Fortumin Loviisan voimalaitoksen vuosihuolto 2023 alkaa

Report this content

Fortumin Loviisan ydinvoimalaitoksen vuosihuolto alkaa sunnuntaina 20. elokuuta laitoksen kakkosyksiköstä, minkä jälkeen huolletaan ykkösyksikkö. Tänä vuonna molemmilla laitosyksiköillä on vuorossa lyhyt, ns. polttoaineen vaihtoseisokki. Vuosihuoltojen arvioidaan kestävän yhteensä 37 vuorokautta.

Vuosihuolloissa polttoaineesta vaihdetaan neljäsosa uuteen. Polttoaineenvaihdon lisäksi molemmilla yksiköillä tehdään erilaisia ennakkohuoltotöitä, tarkastuksia, korjauksia ja koestuksia. Lisäksi Loviisa 1:llä jatketaan edellisissä vuosihuolloissa aloitettua hätädieseleiden automaatiouudistusta. Modernisointihankkeessa alkuperäisiä automaatiojärjestelmiä korvataan digitaalisilla järjestelmillä. 

Vuosihuoltoteemana riskiarviot

Voimalaitoksen kaikissa töissä kiinnitetään huomiota laitos- ja työturvallisuuteen, inhimillisiin tekijöihin sekä selkeään viestintään. Vuosihuoltojen teemana on tänä vuonna töiden riskiarviot. Teeman kautta henkilöstöä opastetaan tunnistamaan työn riskit ja mahdolliset vaaratekijät, tekemään tarvittavat korjaukset ennen työn aloittamista sekä huolehtimaan työkohteen asianmukaisesta siisteydestä. 

"Turvallisuus ja toiminnan laadukkuus ovat meillä etusijalla. Toiminnastamme ei saa aiheutua haittaa tai vahinkoa ihmisille, ympäristölle eikä omaisuudelle. Vuosihuoltojen aikana turvallisuuskulttuuria testataan erityisesti, sillä vuosihuoltoon osallistuu Fortumin vakituisen 550 työntekijän lisäksi noin 650 urakoitsijayritysten työntekijää", Loviisan voimalaitoksen johtaja Sasu Valkamo korostaa.

Loviisan laitosyksiköitä on kehitetty ja modernisoitu järjestelmällisesti ja suunnitelmallisesti koko sen laitoshistorian ajan. Valtioneuvosto myönsi helmikuussa 2023 Loviisan ydinvoimalaitokselle uuden käyttöluvan vuoden 2050 loppuun saakka. Päätös tukee puhtaan sähkön toimitusvarmuutta ja jatkuvuutta pitkälle tulevaisuuteen. 

Fortum Oyj
Viestintä

Lisätietoja: 

Sasu Valkamo, voimalaitosjohtaja

Mediayhteydenotot: Mia Willberg, viestintäpäällikkö, mia.willberg@fortum.com, 040 777 5989


Loviisan voimalaitos

Fortumin kokonaan omistaman Loviisan voimalaitoksen käyttökerroin vuonna 2022 oli 89,4 %. Voimalaitoksen jatkuva kehittäminen ja modernisoinnit mahdollistavat kansainvälisessä mittakaavassa painevesireaktorien parhaimmistoon sijoittuvat käyttökertoimet. Fortum on investoinut Loviisan voimalaitokseen viimeisen viiden vuoden aikana yhteensä noin 273 miljoonaa euroa. Vuonna 2022, voimalaitoksella tuotettiin sähköä yhteensä 7,9 terawattituntia (netto), mikä on yli 10 % Suomen sähköntuotannosta. Fortumissa työskentelee noin 700 ydinvoima-alan ammattilaista, joista noin 550 Loviisan voimalaitoksella. Tämän lisäksi voimalaitosalueella työskentelee päivittäin lähes 100 muiden yritysten vakinaista työntekijää. fortum.fi/loviisa 

Fortum

Fortumin energia rakentaa maailmaa, jossa ihmiset, yritykset ja luonto menestyvät yhdessä. Olemme yksi Euroopan puhtaimmista energiantuottajista ja toimintaamme ohjaavat kunnianhimoiset ympäristötavoitteet. Tuotamme ja toimitamme luotettavasti puhdasta energiaa ja autamme teollisuusasiakkaitamme vähentämään toimintansa hiilidioksidipäästöjä ja kasvamaan. Ydinliiketoimintamme Pohjoismaissa koostuu päästöttömästä ja tehokkaasta sähköntuotannosta sekä sähkön ja kaukolämmön myynnistä kuluttaja- ja yritysasiakkaille. Yhtiömme 5 000 työntekijälle tarjoamme turvallisen ja inspiroivan työympäristön. Fortum Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. fortum.fi
 

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia