista yhtiökokousta edeltävän vuoden elokuun 30. päivänä yhtiön hallituksen puheenjohtajalle asiaa koskevan kirjallisen pyynnön, osakkeenomistajan omistusosuuteen lasketaan myös sellainen osakkeenomistajaan rinnastettavan henkilön omistusosuus, joka on otettava huomioon arvopaperimarkkinalain mukaista liputusvelvollisuutta arvioitaessa. Mikäli osakkeenomistaja ei halua käyttää nimeämisoikeuttaan, oikeus siirtyy seuraavaksi suurimmalle omistajalle, jolla muutoin ei olisi nimeämisoikeutta.

Hallituksen puheenjohtaja kutsuu koolle nimitystoimikunnan ensimmäisen kokouksen. Toimikunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan, jonka kutsusta toimikunta jatkossa kokoontuu. Kun toimikunta on valittu, yhtiö julkistaa kokoonpanon tiedotteella.

Nimitystoimikunta perustetaan toimimaan toistaiseksi kunnes yhtiökokous toisin päättää. Toimikunnan jäsenet nimitetään vuosittain ja jäsenten toimikausi päättyy, kun toimikuntaan on nimitetty uudet jäsenet.

Osakkeenomistajalla on oikeus vaihtaa nimeämänsä jäsen kesken toimikauden ilmoittamalla siitä toimikunnan puheenjohtajalle. Jäsenen on myös erottava nimitystoimikunnasta, jos hänet nimittänyt osakkeenomistaja ei enää ole yhtiön kymmenen suurimman osakkeenomistajan joukossa, elleivät toimikunnan muut jäsenet yksimielisesti toisin päätä. Oikeus nimetä jäsen eronneen tilalle on annettava sille osakkeenomistajalle, joka kyseisenä ajankohtana on sellainen suurin osakkeenomistaja, joka ei vielä ole nimennyt jäsentä toimikuntaan.

Toimikunnan jäsenten on oltava riippumattomia yhtiöstä eikä yhtiön toimivaan johtoon kuuluva henkilö saa olla toimikunnan jäsen.

Selvitys toimikunnan toiminnasta esitetään varsinaisessa yhtiökokouksessa ja julkaistaan yhtiön internet-sivuilla.

Toimikunnan jäsenillä ei ole oikeutta saada palkkiota toimikunnan jäsenyydestä. Jäsenten matkakulut korvataan yhtiön matkustussäännön mukaisesti. Toimikunta voi tehtäviensä puitteissa käyttää yhtiön hyväksymillä kustannuksilla ulkopuolisia asiantuntijoita hallituksen jäsenten seuraajaehdokkaiden löytämiseksi ja arvioimiseksi.

3 EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE

Toimikunnan tulee toimittaa ehdotuksensa yhtiön hallitukselle vuosittain varsinaista yhtiökokousta edeltävän tammikuun 31. päivään mennessä. Ylimääräiselle yhtiökokoukselle tehtävät ehdotukset tulee toimittaa yhtiön hallitukselle siten, että ne voidaan sisällyttää yhtiökokouskutsuun.

Hallituksen jäseniksi ehdotettavilla on oltava tehtävän edellyttämä pätevyys ja mahdollisuus käyttää riittävästi aikaa tehtävän hoitamiseen.

Nimitystoimikunnan tulee tehdä ehdotuksensa yhtiökokoukselle yksimielisesti. Mikäli yksimielisyyttä ei saavuteta, toimikunnan on ilmoitettava yhtiön hallitukselle, että se ei tule tekemään ehdotusta yhtiökokoukselle.

4 LUOTTAMUKSELLISUUS

Nimitystoimikunnan tulee pitää yhtiökokoukselle tehtävät ehdotukset luottamuksellisina kunnes yhtiö on julkistanut ne. Toimikunnan jäsenten tulee huolehtia yhtiötä koskevien tietojen luottamuksellisuudesta. Toimikunnan mahdollisesti saamiin sisäpiirintietoihin sovelletaan arvopaperimarkkinalain säännöksiä.

Espoossa, tammikuun 30. päivänä 2013

Fortum Oyj
Hallitus

Lisätietoja:
Harri Pynnä, lakiasiainjohtaja, Fortum Oyj, puh. 050 45 24825

Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.fortum.fi
 

Tilaa